Kodin saanut koira: ESTELLA (nyk. Minni)

Syntymäaika: 2019-2020
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniasssa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

25.10.2021

Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carmen on pitkän linjan eläinsuojelija Bukarestista ja hän käyttää lähes kaiken palkkatyöstään ylijäävän ajan ja rahan kodittomien koirien auttamiseen.

Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.  Carpen tarhaa rakennettiin suureksi osaksi lahjoitusvaroin ja varainkeruu- ja rakennusprojekti saatiin virallisesti päätökseen elokuussa 2019. Tarhan koiramäärä on pidetty yleensä maksimissaan 150 koirassa, jotta jokaisen yksilön hyvinvoinnista kyetään pitämään huolta. Nyt koronan myötä koiria on hylätty ennätysmäärä, jonka myötä Carpenkin tarhlla on jo lähemmäs kaksisataa koditonta koiraa.

Estella on löytynyt pentuna kadulta ja otettu turvaan tarhalle. Estella on ystävällinen ja vaikuttaa olevan kovin kiintynyt Carmeniin. Uusia ihmisiä Estella lähestyy varovaisemmin, mutta kuitenkin häntä heiluen. Estella antaa rapsutella ja hetken päästä jo rentoutuu. Alistuvaisen oloinen, kestää paljon häsläävämmältä häkkikaveriltaan. Namit maistuu Estelallle eikä tyttö ei ala riitelemään niistä häkkikaverinsa kanssa. Saattaa yhtyä muiden haukkuun. Reipastuisi varmaan nopeasti uudessa kodissa. Kun vieraat ovat olleet häkissä jo hetken, alkaa kiertämään ja hakemaan huomiota kaikilta vuorotellen.  Estella voisi sopia monenlaiseen kotiin.

Estella arvioidaan olevan noin 1,5-2 vuoden ikäinen. Kokoa Estellalla on noin 40 cm ja n. 10 kg.

 

Päivitykset

5.2.2022

Estella saapui tänään Suomeen ja pääsee opettelemaan kotikoiran elämää ikiomassa kodissaan!

21.11.2021

Estellan sunnuntai sisälsi suloisia uutisia: neiti on varattu ikiomaan loppuelämän kotiin!

8.11.2021

Suloinen Estella aloitti oman kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

_______________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Estella saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Estella on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Laura Arala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: