Kodin saanut koira: MISS NINA

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta

27.1.2020
Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Yksi Luizan suojateista on parivuotias Miss Nina joka elää Mandrujen pihalla tarhassa yhdessä sisaruksiensa kanssa. Miss Nina on ollut jo pentuna mukana Kulkurien adoptio-ohjelmassa, mutta sen kodinetsintä laitettiin tauolle liiallisen arkuuden vuoksi. Kulkurien aktiivien vieraillessa Mandrujen luona marraskuussa 2015 Luiza kertoi Miss Ninan edistyneen kovasti ja näin todella oli. Aktiivimme saivat rapsutella Ninaa ongelmitta ja neiti vaikutti hyvin uteliaalta nuorelta koiralta. Jäimme vielä miettimään Ninan tilannetta ja kun tapasimme tytön jälleen maaliskuussa 2016 ja se tunki jo syliin, oli helppo todeta sen olevan valmis palaamaan adoptio-ohjelmaan.

Miss Nina on ajan myötä kerännyt paljon luottamusta ja rohkeutta positiivisten kokemusten kautta Luizan luona. Luizan luona Nina on elänyt ainoastaan tutulla alueella, tuttujen koirien kanssa, joten kaikki ulkomaailmassa on sille ihmeellistä. Ninan kodissa tuleekin olla ymmärrystä herkän koiran sielunelämää kohtaa.  Paras ympäristä Ninalle on maaseutu tai rauhallinen pientaloalue. Rauhallinen koirakaveri varmaan auttaisi paljon kotiutumisessa. Ninaa kuvaillaan jo reippaaksi ja rauhalliseksi neidiksi, joka nauttii rapsutuksista ja saamastaan huomiosta. Miss Nina nauttii nenän käytöstä ja turhan hepuloimisen sijaan tyttö keskittyy tarkasti asioiden ja vieraiden tutkimiseen nenällään. Nina tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, mutta kissoista se ei pidä. Miss Nina on noin 60cm korkea ja painoa sillä on lähemmäs 28kg.

Päivitykset

9.11.2021
Miss Nina poistetaan adoptio-ohjelmasta Luizan toiveesta. Nina tavattiin lokauussa 2021 tarhalla. Miss Nina oli todella innoissaan ihmisten vierailusta ja rakastaa rapsutuksia. Valitettavasti Miss Ninaa ei kuitenkaan voi käsitellä millään tavalla vaan se yrittää purra Luizaa, jos Luiza yrittää ottaa sen kiinni tai hoitaa sitä. Luiza ei usko, että saisi Miss Ninan kiinni mitenkään nukuttamatta sitä saatika, että Miss Nina selviäisi OneVet-jaksosta. Niinpä Miss Nina saada Luizalle asumaan loppuelämäkseen. Hyvää elämää Miss Nina!

27.1.2020
Miss Nina sai mieluisia vieraita Suomesta, kun aktiivimme vierailivat Madrujen tarhalla tammikuun tarhamatkallaan. Miss Nina tervehtii riemukkaasti Sallaa, nousee häntä vasten yrittäen syliin ja ottaa onnellisena vastaan rapsutukset. Nina tervehtii muutkin aitauksessa olevat ihmiset ystävällisesti ja reippaasti nauttien saamastaan huomiosta. Nina on edelleen mutkattoman oloinen tyttö ja antaa käsitellä itseään ongelmitta.  Toisiko kevät tälle ihanalle, reippaalle ja iloiselle tytölle oman kodin monen tarhalla vietetyn vuoden jälkeen? Lisätty kuvia ja video.

11.08.2019
Miss Nina on kehittynyt valtavasti tämän vuoden aikana. Tämä itse rauhallisuuden perikuva sulattaa sydämen jos toisenkin ja on kovin mutkaton koira. Miss Nina asuu edelleen yhdessä Miss Rubyn ja videolla näkyvän mustan koiran kanssa. Kolmikko tuleekin hyvin toimeen keskenään ja kaikki kohtaavat vieraavat rennosti tutustuen uusiin hajuihin. Miss Nina onkin oivaltanut, että kontaktin hakeminen ihmiseen on kovin kannattavaa, ja tarjoaa tätä helposti myös vieraille. Miss Ninalle on lisätty upeita kuvia, joissa tyttö pääsee edukseen.

06.04.2019
Aktiivimme tapasivat pitkästä aikaa Miss Ninan helmikuun lopulla. Miss Nina hätkähdyttää seesteisyydellään. Vieraiden tullessa aitaukseen Miss Nina tulee rauhallisesti luokse ja kiipeää hellästi maassa istuvan vieraan polvelle. Tämän jälkeen tyttö nuuskuttaa tarkasti, mutta pehmeästi vieraan silmälasit, kasvot ja hiukset läpi. Tutkimiseen ja vieraan maan tuulahduksen pitää käyttää aikaa. Myös repusta kantautuva namien tuoksu saa Miss Ninan huomion ja reppu tutkitaan perusteellisesti. Tämä tyttö selvästi käyttää tuota uskomatonta koiran nenäänsä ja varmasti nauttisi esimerkiksi nose workista. Vieraat toivat mukanaan aitaukseen myös lentoboksin koirille tutkittavaksi ja myös tämä kapistus käydään läpi jokaista nurkkaa myöten. Miss Ninalla alkaa myös ikä hieman näkyä, sillä tyttö on rauhoittunut edellisestä tapaamisesta

15.09.2018
Syyskuussa Koiruuksien Klubin Helmi ja Kulkurien muutama aktiivi matkustivat Romaniaan hankkimaan koulutusmateriaalia koirien käyttäytymisestä ja he vierailivat muun muassa Luiza Mandrun luona tapaamassa Miss Ninaa. Miss Nina on tasapainoinen koira, joka innostui lentoboksiin menosta niin paljon, että tunki sinne samaan aikaan muiden kanssa. Hihnakävelyn alkeitakin kokeiltiin ja se sujui kuin vanhalta konkarilta. Miss Nina nautti myös köllöttelystä nurmikolla ihmisen vieressä ja rapsutuksetkin kelpasivat. Herkkuvarkaissa saattoi Nina myös käydä ja koirille varatusta pussista katosi pari siivua makkaraa, mutta kissojen mössöruoka oli parasta. Miss Nina harjoitteli ihmisen kanssa rennosti, olivatpa muut koirat vieressä tai eivät. Koiraseura saattaisi kuitenkin olla Ninalle mieluista kotioloissa. Miss Nina ei ole yhtä aktiivinen kuin tarhakaverinsa Miss Ruby, mutta pelkäksi sohvaperunaksi tätäkään koiraa ei ole luotu. Miss Nina malttoi hyvin odottaa vuoroaan ja pitää taukoa harjoittelusta. Paitsi silloin kun vuorossa oli lentoboksin kanssa harjoittelu. Miss Nina on hurmaava nuori tyttö, jonka paikka on ehdottomasti jonkun kotona perheenjäsenenä!

15.3.2018
Tapasimme Miss Ninan Luizan luona toissaviikolla. Neiti oli kasvattanut itselleen oikein mahtavan talvikarvan! Nina on jälleen vieraita vastassa iloiten ja touhottaen. Se kuitenkin rauhoittuu, kun ihmisen antaa sille mahdollisuuden siihen ja toimii itse rauhallisesti. Nina tarvitsee vain selkeästi opastusta oikeisiin käytöstapoihin. Nina tutkii haistellen vieraat ja käyttäytyy rennonoloisesti. Ihmisen kanssa se toimii hyvin luontevasti. Koska siskoslaumassa oli aiemmin hieman riitoja, asuu Ninan sisko Dalma nyt viereisessä häkissä erillään muista. Dalmaa Nina kyttää jonkin verran, mutta Little Buddya se tervehtii kohteliaasti aidan läpi.

Lisätty kuvia.

1.12.2017
Valitettavasti Nina ei pääse ainakaan toistaiseksi matkaamaan Suomeen kotihoitoon suunnitelmista huolimatta. Nina on elänyt monta vuotta vapaana isossa tarhassa Luizan pihalla. Nyt kun Luiza yritti ottaa sitä kiinni, jotta se olisi voitu viedä lentovalmisteluihin eläinklinikalle, päätti Nina toisin. Luizan normaalista poikkeava käytös oli Ninasta liian epäilyttävää, eikä se antanut Luizan ottaa itseään kiinni. Matka Gradisteasta Bukarestiin on pitkä ja koirat pitää saada klinikalle hyvissä ajoin, joten Ninan kiinnisaantia ei voitu odottaa. Toivomme, että Ninaa voitaisiin totuttaa hihnaan kaikessa rauhassa ja se pääsisi vielä myöhemmin matkaamaan kotihoitoon.

Nina on koira, joka on odottanut kauan ja todella ansaitsisi mahdollisuuden parempaan elämään. Olisikin hienoa, jos Ninalle löytyisi aivan ikioma koti täältä Suomesta!

26.11.2017
Persoonallinen Nina on odottanut omaa kotiaan Luizan luona aivan pennusta asti. Ninan elämä tulee pian mullistumaan täysin, sillä sen on määrä saapua kotihoitoon Suomeen 9.12. Parasta tietysti olisi, jos Nina pääsisi muuttamaan suoraan omaan kotiinsa. Mikäli sinulla olisi pörröpään mentävä aukko sydämessäsi, ole ihmeessä yhteydessä Ninan yhteyshenkilöön.

18.9.2017
Miss Nina on varsinainen touhupeppu. Aktiivimme vierailivat Luizan luona syyskuun alussa ja Nina ilahtuu kovasti saadessaan vieraita ja koohotti menemään ympäri tarhaa. Käytöstavat siltä olivat aivan totaalisen hukassa, sillä se loikki, hyppi ja sinkoilee varomatta vähääkään, jyrääkö se jonkun alleen rakkaushuumassaan. Nina myös selkeästi vahtihaukkuu ja reagoi ulkoapäin tuleviin poikkeaviin ääniin. Kun se sitten joutui miettimään, miten saada namin, se rauhoittui ja keskittyi, joten siitä saa varmasti hienon kotikoiran ja kaverin itselleen. Siskolauman välit vaikuttivat nyt korjaantuneen ja häkissä vallitsi ilohepuleista huolimatta seesteinen tunnelma.

28.7.2017
Miss Nina siskoineen odottaa yhä omaa kotiaan Luizan luona Romaniassa. Aktiivimme tapasivat tytöt heinäkuun alussa. Luiza kertoo Ninan olevan sisarusparven lempein ja ihmisläheisin. Aktiiviemme vierailun aikana Nina oli aiempaa enemmän varuillaan eikä se tullut tuttuun tapaan moikkaamaan vieraita. Syykin tähän selvisi pian, Nina tuntui varovan Dalma-siskoaan ja pysyttelevän tämän vuoksi vain koppinsa lähettyvillä. Todennäköisesti siskoksilla oli ollut sanomista hiljattain. Kun Dalma pyydettiin kauemmaksi Ninan luota, tuli Nina heti tervehtimään. Se antoi avoimesti rapsutella itseään ja otti muutaman iloloikan. Dalman tullessa lähettyville Nina siirtyi taas koppinsa suojiin. Toivottavasti sisarusten tilanne tasaantuu pian, sillä lauma on tullut aiemmin todella hyvin toimeen keskenään. Olisi varsin ikävää, jos Nina joutuu jatkossakin varomaan siskoaan.

10.5.2017
Aktiivit tapasivat hassun hauskan Ninan Luizan luona hiljattain. Miss Nina on nykyisin sosiaalinen höseltäjä, joka kuitenkin rauhoittuu yllättävän nopeasti. Vierailun aikana se jakeli pusuja aivan kaikille ja tulee loistavasti toimeen siskolikkojensa kanssa.

16.2.2017
Tapasimme Miss Ninan jälleen vieraillessamme Luizan luona tammikuussa. Ninasta ei voi juuri muuta sanoa, kuin että onpa siinä vasta ilopilleri. Tytöllä ei ainakaan tutussa ympäristössä esiinny arkuutta vieraita kohtaan vaan se tulee reippaasti moikkaamaan uusia tuttavuuksia. Ninalle kelpaa hyvin niin rapsutukset kuin namitkin. Myös hampaat saa tytöltä katsoa ongelmitta. Muiden koirien kanssa Nina tulee hyvin toimeen ja koko sisaruslaumalla vaikuttaa synkkaavan hyvin keskenään.

28.10.2016
Terveisiä Miss Ninalta Romaniasta. Luizan luona asuvalla neidillä on kaikki hyvin. Nina jatkaa elämäänsä sisarustensa kanssa. Vaikka Luizan luona koirien olot ovatkin monin verroin paremmat kuin kadulla tai isommilla tarhoilla, olisi Miss Ninan jo korkea aika päästä opettelemaan normaalin kotikoiran elämää oman, luotettavan ihmisen kanssa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Miss Nina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Miss Nina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: