Kodin saanut koira: FANTTI (ERITYISADOPTIO)

Syntymäaika: 1/2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta
19.4.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten.

Fantti on löydetty viime vuonna kadulta huonossa kunnossa jonkun paikallisen henkilön toimesta. Se pelastettiin ja otettiin turvaan One Rescuen tarhalle missä se on saanut toipua ja siitä on pidetty hyvä huoli. 

Fantti on iloinen, energinen ja leikkisä persoona. Fantti on aivan tohkeissaan kun se saa ihmisiltä huomiota ja se on ihmisiä kohtaan avoin, reipas ja erittäin ystävällinen. Se saattaa innostuksissaan myös hyppiä ihmistä vasten. Se antaa hyvin ihmisten käsitellä itseään. Fantti asuttaa häkkiään tällä hetkellä yksin, se suhtautuu kuitenkin pihalla hihnassa ollessaan hyvin toisia koiria kohtaan. Sen kerrotaan muutenkin hyväksyvän toiset koirat. Tulevalta kodilta edellytetään kokemusta vahvaluonteisista, molossirotuisista koirista, eikä Fanttia luovuteta varmuuden vuoksi toisen uroksen kaveriksi. Fantti tulee rotuperimänsä johdosta tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen. Fantti haukkuu tarhalla huomiota saadakseen.

Kokoa Fantilla on noin 50cm ja painoa noin 20kg.

Dr. Adinan mukaan Fantti askeltaa hieman erikoisesti takajaloillaan, tämä ei tunnu haittaavan Fanttia itseään. Fantista on otettu varmuuden vuoksi röntgenit  Romaniassa eikä niissä huomattu poikkeavuutta tai syytä askellukseen. Röntgenkuvat on näytetty suomalaiselle ortopedille. Lausunnon mukaan lonkat ja polvet ovat kunnossa, mutta viimeinen lannenikama on normaalia lyhyempi. Koiran reisiluut ovat erittäin suorat ja takajalkojen lihaksisto on heikko. Ilman ontumatutkimusta on kuitenkin mahdotonta sanoa, onko Fantin askellusvika jaloista tai selästä johtuvaa, vai onko kyseessä neurologinen vaiva.  Tulevan kodin tulee varautua, että asian selvittäminen Suomessa tulee aiheuttamaan jonkin verran kustannuksia. Tällä hetkellä Fantti ei vaikuta kivuliaalta ja se suhtautuu ilolla liikkumiseen, muihin koiriin ja ihmisiin.

Päivitykset:

10.11.2021

Fantti matkusti kotiin 30.10. Uusi elämä on lähtenyt rullaamaan erinomaisen hienosti.

10.8.2021

Fantti on varattu omaan kotiin.

19.4.2021
Terveisiä Fantilta! Fantti pääsee nykyisin välillä ulkoilemaan vapaana tarhan alueelle muiden vapaana olevien koirien kanssa, niin hyvin se tulee suuren osan koirista kanssa juttuun. Iloisesta Fantista lisätty tuore video.

21.1.2021
Fantti aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Fantin rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Fantti saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fantti on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Harkitut yhteydenotot :   Nina Ehrström

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: