Kodin saanut koira: FADO (nyk. Tarmo)

Syntymäaika: 2017/2018
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romania (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

Fado on saanut monta kotitarjousta ja tuleva perhe löytyy varmasti näiden joukosta. Emme siis ota enää vastaan uusia kyselyitä Fadolle, Kiitos mielenkiinnosta!

Perustiedot ja tausta

25.9.2019

M.G.Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelija Mihai Grigorien perustama taho. Tarha sijaitsee Bulbucata-Stalpu-alueella, noin 30km Bukarestin ulkopuolella. Tontti on rauhallisella alueella ja tarjoaa suojaa koirille, muutamalle lehmälle, hevoselle, lampaalle, vuohelle, possulle, erilaiselle linnulle sekä kaneille ja kissoille. Mihailin tavoite on myös tulevaisuudessa tehdä valistustyötä koululaisten parissa kertoen vastuullisesta eläintenpidosta ja hoidosta.

Fado löytyi kadulta, joten emme tiedä minkälaista elämää koira on viettänyt ennen pelastumista tarhalle.

Fado on pentumaisen innokas ja leikkii iloisesti tarhan pihalla muiden koirien kanssa aktiiviemme tutustuessa häneen. Fado juoksee ja pinkoo nopeasti leikin tuoksinnassa ja on kiinnostuneempi touhuamisesta, kuin aktiivien tarjoamista nameista. Kuitenkin syliin otettaessa Fado osaa myös rauhoittua. Fadoa on helppo käsitellä, koira antaa koskea, kiipeää syliin ja pusuttelee. Positiivinen ilopilleri.

Fado on pieni uros, noin 25-30cm korkea ja painaa 10kg.

Fadon turkki on punainen, rinta on kauniisti valkea ja Fadolla on lurppakorvat.

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

30.11.2019

Fado lensi omaan kotiin Suomeen

25.9.2019

Fado aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaimmillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Fado saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fado on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Fadon yhteyshenkilö on Mari Tammenkoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: