Enkelikissa: GABRIEL (nyk. Sulo)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

24.8.

GABRIEL

* s. 3.2013 / 5 kk

* uros (kastroitu)

* suomalainen.

Gabriel ja Rafael ovat nyt heinäkuussa neljän kuukauden ikäiset kissaveljekset, joista koti on joutunut luopumaan allergian vuoksi. Pojat ovat saapuneet kotihoitoon Pirkanmaalle, johon niihin voi mennä tutustumaan sovitusti.

Gabriel luovutetaan uuteen kotiin madotettuna, rokotettuna ja merkittynä tunnistesirulla, joka on rekisteröity Turvasiru-palveluun.

Kuulumisia kotihoidosta 5.7.

Pikku pojat Rafael ja Gabriel saapuivat siis kotihoitoon edellisestä kodistaan pari päivää sitten. Pojista huomaa että niiden kanssa on oltu ja touhattu pienestä pitäen, ne ovat valtavan sosiaalisia ja ihmisrakkaita kissoja, jotka viihtyvät ihmisten lähellä paljon.

Leikkisyyttä ja uteliaisuutta löytyy kuten nuorilla kissoilla kuuluukin.

Hoitopaikassa pojat ovat joutuneet totuttelemaan muihin, aikuisiin kissoihin, joihin Rafael ja Gabriel suhtautuvatkin hyvin. Ne uskovat jos vanhempi kissa sähähtää ja jatkavat matkaansa liikoja häiriintymättä.

Koiriin oppiminen on ollut hieman hitaampaa, tai jos nyt näinkään voi sanoa, vastahan aikaa on kulunut muutama päivä. Tänään Rafael jo uskalsi olla samassa huoneessa murisematta koiran kanssa.

Rafael on kaksikosta aavistuksen rohkeampi, tutkimusmatkailija, joka painelee taloa ympäri antaumuksella heti kun koirat pistetään ulos.

Gabriel on harkitsevaisempi, mutta tulee reippaasti myös esille kun koiria ei ole aivan näköpiirissä.

Kummatkin pojat antavat hyvin käsitellä itseään. Matokuuri on nyt heillä meneillään ja parin viikon päästä pojat menevät rokotuksille ja saavat samalla mikrosirut.

Kuulumisia kotihoidosta 4.8.2013

Rafael ja Gabriel kasvavat hurjaa kyytiä ja ovat päivä päivältä ihanampia.. Tuollaisia kissanpentujen kuuluukin olla, leikkisiä, iloisia, uteliaita koltiaisia jotka työntävät söpön päänsä joka paikkaan ja toisaalta maailman suloisimpia pieniä kehruukoneita, jotka nukahtavat selälleen kainaloon sohvalle.

Molemmat pojat ovat hyvin ihmisrakkaita, mutta eivät ahdistukseen saakka, vaan ne viihtyvät paljon myös keskenään ja yksinäänkin leikkien.

Ulkotarhassa ihmettely kuuluu suosikkipuuhiin ja iltaisin yöperhosten jahtaaminen on ihan ehdottoman ykköspuuhaa!

Ruokahalu pojilla on kohdallaan ja ruoista tuntuu kelpaavan kaikki. Hiekkalaatikkoa pojat käyttävät moitteettomasti.

Rafael ja Gabriel ovat saaneet ensimmäiset rokotuksensa ja ne on mikrosirutettu. Parin viikon päästä olisi edessä tehosterokotus.

Pojat viihtyvät edelleen paljon yhdessä, leikkien ja nukkuen toistensa kyljessä kiinni. Paras asia olisikin, jos niille löytyisi yhteinen koti, mutta jos se ei ole mahdollinen, niin kyllä ne tottuisivat toisiinkin kissakavereihin pian ja kaveri olisi suotavaakin olla uudessa kodissa, mielellään leikkisä sellainen 🙂

15.9.2013:  Terveisiä Rafaelilta ja  Gabrielilta kotihoidosta. Pojille kuuluu varsin hyvää. Veljekset ovat nyt noin puolen vuoden ikäisiä ja asettuneet kahdessa kuukaudessa taloksi mitä parhaimmin. Pojat tulevat täydellisesti toimeen niin toisten kissojen kuin koirien kuin ihmistenkin kanssa. Vanhempia kissoja pojat kunnioittavat asiaankuuluvasti, mutta eivät pelkää. Kotihoitopaikan vanhuskissoja ei kovin usein huvita leikkiä mutta onneksi pojilla on toisensa. Rafael ja Gabriel ovatkin erottamattomat. Ne leikkivät, syövät, nukkuvat ja kehräävät samaan tahtiin. Ihminenkin kelpaa leikkikaveriksi ja pojat osallistuvatkin mielellään joka puuhaan aina sängyn petaamisesta ruuan laittoon. Iltaisin pikkumiehet käpertyvät kainaloon ja nauttivat läheisyydestä kuuluvan keräämisen säestyksellä. Kaiken kaikkiaan nuorukaiset ovat mahtavia kissoja. Tasapainoisia, ihmisrakkaita ja kauniita. Rafael ja Gabriel jatkavat oman yhteisen kodin odottamista ja kutsuvat kotiehdokkaat mielihyvin heitä tervehtimään 🙂

Gabriel tulee omaan kotiin kastroituna ja madotettuna sekä sillä on suomalainen rokotuskortti, johon on merkitty rokotteet kissaruttoa ja -flunssaa vastaan tehosteineen. Sillä on myös tunnistemikrosiru, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.

Gabriel ja Rafael saivat yhteisen kodin Helsingistä 28.9.2013

Varaajana toimi Tiia

Kuulumisia kotoa 4.11.13: Tässä terveiset kissaveljeksiltä Rafael ja Gabriel. Hyvin ovat pojat  kotiutuneet. Yhdessä leikitään ja touhutaan, mutta tarvittaessa  otetaan etäisyyttäkin, kun ollaan jo isoja poikia :). Lisänimet Manu  (=Rafael) ja Sulo (=Gabriel) on annettu, koska Rafael muistuttaa  lasten satusarjan hassua Manu-kissaa ja Gabriel on sellainen aina  kiltti ja myötämielinen.

Rafael on hassu toohottaja, joka kokeilee ihan kaikkea. Rafael “puhuu”  koko ajan kurnuttamalla ja murisee kumeasti kuin viidakon valtias, jos  Gabriel tulee väärään aikaan ruokakupille tai yrittää päästä  osalliseksi leluhiirestä. Hellyydenpuuskat taas ovat niin  intensiivisiä, että Rafael ei oikein itsekään tiedä, miten päin  pitäisi olla.

Gabriel on ottanut isoveikan roolin ja antaa Rafaelin pörrätä  rauhassa. Paitsi silloin, kun otetaan kiivas painiottelu, jossa  karvapallot irtoilevat ja taisteluhuudot kaikuvat :). Gabriel on  enemmän sylissä viihtyvä ja rauhallisempi kuin Rafael. Ja Gabrielilla  on aina nälkä…

********

12.9.2014 Gabriel on tänään päästetty enkeliksi veljensä Rafaelin rinnalle, sen terveyden petettyä todennäköisesti FIP:iin sairastumisen vuoksi. Kulkurit haluaa ilmaista veljesten omistajille lämpimän osanottonsa. Rafael ja Gabriel olivat enkeleitä jo pikkupoikina, nyt he ovat yhdessä taas sateenkaarisillan toisella puolella  Hyvää matkaa kultaiset pojat <3

Taivaskissa

Olen avaruuksien kissa, olen kissa ihmeellinen.
Olen unien, tähtien kissa, tulin takaa pilvien.

Minä rakensin teille kodin, jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden, mutta tulen uniinne toisinaan.

-Kaarina Helaakoski

 

Alla pojat ulkoaitauksessa.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: