Kodin saanut koira: GELLY

Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

19.3.2017
Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja avustusprojektin. Projektin myötä Rosiorin tarha kuuluu tiiviinä osana yhdistyksen päivittäiseen työsarkaan ja osa sen koirista valikoituu adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan Suomesta.

Romanian matkalla maaliskuussa 2017 Kulkurien aktiivit vierailivat  jälleen myös Rosiorissa ja tapasivat  Gelly-nimisen tyttösen. Tarkempaa tietoa siitä, miten Gelly on tarhalle päätynyt ei ole, mutta saimme kuulla, että se on asunut Rosiorissa jo pidempään. Valitettavasti, kun koiria on niin monia, on tämä sympaattinen tyttönen jäänyt aiemmin vaille huomiota. Nyt Gelly kuitenkin  hurmasi reissulaiset lempeällä olemuksellaan ja niinpä sen oli korkea aika päästä mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Gelly on luonteeltaan iloinen tyttö, oikein hyvänmielen koira.  Tarhalla se tulee toimeen aivan kaikkien kanssa, eikä sano kellekään mitään edes kun jaetaan nameja. Gellyn töpöhäntä heiluu heti kun se huomaa ihmisten lähestyvän.  Se rakastaa ihmisiä ja huomiota ja hakeutuu heti jalkoja vasten pyytämään rapsutuksia. Energiaa tytöllä vaikuttaisi olevan  jonkun verran ja se onkin vähän sellainen tättähäärä, että pyörii ja höseltää. Ei kuitenkaan mitenkään liiaksi ja osaa myös nätisti rauhoittua katselemaan tarhan menoa. Kaiken kaikkiaan Gelly antaa itsestään kiltin ja tasapainoisen kuvan.

Gelly asuu aivan tarhan portin vieressä isossa avokopissa Pit-nimisen uroksen kanssa. Samassa kopissa asuu myös vaihteleva määrä pentuja. Pennut, jotka elävät vapaana tarhalla kokevat Gellyn ja Pitin niin turvallisiksi, että ovat valinneet ne ottovanhemmikseen, joiden luona nukkuvat ja joilta hakevat suojaa.

Gelly on noin 45cm korkea ja painoa sillä on 15-17kg.

13.5.2017
Ihana adoptiomamma Gelly on varattu omaan kotiinsa Saksaan.


 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Gelly saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gelly on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: