Kodin saanut koira: GIMBO (G- team)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

gimbo10GIMBO (G-team)

* uros

* syntynyt arviolta 2/2015

* Romaniassa

 

 

 

 

25.6.2015
Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen elämään. Erilaisten sterilointikampanjoiden avulla pyritään aktiivisesti vähentämään ei- toivottujen pentujen määrää ja siten ajan kanssa vaikuttamaan kodittomien koirien kokonaismäärään. Kulkurit on aktiivisesti mukana vaikuttamassa kadulle syntyvien koirien määrän vähentämiseen eettisesti ja kestävän kehityksen keinoin. Kulkurien käynnissä olevat sterilointikampanjat löydät täältä.

Anda ja Alina Murgu, äiti ja tytär, ovat omistaneet koko elämänsä kodittomille koirille. He perustivat yhdistyksen, Asociata Suflete Dragin, joka on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Andan Frumusanin kaupungin kotitalon yhteydessä on pieni tarha, jolla asustaa kotia etsiviä koiria. Sellaisia kuin Gimbo. Gimbo sisaruksineen ja emoineen eli kodissa, kunnes toukokussa omistajat soittivat romanialaiselle rankkurifirmalle ja pyysivät heitä hakemaan koirat pois. Vaihtoehtoisesti omistajat olisivat myrkyttäneet ne. Anda ja Alina ehtivät koirien luokse vain hetkiä ennen rankkureita ja niin koiraperhe päätyi Frumusaniin ja sen myötä Kulkurien adoptio- ohjelmaan.

Gimbo on osa kahdeksan pennun pentuetta, josta osa on jo varattu muualle ja yksi menehtyi. Kulkurien adoptio- ohjelmaan päätyivät GinzaGloryGeisha, Gimbo ja emo Galia. Pennut ovat luonteeltaan harkitsevia, mutta eivät mahdottoman ujoja. Uudet ihmiset hiukan jännittävät, mikä tulevan kodin tulee ottaa huomioon. Aktiiviemme tavatessa pennut, ne riensivät häkin laidalle tervehtimään, mutta lähemmässä kontaktissa ne hakeutuivat koppinsa suojaan. Saadessaan mahdollisuuden sosiaalistua, ne varmasti rohkaistuvat.

Gimbon odotetaan aikuisena olevan noin 50- 60- senttinen ja 15- 20- kiloinen.

30.6.2015
Gimbo sisaruksineen sekä emo Galia ovat siirtyneet Sintestin uudelle tarhalle odottamaan kotiaan.

12.7.2015
Lisätty kuvia Gimbolle. Ihanasta pennun pallerosta on kasvanut honkkeli juniori. Kulkurien aktiivien tavatessa Gimbon heinäkuussa, oli se pentueen arimmasta päästä. Sitä kiinostaisi tulla ihmisen luo, mutta se ei uskalla. Se pakenee koppiin, josta sen kuitenkin saa ottaa syliin. Se tarvitsisi hyviä ihmiskontakteja, jotta se oppisi rohkeaksi ja sosiaaliseksi koiraksi. Sitä varten sen tulisi päästä tarhalta omaan kotiin oppimaan kotikoiran tapoja.

14.8.2015
Ihanainen Gimbo on varattu Ranskaan. Onnea sille uuteen kotiin!

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Gimbo  tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Gimbo saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gimbo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Johanna Kotiaho

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: