Kodin saanut koira: HEINO

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
31.10.2021

Carpen tarha sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Bukarestista Mitrenin kylässä ja sitä ylläpitää Carpe-yhdistys. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016 ja Carpen tarha rakennettiin yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Normaalisti Carpen tarhalla asuu noin 120-140 koiraa, mutta nyt koronavuosien jälkeen jopa 195 koiraa, sillä koronan aikana koiria on hylätty kiihtyvässä tahdissa ja toisaalta adoptio-ohjelma ei ole pyörinyt samanlailla matskustusrajoitteiden vuoksi. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuosina 2012-2016. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.

Carmen käy tarhalla lähes joka päivä ja lisäksi tarhalla asuu nyt koirien lisäksi ympärivuotisesti romanialainen pariskunta, joka pitää koirista tarhalla huolta päivittäin.

Heino seuraa tarhalla ihmisten lähestymistä jo pitkästä matkasta, se kulkee häkkinsä edustaa metallinen ruokakuppi suussaan, häntä heiluen, malttamattomana mutta ihmeen rauhallisesti. Kun vihdoin on Heinon vuoro ja pääsemme sen häkkiin, se ottaa meidät, vieraat ihmiset, avoimesti, ystävällisesti ja ilahtuneesti vastaan, tervehtii kaikkia, tutkii meitä kiinnostuneesti ja jää sitten nauttimaan huomiosta ja rapsutuksista. Usein tämäntyyppiset koirat suorastaan räjähtävät ilosta ihmis-seuraa saadessaan, ja Heinokin on selvästi onnellinen seurasta, mutta se ei riehaannu vaan säilyttää hämmästyttävän hyvin tasapainonsa. Se vaikuttaakin kaikin puolin hyvähermoiselta koiralta.

Carmen kertoo Heinon tulleen tarhalle jo 2020 lokakuussa. Heino löydettiin Mitrenin kylästä erään talon eteen puuhun sidottuna. Se varmaankin on ollut ennen omistettu koira, ihmisrakkaudesta ja sosiaalisesta luonteestaan päätellen, mutta siitä on syystä tai toisesta sitten haluttu eroon, kuten tyypillistä Romaniassa on. Heino on todennäköisesti sidottu puuhun kiinni, ettei se pystyisi palaamaan kotiin.

Tarhaelämä on virikkeetöntä ja tylsää eikä mahdollisuuksia riittävään liikuntaankaan ole, joten Heino on pitkästyessään nakerrellut koppinsa laitoja ja se on myös yrittänyt paeta häkistään sen verran aktiivisesti, että sen häkin oveen on laitettu jykevämpi lukko. Ei kyllä voi ihmetellä, kun miettii millaista päivästä toiseen jatkuvaa odottamista ja olemista koiran elämä häkissä on. Kotioloissa vastaavaa käytöstä on täysin mahdollista ennaltaehkäistä tarjoamalla koiralle riittävästi monipuolista liikuntaa, seuraa ja muita virikkeitä.

Heino asuttaa häkkiään yksin, ja se voisikin olla tulevassa kodissaan joko ainoa koira tai sitten se voisi viihtyä narttukoiran kaverina. Varmuuden vuoksi emme luovuta sitä toisen uroksen kanssa samaan kotiin. Heino ei ole tarhaoloissa erityisen kova haukkumaan, se haukkuu kyllä jos muutkin haukkuvat. Heinon tuleva asumismuoto voisikin olla mikä tahansa, tärkeintä on että sille ollaan motivoituneita tarjoamaan aktiivinen ja sosiaalinen elämä, jossa se voi elää omistajansa/perheensä kanssa tyytyväisenä onnellisen kotikoiran elämää.

Heino vaikuttaa luonteeltaan todelliselta jalokiveltä, saksanpaimenkoira-mix parhaimmillaan. Se on aktiivinen, utelias ja kiinnostunut ympäristöstään ja ihmisistä, mutta sen kierrokset eivät niin sanotusti lähde ylikierroksille stressinkään alla. On tietysti yksilöllistä miten Heino suhtautuu suureen muutokseen ja stressiin tulee varautua kotiutuessa, mutta lähtökohtaisesti Heino vaikuttaa luonteeltaan erittäin tasapainoiselta ja fiksulta koiralta.

Heino etsii sitoutunutta kotia, jossa on jo ennestään jonkin verran koirakokemusta.

Heino on noin neljä-vuotias kastroitu uros, jolla on korkeutta noin 60 cm ja painoa arviolta 25-30 kg.

 

Päivitykset

7.3.2022
Heino matkusti omaan kotiin Suomeen 26.2.2022.

17.11.2021
Ihana Heino on tänään varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea Heino ja Heinon tuleva perhe <3

31.10.2021
Aktiivimme tapasivat Heinon lokakuussa Romaniassa. Heino on todella väärässä paikassa tarhalla, ja on hirveän surullista miten hukkaan noin ystävällinen, sosiaalinen ja ihmisrakas koira menee tarhalla. Heino on elänyt tarhalla nyt vuoden ja siitä huomaa, että ei voi hyvin. Se on laihtunut pitkäkestoisen stressin seurauksena ja vaikka se on yhä yhtä ystävällinen ja sosiaalinen ihmisiä, vieraitakin, kohtaan, siitä huomaa että tarhaelämä kalvaa sitä koko ajan. Heino pyrkii häkistään pois ja jää sydäntäsärkevästi hyppimään ihmisten perään. Kotioloissa kun Heino pääsisi normaalille liikunnalle ja aktivoimisille ja se saisi viettää aikaa omien ihmistensä kanssa, siitä kuoriutuisi varmasti mitä tasapainoisin, hieno paimenpoika.

Lisätty uusia kuvia ja video Heinolle.

7.10.2021
Lisätty Heinolle uusi video.

18.9.2021
Heino aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Heino saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Heino on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Heinon yhteyshenkilönä toimii: Salla Honkapää (yhteydenotot sähköpostitse)

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: