Enkelikoira: HILMA

Syntymäaika: 2008
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Sintesti)
Kokoarvio:cm/kg

 

22.3.2016
Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille koiratarhoille, joiden kurjista oloista niillä on häviävän pieni mahdollisuus selvitä ulos hengissä. Pientä osaa kohtaa onni ja ne päätyvät rankkureiden sijaan eläinsuojelijoiden ylläpitämille tarhoille turvaan. Yksi näistä onnekkaista on Hilma, joka sattui kohtaamaan Kulkurien yhteistyökumppanit Alina ja Anda Murgun ennen rankkureita. Nyt Hilma asuttaa naisten ylläpitämää Sintestin tarhaa Romaniassa.

Hilman menneisyydestä ei tiedetä mitään, mutta sen kehosta voi päätellä, että pentuja se on ehtinyt synnyttää maailmaan paljon. Sen nisät roikkuvat ja hampaatkin ovat todella huonossa kunnossa. Maailma ei siis ole todellakaan kohdellut Hilmaa hellästi. Tästä huolimatta Hilma on kuin malliesimerkki hyvästä äidistä. Se on lempeä, kärsivällinen, luottavainen ja loputtoman kiltti aivan kaikille koirille ja ihmisille. Hilma on hyvin rauhallinen ja tasapainoinen ja se tuntuu todella ymmärtäneen hetkessä elämisen taidon. Se nautiskelee ympärillään olevista pienistä asioista, rapsutuksista ja erityisesti ihmisen sylissä köllöttelystä. Hilma sopisi varmasti mainiosti myös ensimmäiseksi koiraksi tai perheeseen, jossa kaivataan sohvalle rentoutumiskaveria ja seuraa rauhallisille metsälenkeille.

Hilma on noin 55 cm korkea ja painaa noin 20 kiloa. Se tulee kotioloissa tarvitsemaan hammasremonttia.

12.5.2016
Aktiivimme tapasivat iloisen ja touhukkaan Hilman jälleen toukokuussa. Siitä on parissa kuukaudessa tullut oikea todellinen mammakoira. Hilma on pyöristynyt tarhalla, mutta liikakilot eivät sen menoa haittaa. Se viilettää ympäri häkkiä iloisena ja sillä tuntuu olevan hirveä tarve käydä moikkaamassa aivan kaikkia ihmisiä vuoron perään. Hilma jakaa häkkinsä useamman  rauhallisen uroksen kanssa ja tulee kaikkien kanssa hienosti toimeen. Se on edelleen yhtä huomionkipeä ja ihmisrakas kuin aiemminkin. Vaikka sillä oli selvästi kova tarve osallistua aivan kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, olivat ihmisen huomio ja rapsutukset kuitenkin edelleen parasta maailmassa. Niinpä Hilma änkesi tapansa mukaan koko pullean kehonsa aina lähimmän ihmisen syliin ja pyysi rapsutuksia. Hilma on hyvin helpon ja kiltin oloinen koira.

13.7.2016
Hilmalla on vauhti kohdallaan. Katsokaas kun tällaisen massan saaminen vauhtiin vaatii aika paljon, joten parempi vaan olla pysähtymättä ollenkaan. Kiirehän siinä muuten tulee kun pitää käydä kaikki vieraat moikkaamassa muutamaan kertaan ja välissä vähän höseltää ja touhottaa ympäriinsä ihan varmuuden vuoksi. Tarhalla kun ei hirveästi ole tekemistä tällaiselle sosiaaliselle koiramammalle, niin vieraista on sitten otettava kaikki irti. Leikkiä olisi kiva ja rapsutuksiakin pitäisi saada. Ja tietysti vieraille täytyy esitellä uimataitoja näin kesän kunniaksi. Valitettavasti häkin uima-allas on aika pieni. Tai oikeastaan vesikuppihan se taitaa olla. Mutta kyllä siinä uimaan mahtuu kun vähän änkeää. Eli jos jollain olisi kotona uima-allas ja tarvetta tällaiselle superystävälliselle ja vähän tukevalle ilopillerille, niin ei muuta kuin viestiä laittamaan. Uima-altaastakin voidaan tinkiä, jos käydään välillä rannalla. Tai ojassa. Tai käy se kippokin.

Lisätty Hilmalle uimavideo ja hyppyvideo heinäkuulta.

22.11.2016
Hilma se vain odottaa. Se seurailee häkin läpi tarkkaavaisena kaikkia ohikulkevia ihmisiä ja kun vieraat pysähtyvät kohdalle villiintyy Hilma täysin. Se alkaa onnesta sekaisin pomppia ja säntäillä ympäriinsä ulkonäköönsä nähden hämmästyttävällä ketteryydellä. Ihmiset ovat Hilman mielestä maailman paras asia eikä se saa tarpeekseen niiden läheisyydestä. Heti kun joku pysähtyy Hilmaa rapsuttelemaan, se heittäytyy selälleen ja levähtää siihen ilman aikomustakaan enää liikkua. Maharapsutusten myötä sen naamalle leviää onnellinen hymy. Jos rapsutukset loppuvat Hilma vaatimattomasti muistuttaa lempeällä läppäisyllä, että jotakin jäi nyt kesken. Hilma on pyöreä ja pehmeä pakkaus täynnä rakkautta ja välitöntä iloa. Enää siltä puuttuu koti ja oma perhe, jonka päiviä sulostuttaa.

30.12.2016
Hilman vuosi päättyi parhaalla mahdollisella tavalla. Se sai vihdoin ilouutisen jota se on odotellut koko elämänsä. Sille on Suomessa ikioma perhe, jonka kainaloon se saa joka ilta heittäytyä selälleen maharapsutuksien toivossa.

29.1.2017
Vauhtimamma Hilma on tänään tehnyt pitkän matkan perheensä luokse Suomeen. Nyt sillä on vihdoin oma perhe, jonka luona hölmöillä joka ikinen päivä. Onnea koko perheelle!

5.3.2024

Hilma on jatkanut matkaansa sateenkaarisillalle loppuvuodesta 2023. Lämmin osanottomme Hilman perheelle ja voimia kaipaukseen ja ikävään.

Hilman perheen muistokirjoitus:

Hilma tuli meille seniorikoirana, arviolta 12-vuotiaana, mutta oli todella hyvä osuma meidän perheelle sekä sopi hyvin toisen rescuekoiramme (Zea) kaveriksi. Tosin kuvailut rauhallisista köpöttelylenkeistä ei olisi voineet mennä enempää metsään – tästä muorista löytyi vauhtia ja leikkisyyttä loppuun asti! Vauhdin hurma sekä yleinen innostus kaikesta aiheutti monesti tahatonta töhöilyä, mutta se oli osa Hilmaa ja hänen valloittavaa persoonaansa, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Mutta kyllä Hilma osasi rauhoittuakin ja nimenomaan sisätiloissa Hilman löysi yleensä sieltä, missä eniten tapahtui; maadoittavana karvamattona keskeltä lasten leikkejä tai ihmisjoukkoa. Hilma oli nimenomaan perhekoira ja rakkaimmat muistot liittyvät nimenomaan siihen, miten valtavan lapsirakas koira Hilma oli – eikä pelkästään meidän perheen omia lapsia kohtaan vaan yleisesti kaikkia lapsia kohtaan. Hilmalla oli erityistä tunneälyä, jonka avulla hän osasi toimia taitavasti monenlaisten ihmisten kanssa. Tuttavapiirimme koirakammoiset lapset ja aikuiset pääsivät Hilman taitavissa tassuissa lempeästi ja rauhallisesti tutustumaan koirien maailmaan.

Ensimmäisenä vuonna kävimme Hilman kanssa paljon koirapuistoissa sekä koirakoulussa perustottelevaisuuskurssilla – molemmat asiat menivät mallikkaasti. Myöhemmin lomailimme koirien kanssa paljon maaseudulla ja silloin saimme tutustua Hilman seikkailijaluonteeseen. Metsälenkki saattoikin olla Hilman osalta puolisen tuntia pidempi kuin meillä muilla, mutta varsinaisesti hukkaan muori ei koskaan joutunut. Takaisin matami tuli aina ja virne kertoi, että hän oli koko ajan tiennyt missä me muut olimme.

Hilma oli koko meidän kanssa eletyn elämänsä ajan terve ja hyväkuntoinen. Suomeen saapuessaan muorille teetettiin hammasremontti ja sen jälkeen pärjättiinkin pitkälti hammaskiven poistoilla ja rokotuksilla. Viimeisen vuoden aikana Hilmalle kuitenkin tuli silmiin kaihi ja kuulo heikkeni huomattavasti. Lopulta Hilman kunto romahti joulun alla nopeasti, jolloin meidän oli tehtävä raskas päätös ja päästää Hilma kivuistaan.

Kiitos teille ihanasta koirasta, Hän todella oli adoption arvoinen ❤️

 

 

_______________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Hilma saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hilma on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: