Päivitetty 30.09.2020

Enkelikoira: HOPPER, ERITYISADOPTIO


Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta
(päivitetty 25.12.2019)

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Hopperin toi hänen omistajansa tarhalle sterilointipäivän yhteydessä, mutta omistaja ei palannut koskaan Hopperia hakemaan takaisin kotiin. Hopper asuu tällä hetkellä toisen, tosi aran koiran kaverina ja Hopper on näistä kahdesta reippaampi, mutta vähän ujoilija itsekin. Hopperin ei ole kuultu tarhalla haukkuvan, joten se voisi sopia myös kerrostaloon.

Toukokuussa 2019 Hopperin takajalat kuvattiin, koska se tuntui käyttävän takajalkoja hieman oudosti. Hopperilla valitettavasti todettiin kuvien perusteella olevan reisiluun vanha murtuma joka todennäköisesti aiheuttaa jalan oireet. Hopperin jalalle todennäkoisesti täytyisi tehdä jalan suoristusleikkaus tai mahdollisesti jopa jalan amputaatio, jos ei vaikuta että sitä saataisiin suoristusleikkauksella järkevästi korjattua. Hopper siirtyy tästä johdosta erityisadoptio-koiraksi.

Tämä neiti on noin 50 cm ja painoa hänellä on noin 22 kg. Hopper on hieman ylipainoinen.

Päivitykset
30.9.2020
Kodittoman koiran arki on arvaamatonta ja yllättävää, ja valtaosa niistä menehtyy ilman omaa kotia. Kaunis, iloinen hyppelijä Hopper on ylittänyt sateenkaarisillan ja siirtynyt vehreämmille nurmille juoksemaan vapaana. Hopperilla oli kasvain vatsassa, jonka johdosta Hopper menehtyi. Lepää rauhassa rakas Hopper. Olisimmepa voineet tehdä enemmän puolestasi.


25.12.2019
Hopper on sama iloinen, hyppelevä itsensä, kun tyttöä käydään tapaamassa joulukuussa. Hopper steppaa innoissaan ihmisten huomiosta ja on todella kiinnostunut nameista. Tälle iloluonteiselle tytölle olisikin todennäköisesti namien voimalla helppoa opettaa uusia asioita. Hopperia ei vieraat ihmiset jännitä, hän suhtautuu ihmisiin leppoisasti ja antaa koskea itseään. Olisiko jossain koti tälle reippaalle tytölle, joka tuo aina hänet tavatessaan iloisuudellaan hymyn huulille?

2.10.2019
Supersuloinen, iloinen Hopper! Aktiivien mennessä Hopperin häkkiin, tyttönen innostuu kovasti maahan heitetyistä herkuista. On kovin vaikea kuitenkin valita, mitkä herkuista ottaisi. Hopper tanssityttö hypähtelee tutusti iloissaan ja innoissaan paikallaan, mutta ei hypi ihmisiä vasten. Ihana tyttö, joka on aina yhtä iloinen ihmisten huomiosta ja rapsutuksista.

26.7.2019
Voi Hopper! Tuttuun tapaan se hyppii ja steppailee iloisena, kun aktiivit menevät sen paddockiin.  Hopper tuntuu olevan aivan riemuissaan siitä, että ihmiset tulivat sen luokse. Hopper on sosiaalinen kaunotar, joka aivan silmin nähden nauttii ihmisten seurasta. Hopper ottaa kontaktia ihmiseen ja tarjotut namit maistuvat tytölle.  Tyttönen antaa koskea ja ikään kuin jähmettyy silloin onnesta.  Tämä tyttö onkin aivan ihana ja todella kaunis ilopilleri. Hopper asustelee aran nartun kanssa samassa paddockissa. Hopper sopisi parhaiten perheeseen, jossa se saisi olla mahdollisimman paljon ihmistensä mukana arjen touhuissa.

18.5.2019
Aktiivien vieraillessa toukokuussa, Hopper ei vieraita jännittänyt vaan antoi heti koskea ja jopa painautuu vierailijoita vasten. Liikkuessaan Hopper vei jalkoja hassusti vartalon alle ja istui jalat harallaan. Hopper antaa kuitenkin koskea jalkoja, ne eivät vaikuta kipeiltä. Hopperin takajaloista otettiin toukokuussa kuvat ja pyydettin niistä lausunto. Toisessa takajalassa on vanha murtuma, joka tulee vaatimaan leikkausta. Hopper siirtyy tämän johdosta erityisadoptio-koiraksi.

27.2.2019
Helmikuun vierailulla Hopper meni reippaasti tekemään tuttavuutta aktiivien kanssa ja hyppii innokkaasti alussa, kunnes rauhoittuu nauttimaan rapsutuksista ja syömään kädestä namia. Hopper on sympaattinen ja avoin koira, joka kuitenkin lähtee kauemmas, jos häkissä on sen mielestä liikaa ihmisiä. Hopperin ei kuulla haukkuvan. Hopper tuntuu pitävän hyppelemisestiä, mutta vaikka se hyppää ketterästi kopin katolle, se hyytyy melko nopeasti liikkumisesta. Hopperilla vaikuttaa olevan jotenkin kehittymättömän näköinen takapää, jota se myös aristaa koskettaessa ja sen hypyt on jotenkin vinon näköisiä. Voikin olla, että Hopper on joskus jäänyt auton alle.

8.12.2018
Hopper hypähteli mukaan Kulkureiden adoption-ohjelmaan ja aloitti oman kodin etsimisen.

_______________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Hopper saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Hopper on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

Enkelikoira: HOPPER, ERITYISADOPTIO

Geplaatst door Ioana Bodea op Donderdag 21 februari 2019

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa