Kodin saanut koira: IHME

Syntymäaika: 7/2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
28.1.2020
Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Hylätyt koirat ovat valitettavasti arkipäivää Romaniassa ja myös Luiza kohtaa näitä koiria päivittäin. Joskus hänelle myös tulee soittoja, joissa kyläläiset ilmoittavat löytämästään koirasta ja toivovat Luizan auttavan tätä. Niin kävi myös Ihmeen kohdalla. Eräs paikallinen nainen löysi Ihmeen ja sen kaksi siskoa kadulta syksyllä, poimi ne turvaan ja pyysi Luizalta apua. Luiza ei tietenkään voinut sanoa ei vaan avasi kotintarhansa ovet myös Ihmeelle sisaruksineen.

Ihme jakaa häkkinsä toisen siskonsa Vitin kanssa. Kaksikko tulee hyvin juttuun keskenään ja Ihme vaikuttaakin tykkäävän koiraseurasta. Ihmeen tulevassa kodissa voisikin olla sitä odottamassa reipas ja ystävällinen koirakaveri.

Alkuun Ihme hämmentyy sitä tapaamaan tulleista Kulkurien aktiiveista ja juoksee karkuun isossa aitauksessaan. Ei kuitenkaan kestä kauaa, kun sekä Ihme että siskonsa ymmärtävät, että näillä vierailevilla ihmisillä onkin mukaan herkkuja! Herkkujen voimalla tytöt rohkaistuvat ja juoksevat vierailijoiden luokse herkuttelemaan. Ihme hakee reippaasti nameja vierailta ja heiluttaa häntää. Ihme saa myös hauskoja ilohepuleita ja juoksee ympäriinsä innoissaan. Tämä iloinen tyttö parkkeeraa itsensä hetkeksi yhden aktiivin syliin varmistamaan rapsutuksien ja herkkujen saamisen. Lopulta, kun vierailijat lähtevät, Ihme jääkin itkemään heidän peräänsä.  Ihmeen ei kuultu tarhalla haukkuvan.

Ihme tulee todennäköisesti tarvitsemaan kotiuduttuaan hieman aikaa tutustuessaan uusiin ihmisiin ja asioihin, mutta herkkujen avulla tytöstä todennäköisesti pian kuoriutuu ihana ja iloinen koirakaveri moneen menoon.

Ihme on sisartaan Vitiä pienempi ja vartaloltaan pötkylänmallinen koira. Ihmeellä on myös pienille rotumixeille melko yleiset “barokkijalat”, eli jalat ovat nilkan nivelistä vääntyneet hieman ulospäin. Näistä syistä tulevan kodin on pyrittävä pitämään sen paino kurissa (ylipaino rasittaa niveliä).

Ihmeellä on turkissaan kaunis moniväritys ja tytöllä tuntuu usein olevan hymy kasvoillaan. Tällä hetkellä Ihme on noin 38 cm korkea ja painaa noin 14 kg. Se saattaa hiukan vielä kasvaa.

Päivitykset
18.7.2020
Tänään Ihmeen ihme tapahtui ja hän matkasi Suomeen oman perheensä luokse. Onnea yhteiseen tulevaisuuten Ihme ja perhe!

17.3.2020
Tänään varmasti näkyy hymy Ihmeen kasvoilla, kun tyttönen saa tietää, että hänet on varattu omaan kotiin.

28.1.2020
Ihme aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

_________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Ihme saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ihme on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: