Kodin saanut koira: IIVO (nyk. Tiivo)

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Turku)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
10.10.2020

Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin eroihin ja köyhyyteen sekä tästä kumpuaviin asenteisiin, joiden mukaan lemmikkieläimillä ei ole sellaista arvoa, johon me nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet. Romaniassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat muuttaa asioita ja tekevät paljon työtä muutoksen hyväksi, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Eläinsuojelijat työskentelevät väsymättä auttaakseen kodittomia eläimiä. Heidän joukossaan ovat Adina ja Dragos Vladut, jotka omistavat Onevetin eläinlääkäriaseman. Eläinlääkärin työnsä ohella Adinalla riittää työsarkaa hänen perustamansa yhdistyksen One Rescue Associationin ylläpitämällä Cosoban tarhalla, missä asuu ja etsii omaa kotiaan yli 200 koiraa. Tarhalla järjestetään myös sterilointipäiviä, jolloin ihmiset voivat tuoda lemmikkinsä tarhan klinikalle steriloitavaksi maksutta.

Noin nelivuotias Iivo on yksi niistä sadoista koirista, jotka vuosittain päätyvät kodittomiksi ja onnekkaina löytävät tiensä Cosoban koiratarhalle. Iivo hylättiin tarhalle veljensä Ilpon kanssa. Iivo on hurmaava nuori mies parhaassa iässä: pentuaika on jätetty taakse, mutta energiaa ja intoa touhuta ja puuhailla löytyy vaikka kuinka. Iivo onkin aktiivisen oloinen koira, joka tulevassa kodissaan varmasti tulee kaipaamaan runsaasti tekemistä ja liikuntaa. Iivo kommunikoi myös jonkin verran haukkumalla.

Iivo on ystävällinen, sosiaalinen ja ihmisrakas koira, joka viihtyy ihmisen lähellä rapsutettavana ja hellittävänä. Muita koiria kohtaan Iivo saattaa olla hiukan pomotteleva, mikä onkin hyvä ottaa huomioon, mikäli Iivon tulevassa kodissa asustaa ennestään toinen koira. Kissojen kanssa Iivo tulee hyvin juttuun. Iivolle etsitään rakastavaa, positiivisin menetelmin kouluttavaa ja innokasta kotia, joka on valmis puuhastelemaan nuoren miehen kanssa arjessa esimerkiksi jonkun harrastuslajin tai tempputreenien muodossa.

Iivo saapui Suomeen kotihoitoon 5.9. ja saa nyt rauhassa tutustua kotihoitajiinsa, perheen toiseen koiraan ja kotikoiran tapoihin ja taitoihin. Iivo otti kuitenkin jo heti kättelyssä vastaan hoitoperheensä hyvin luottavaisesti ja rakastavasti ja hakeekin heistä kovasti turvaa jännissä tilanteissa. Hoitoveli-corgin kanssa yhteiselo sujuu mallikkaasti, hihnassa Iivo kulkee kuin vanha tekijä ja ruoka maistuu. Sisäsiisteyttä kotihoidossa harjoitellaan, mutta jo useammat pissat on onnistuneesti tehty ulos. Pääsemme takuulla näkemään Iivosta vielä monia uusia puolia, mutta jo nyt on selvää, että Iivo on harvinaisen reipas, rohkea ja sopeutuvainen pieni poika.

Iivo on kooltaan pieni keskikokoinen koira, se on noin 40 cm korkea ja painaa reilu 10 kiloa. Iivo on todettu Romaniassa ESBL-kantajaksi. Voit lukea siitä lisää täältä.

Iivo on tällä hetkellä kotihoidossa Turussa, minne sitä pääsee sovitusti tapaamaan adoptiohaastattelujen jälkeen.

Päivitykset

10.10.2020
Iivo, uudelta nimeltään Tiivo, matkasi tänään ihan ikiomaan loppuelämän kotiinsa. Onnea Tiivo ja suurkiitos Tiivon mahtavalle kotihoitoperheelle!

28.9.2020
Reilu kolme viikkoa kotihoitoa takana ja tänään pienen Iivon profiiliin saatiin merkitä sana “varattu”. Pian Iivo pääsee muuttamaan ihan ikiomaan kotiin!

21.9.2020
IIvo on nyt viettänyt kotihoidossa yli kaksi viikkoa ja elämä sujuu ihan yhtä leppoisasti, kuin alusta asti. Iivo rakastaa kaikkia aktivoivia puuhailuja, kuten kongin syömistä (ekasta herkkuhetkestä lisätty myös video ja kuva). Sohvasta on tullut ihan Iivon lempparipaikka rentoiluun ja lenkit kuljetaan reippaasti häntä ylhäällä koirakaverin vierellä. Iivo menisikin mielellään ulkona kovaa ja nauttisikin varmasti esimerkiksi vauhdikkaista juoksulenkeistä oman ihmisen kanssa.

Iivolle lisättiin uusia kuvia ja videoita.

15.9.2020
Iivolla sujuu kotihoidossa hienosti! Se tulee erinomaisesti toimeen hoitoperheen toisen uroksen kanssa, rakastaa lenkkeilyä ja saa helpulit aina kun tajuaa, että nyt pääsee ulos. Se on alkanut viihtyä sohvalla maaten ja myös sohvatyynyt saavat välillä kyytiä. Iivo on kaikin tavoin sopeutunut kotikoiran elämään erinomaisen hyvin. Iivolle lisättiin lisää kuvia.

10.9.2020
Vain viisi päivää kotihoitoa takana ja Iivosta (tai Tiivosta, joksi nimi kotihoitoperheessä on jo muovautunut) on jo nyt kuoriutunut reipas, iloinen ja rohkea tyyppi! Iivo ja hoitoveli-corgi tulivat erinomaisesti juttuun jo ekoista päivistä lähtien, lenkkeilevät yhdessä reippaasti ja nukkuvat vieritysten. Iivon omana paikkana toimiva kangashäkki on pojan mielestä ihana rentoutumispaikka ja Iivo pitääkin taitavana poikana vähäeleisesti muristen itsenäisesti huolen, ettei hoitoveljen sovi häiritä hänen kauneusuniaan häkissä ollessaan. Muuten ruoasta, leluista tai muista resursseista ei pojilla ole tullut riitoja ja yhteiselo sujuu hyvin mallikkaasti. Ruokakin Iivolle maistuu hyvin, nappuloineen päivineen. Parasta maailmassa on kuitenkin broileri! Ulkoilut hihnassa sujuvat hienosti ja melkoisen rennosti ja hädätkin tehdään suurimmaksi osaksi jo ulos. Sohvallekin Iivo oli jo hypähtänyt nyt ensimmäistä kertaa ja arvata saattaa, että sohva on nyt tullut pojan elämään jäädäkseen.

5.9.2020
Iivo saapui Turkuun kotihoitoon. Päivitämme Iivon kuulumisia, kunhan se on saanut hiukan tasata stressitasojaan ja nukkua pahimman matkaväsymyksen pois ja pääsemme näkemään, milllainen poika sieltä oikein kuoriutuukaan.

18.8.2020
Iivo sai hyviäkin uutisia: se pääsee lähtemään suunnitellusti kohti Suomea ja saapuu 5.9. kotihoitoon!

16.8.2020
Iivo sai tänään ikäviä uutisia. Sen matkustuspäivä kolkutteli jo ihan nurkan takana, mutta ikävä kyllä se todettiin multiresistenttien bakteerien testauksissa ESBL-kantajaksi ja sen varaus peruuntui tästä syystä. ESBL:stä ja multiresistenteistä bakteereista voit lukea lisää täältä.

Pieni Iivo palaa siis etsimään sitä omaa, loppuelämän kotiaan.

5.5.2020
Ihania uutisia: suloinen Iivo on varattu omaan kotiin!

7.4.2020
Iivo aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

IIvo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Iivo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Iivon yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: