Kodin saanut koira: ILPO

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
19.9.2020

Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin eroihin ja köyhyyteen sekä tästä kumpuaviin asenteisiin, joiden mukaan lemmikkieläimillä ei ole sellaista arvoa, johon me nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet. Romaniassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat muuttaa asioita ja tekevät paljon työtä muutoksen hyväksi, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Eläinsuojelijat työskentelevät väsymättä auttaakseen kodittomia eläimiä. Heidän joukossaan ovat Adina ja Dragos Vladut, jotka omistavat Onevetin eläinlääkäriaseman. Eläinlääkärin työnsä ohella Adinalla riittää työsarkaa hänen perustamansa yhdistyksen One Rescue Associationin ylläpitämällä Cosoban tarhalla, missä asuu ja etsii omaa kotiaan yli 200 koiraa. Tarhalla järjestetään myös sterilointipäiviä, jolloin ihmiset voivat tuoda lemmikkinsä tarhan klinikalle steriloitavaksi maksutta.

Noin nelivuotias Ilpo on yksi niistä sadoista koirista, jotka vuosittain päätyvät kodittomiksi ja onnekkaina löytävät tiensä Cosoban koiratarhalle. Ilpo hylättiin veljensä Iivon kanssa Cosoban tarhalle keväällä 2020 ja molemmat sopeutuivat reippaina tarhaelämään ja sen käänteisiin.

Ilpo on ystävällinen, sosiaalinen ja ihmisrakas koira, joka viihtyy ihmisen lähellä rapsutettavana ja hellittävänä. Ilpo tulee erinomaisesti toimeen myös muiden koirien ja kissojen kanssa. Ilpo on leikkisä ja iloinen koira, joka tykkää juosta ja puuhailla ihmisten ja toisten koirien kanssa. Ilpo sopisi varmasti monenlaiseen kotiin ja kokoonpanoon.

Ilpo on kooltaan pieni koira, se on noin 35-40 cm korkea ja painaa noin 7-8 kiloa.

Ilpo on todettu Romaniassa testeissä ESBL-kantajaksi. Voit lukea siitä lisää täältä. Kolme negatiivista testitulosta tarkoittaa virallisesti, että koira on puhistunut kantajuudesta ja Ilpo on nyt jo kerran uusintatestattu bakteerien suhteen Romaniassa, negatiivisin tuloksin.

Päivitykset

19.9.2020
Ilpo matkasi tänään omaan kotiinsa Suomeen ja tapasi oman perheensä ensimmäistä kertaa. Onnea Ilpo ja ihanaa loppuelämää!

13.9.2020
Iloisia uutisia! Ilpo varattiin tänään omaan kotiin.

3.9.2020
Kolme negatiivista testitulosta tarkoittaa virallisesti, että koira on puhistunut multiresistenttien bakteerien kantajuudesta ja Ilpo on nyt jo kerran uusintatestattu bakteerien suhteen Romaniassa, negatiivisin tuloksin.

21.8.2020
Ilpo sai tänään ikäviä uutisia. Sen matkustuspäivä kolkutteli jo ihan nurkan takana, mutta ikävä kyllä se todettiin multiresistenttien bakteerien testauksissa ESBL-kantajaksi ja sen varaus peruuntui tästä syystä. ESBL:stä ja multiresistenteistä bakteereista voit lukea lisää täältä.

Pieni Iivo palaa siis etsimään sitä omaa, loppuelämän kotiaan. Sen matkustuspäivä pidetään kuitenkin voimassa ja Ilpo saapuu Suomeen 19.9. kotihoitoon – tai suoraan omaan kotiin, mikäli sellainen ennen sitä löytyy.

21.5.2020
Joidenkin koirien koti löytyy silmän räpäyksessä. Ilpo ei ehtinyt edes sivuille asti kotia etsimään, ennen kuin sen tiet sen tulevan perheen kanssa kohtasivat ja Ilpo lisättiinkin sivuille suoraan varattuna koirana. Onnea kaikille osapuolille!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ilpo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ilpo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Ilpon yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: