Kodin saanut koira: ILO

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Kokoarvio:

 

Perustietoa ja taustat

20.11.2016
Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka kohdistui mm. eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVetiin jonka kanssa yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle. Klinikan koirasuojalla, OneVet Pensionissa odottaa omaa kotiaan ympärivuotisesti noin 300 koiraa. Yksi  pelastetuista  on nimensä mukaisesti iloinen vesseli Ilo. Siitä miten tämä poika on OneVetiin päätynyt meillä ei ole tietoa, mutta sen me tiedämme, että Ilo ansaitsee kodin!

Ilo on luonteeltaan iloinen ja sosiaalinen, sellainen hyvänmielen koira. Se ei ole kuitenkaan missään määrin häiritsevän vilkas vaan kuuntelee ja keskittyy siihen mitä tapahtuu. Ilo tarjoaa aktiivisesti erilaisia juttuja saadakseen nameja ja huomiota. Vaikuttaakin siltä, että tämä poika voisi olla helposti aktivoitavissa johonkin harrastukseenkin ja kaipaa vähintäänkin aktiivista elämänmenoa. Tarhalla Ilo tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Ilolla on korkeutta noin 55cm ja painoa arviolta reilut 20kg.

 

17.9.2017
Ihana Ilo on muuttanut kotihoitopaikkaan Saksaan.

 

Aiemmat päivitykset

31.1.2017
Ilo pääsee pian muuttamaan kotihoitopaikkaan Saksaan.

4.3.2017
Ilon kotihoitopaikka on valitettavasti peruuntunut, joten poika jatkaa kodinetsintää Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Tapasimme Ilon tammikuussa romanianmatkallamme. Syksystä poika oli saanut paljon kokoa ja massaa. Vieraisiin ihmisiin Ilo suhtautui nyt hieman varautuneesti. Hetken tutustuttuaan se kuitenkin tuli tekemään tuttavuutta. Ilossa on mahdollisesti mukana jotain molossikoiratyyppistä rotuperimää.

24.3.2017
Ilosta on talven aikana kasvanut komea, iso ja jykevä tyyppi. Aktiiviemme tavatessa sen maaliskuussa jännitti se alkuun vähän  vieraita ja halusi mielummin kurkkia sermin takaa. Aika nopeasti uteliaisuus kuitenkin vei voiton ja Ilo tuli seurailemaan touhuja vähän sivummalle. Kun silloinkaan se ei vielä saanut huomiota, hivuttautui Ilo aika nopeasti reissulaisten luo ja rentoutui. Ilo on  yllättävän rauhallinen ja tyyni nuoreksi koiraksi. Tutustuttuaan se on kiltti ja ystävällinen ihmisiä kohtaan, enemmänkin alistuu jos jännittää. Ilo tarvitsee tietysti kotona aikaa ja ymmärrystä, mutta on vaikuttaa helpolta koiralta arkuudesta huolimatta. Ilo tulee  ihan kaikkien koirien kanssa hyvin toimeen.

12.5.2017
Aktiivimme tapasivat Ilon hiljattain vieraillessaan Romaniassa. Ilo on hieman pidättyväinen, mutta ehdottomasti ystävällinen. Hössötys ei kuulu tämän pojan repertuaariin ainakaan tarhalla. Tämä saattaa toki kotioloissa muuttua, kun hössötykseen on paremmat olosuhteet. Herkut sen sijaan ovat Ilon juttu jo tarhallakin. Ne maistuivat pienestä jännityksestä huolimatta. Ilo tulee tarhalla hyvin toimeen häkkikaverinsa kanssa.

 

 


 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ilo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ilo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: