Kodin saanut koira: JACKO (nyk. Lemmy)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Jacko2 0515

 

JACKO

* arvioitu syntymäaika 02/2015

* uros

 

 

 

 

 

 

05.06.2015
Toisinaan Romaniassa, jossa katukoiria on hurjat määrät, ei tarhan pitäjä muista koiran taustaa. Tällainen on Jackon, Jillyn ja Jonesin tarinan alku. Nuoret pennut on löydetty jostakin jokin aika sitten ja ovat päätyneet Anda ja Alina Murgun yhdistyksen Suflete Dragin Jilavan tarhalle turvaan.

Jacko, Jilly ja Jones ovat oletettavasti samasta pentueesta. Jacko ja Jones ovat uroksia, Jilly on narttu. Ikää kolmikolla on nyt n. 4-5 kk. Aikuiskokoa on vaikea arvioida, kun vanhemmista ei ole mitään tietoa, mutta arvio on että keskikokoista 40-45 cm ja 15 kiloista suuremmiksi eivät kasvaisi. Kaikki pennut ovat reippaita ja sosiaalisia. Tulevat muiden pentujen kanssa hienosti toimeen. Ihmisten kanssa tutustuvat reippaasti.

Luonteeltaan kolmikko on suhteellisen rauhallinen, duracell-pupua tai päällepäsmäriä ei tähän sekoitukseen ole livahtanut. Jackolla on ollut ihan pienenä penikkatauti, josta ei ole jäänyt oireita. Jilly on pentueen rotevin. Jonesilla on naamassaan sikaripunkin aiheuttamaa ihottumaa, jota hoidetaan. Jones on myös pentueen suurin kaveri, joka heilutteli iloisesti häntää syliin otettaessa.

16.06.2015
Jacko on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

25.07.2015
Jacko saapui omaan kotiinsa Suomeen ja sai uuden nimen Lemmy. Alkuun Jakoa jännitti kovasti ja pentuaitauksen turvista oli hyvä tarkkailla maailmaa pari ensimmäistä päivää. Perheen toisen koiran avustuksella, sekä ihmisten rauhallisella opastuksella maailma on alkanut tuntua ihan turvalliselsta paikalta, jossa jo vedelleen pentuhepuleita ja leikitään nurmikolla vailla huolen häivää.

Yhteydenotot otti vastaan Johanna Lisko.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: