Kotia etsivä koira: JINGLE B. (Joulupentue)

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
8.6.2024

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Joulupentue hylättiin tarhalle noin kuukauden ikäisinä joulukuussa 2021. Pentuja oli alunperin seitsemän, mutta valitettavasti kaksi pennuista menehtyi. Sisarukset Kimallus, Helikello ja Välke etsivät myös kotia adoptio-ohjelmassa.

Pentuja selvästi jännittää uusi tilanne, kun niiden häkkiin tulee vieras ihminen. Ne eivät uskalla heti ottaa nameja vieraan kädestä, mutta ovat selvästi herkuille persoja ja rohkaistuvat nopeasti niitä maistelemaan. Pennut ovat varovaisen uteliaita, vaikka ovatkin selvästi tottumattomia ihmisiin. Ne lähtevät karkuun suoraa kosketusyritystä, mutta palaavat heti uudelleen ihmisen lähelle.

Jingle B. tulee tarvitsemaan uudelta kodilta aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea alkutaipaleellaan. Koska Joulupentueen kaikki jäsenet tukeutuvat vahvasti toisiinsa, olisi ehdottoman tärkeää, että Jingle B:llä on uudessa kodissaan koirakaveri antamassa tukea ja esimerkkiä kotikoiraksi kasvamisessa. Jingle B etsii kotia kokeneestä, kärsivällisestä aikuiskodista rauhallisella alueella.

Pojan kokoarvio on noin 45 cm ja 15 – 18 kg.  Jingle B. poikkeaa väritykseltään hieman vaalean ruskeista sisaruksistaan.

Päivitykset

8.6.2024

Jingle B:lle ei toistaiseksi etsi aktiivisesti kotia huomattavan arkuuden vuoksi. Seuraamme Jinglen kehittymistä ja pyrimme edistämään toimenpiteitä, joilla saisimme Jinglen lisää positiivisia, sosiaalisia kokemuksia ja mahdollisesti mallioppimista reippaammilta koirilta sekä aktivoimme Jinglen kodin etsinnän, jos kehityssuunta muuttuu parempaa kohti.


22.1.2024
Jingle B, Kimallus ja Helikello asuvat edelleen samassa häkissä. Jingle B on pelokkain ja epävarmin tästä porukasta. Kaikki kolme syövät kuitenkin nameja kädestä, kun ihminen on häkin ulkopuolella. Kun ihminen menee häkkiin, kaikki kolme piiloutuvat ensin koppiin. Sen jälkeen yksi toisensa jälkeen uskaltautuvat ne kaikki kurkottelemaan kopista syömään maahan heitettyjä nameja. Jingle B ei kuitenkaan uskalla enää ihmisen ollesa sisäpuolella, syödä kädestä.

Nämä tyypit kurkottelevat yhtenä kolmipäisenä koiraporukkana uuta ihmistä kohti ja koko lössi vetäytyy heti, kun yksi niistä säpsähtää jotain. Vaikka tämä kolmipäinen joulupentuepallo uskaltautuu lähelle ihmistä, eivät ne missään nimessä ole rentoja ihmisen lähellä. Uteliaita ne toki ovat  ja hakeutuvat toistuvasti pois kopista ihmisen luo. Kun ihminen lähtee häkistä, kaikki käyvät tarkasti nuuskuttamassa ihmisen jäljet. 

2.7.2023
Suloinen Jingle B. asustelee nykyään sisarustensa Kimalluksen ja Helikellon kanssa. Toukokuussa aktiivien vieraillessa tarhalla he tapasivat myös tämän uteliaan mutta ujon kolmikon. Kaikki kolme jännittävät ja läähättävät oudossa tilanteessa melkoisesti. Kun vieras menee sisään häkkiin, kaikki kolme koiraa perääntyvät vaneriseinän taakse piiloon. Vaikka kaikkia jännittää outo tilanne, ne ovat hirveän uteliaita vierailijoita kohtaan. Aluksi vierailijoiden läsnä ollessa Jingle B. piti varmuuden vuoksi takajalkojaan sisällä kopissa, valmiina perääntymään turvapaikkaan, jos jotain tapahtuu.

Jingle B. on aavistuksen arempi kuin Helikello ja Kimallus ja se jääkin hieman Helikellon ja Kimalluksen jalkoihin, kun sisarukset ovat aktiivisempia häkissä liikkumisen suhteen. Jingle B. mietiskelee ja seurailee tilannetta enemmän turvapaikassaan. Lopulta myös Jingle B. uskaltaa tulla hakemaan nameja ihmisen lähistöltä. Lisätty kuvia ja videoita.

1.10.2022
Jingle B. asuu tällä hetkellä sisarustensa Himmelin ja Välkkeen kanssa. Kaikki kolme ovat tottumattomia ja saadessaan vieraita ne jännittävät erikoista tilannetta ja tukeutuvat toisiinsa. Pennut säpsyilevät ihmisten seurassa ja tauottavat välillä kopissaan, mutta syövät nameja kädestä ja maasta innoissaan. Jingle B. on eniten innoissaan nameista ja on kaikista reippaimman oloinen.

Lisätty uusia kuvia ja video.

20.6.2022
Joulupentueen Jingle B. aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Jingle B. saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jingle B. on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilonä toimii: Elisa Laitonen.