Kodin saanut koira: JOLENE (nyk. Lumi)

Syntymäaika: 04/2022
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta:

13.3.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Jolenen on löydetty päätien varrelta harhailemasta, oli lähellä jäädä auton alle mutta Carmen sai napattua sen kyytiinsä juuri oikealla hetkellä. Carmen kertoi, että nimi Jolene tulee siitä, kun radiossa oli löytöhetkellä soinut Jolene kappale. Jolene oli löydettäessä täynnä punkkeja ja sairasti babesiaa. Tämä on hoidettu ja koira voi hyvin. Jolene on asunut Carmenin kotona muutaman kuukauden ennen tarhalle siirtymistä, kuulemma nukkunut myös sängyssä.

Jolene on hyvin perinteinen niin sanottu molossipommi. Räjähtävää energiaa ja kierrokset tapissa. Aktiiviemme vierailun aikana sillä ei varmaan hetkeäkään ollut kaikki tassut maassa, sen verran oli kiire joka paikkaan. Jolene on vielä nuori pentuiässä oleva molossin alku, tarhaelämä ei vielä ole jättänyt siihen jälkiä muutakuin stressin merkeissä, mitä tarhoilla on aika mahdoton välttää. Stressi näkyy molossimaiseen tyyliin juurikin sillä, että Jolene hyppii, pomppii, riehuu ja juoksee. Ei rauhoitu vaikka sille ei anna huomiota. Jolene vaikuttaa olevan todella ihmisrakas ja Carmen on sille extra tärkeä. Jolenella on piiskahäntä, kun se juoksee ohi ja häntä osuu sääreen, se oikeasti sattuu. Sen verran on vauhtia ja voimaa. Jolene on iloinen ja sopuisan oloinen koira, se jakaa häkkinsä adoptio-ohjelmaan myöhemmin tulevan uuden pienen koiran kanssa.

Jolene on tosi laihassa kunnossa, varmasti ainakin painoa lihasten muodossa tulee vielä. Nyt sillä on noin 10kk iässä kokoa 55cm ja n. 25kg.

Jolenessa on ulkonäön perusteella molossikoiran rotuperimä. Tämän vuoksi tulevalta kodilta edellytetään aiempaa koirakokemusta, mieluiten vahvarotuisista koirista. Jolene tulee rotuperimänsä johdosta tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen.

Päivitykset:

21.9.2023

Jolenen matka otti pienen pompun ja Jolene siirtyi elo- syyskuun vaihteessa kotihoitoon. Kotia hänen ei kuitenkaan enää tarvinnutkaan etsiä. Jolenen kotihoitajat rakastui häneen täysin ja Jolene istui heidän laumaansa kuin olisi siellä aina ollut. Jolene sai myös uuden nimen, Lumi. Onnea Lumi ja Lumin perhe <3

29.7.2023

Upea valkoinen villikko saapui Suomeen ja tapasi perheensä. Onnea Jolene ja perhe <3

31.5.2023

Jolenen onnenpäivä. Hänet on varattu ja oma koti odottaa Suomessa <3

13.3.2023

Jolene tuli vauhdilla mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

—————————————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Jolenen rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Jolene saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jolene on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Anne-Mari Vihtonen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: