Päivitetty 17.05.2018

Kotia etsivä koira: JOSEFINA (Tulossa Suomeen 2.6.2018)


Syntymäaika: 02/2016
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (OneVet/Cosoba)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta
4.3.2018
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää. Joskus koirat jätetään tarhalle omistajansa toimesta, joskus taas hyvää tarkoittavat ihmiset tuovat löytämänsä koirat suojaan. Toisinaan Dr Adina tai muu tarhan väki löytää kodittomia koiria kadulta tai läheisestä maastosta.

Suloinen Josefina on löydetty yhdessä pentunsa Tanhupallon kanssa. Josefina on lempeä ja ystävällinen tyttö, joka pitää äärettömän hyvää huolta oman pentunsa lisäksi toisesta pennusta, jonka se on ”adoptoinut” omakseen. Myös tämä adoptiopentu on tulossa Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Kun Josefinan tapaa, sen häntä heiluu vimmatusti. Se vaikuttaa reippaalta ja sosiaaliselta tytöltä, joka tulee toimeen myös toisten koirien kanssa. Josefina suhtautuu myös rauhallisesti sille outoihin tilanteisiin ja antaa itsestään viisaan, tasapainoisen ja sopeutuvaisen vaikutelman. Tämä kaunokaisen voisikin kuvitella sopivan monenlaiseen perheeseen.

Josefina painaa n. 8 kg ja on säkäkorkeudeltaan n.40cm.

Päivitykset

17.05.2018
Ihanalle Josefinalle on tänään vahvistettu 2.6 oleva lento Suomeen kotihoitoon. Parasta tottakai olisi, mikäli neiti pääsisi matkustamaan suoraa omaan kotiinsa. Josefina etsii edelleen omaa loppuelämän kotiaan Onevetin tarhalla.

13.3.2018
Aktiivimme vierailivat Romaniassa maaliskuun alussa ja tapasivat myös kauniin Josefina. Josefina on todella lempeä ihmiselle, mutta jostain syystä hylännyt pentunsa Tanhupallon, joka elelee nyt pikkukoiralaumassa tarhan pihalla. Josefina on hyvin kiintynyt adoptiopentuunsa Kuuttiin ja asuu tällä hetkellä sen kanssa häkissä sisätiloissa. Aktiiviemme tavatessa Josefinan se oli hieman jännittynyt ja hämmentynyt, mutta antoi hienosti käsitellä itseään. Aktiivimme kuvaavat Josefinaa todella hellyttäväksi pikkukoiraksi. Mistä löytyisi Josefinalle oma koti?
Lisätty myös Josefinalle uusia kuvia.
___________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Josefina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Josefina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Josefinan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa