Päivitetty 16.04.2018

Kodin saanut koira: KUUTTI


Syntymäaika: 10/2017
Sukupuoli: Narttu
Sijainti: Romania (Onevet)
Ei Steriloitu

Kuutista EI oteta tällä hetkellä lisää kyselyitä vastaan. Tyttö on saanut kunnioitettavan määrän kyselyitä ja Kuutin loppuelämän koti löytynee näiden joukosta. Kiitos kaikille jo yhteyttä ottaneille!

Perustiedot ja tausta
5.3.2018
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää. Joskus koirat jätetään tarhalle omistajansa toimesta, joskus taas hyvää tarkoittavat ihmiset tuovat eläinsuojelijoille löytämänsä koirat suojaan ja hoidettavaksi.


Tällä pienellä  neidillä on todella surullinen tarina. Joulukuussa eräät paikalliset miehet olivat tulleet tarhalle ja yrittäneet myydä pentua, jotta saisivat rahaa ostaakseen alkoholia. Ilmeisesti miehet olivat pahoinpidelleet pentua koska tyttö oli saanut osumaa päähän ja silmään. Nyt molemmat kohdat onneksi kunnossa eikä jälkiä enää näy, eikä arvaisi mitään tapahtuneen.

Nimetön tyttö sai nimekseen Kuutti.  Yksi tarhalla oleva emokoira onneksi  adoptoi Kuutin toiseksi pennukseen. Kuutti on saanut hyvää mallia ja onkin äärettömän tasapainoinen, iloinen ja sosiaalinen tyttö kokemastaan huolimatta. Kuutti mennä touhottaa uusissakin tilanteissa häntä villisti heiluen ja tulee heti pomppimaan huomiota kun huomaa että joku puhuu pennuille. Kuutti neiti on todella iloinen ja huolettoman oloinen pikku väkkärä, joka varmasti tuo paljon iloa omalle kodilleen. Kaikille ihmisille ja koirille kiltti ja vaikuttaakin kaikin puolin suloiselta ja ystävälliseltä tyypiltä.

Kuutti jää pienikokoiseksi neidiksi, nyt painoa löytyy 6kg.

14.4.2018
Kuutti neiti lensi suomeen, oman perheensä luokse, koti onnea Kuutti ja Perhe!

21.3.2018
Tämä ihana pieni tyttönen varattiin ikiomaan kotiinsa, Pian on uuden elämän aika. <3

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Kuutti tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen sterilointia.

Kuutti  saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kuutti on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Kuutin yhteyshenkilö on Anne Huhtala.

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.