Kodin saanut koira: JUPITER

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Jupiter (4)

 

JUPITER

* arvioitu syntymäaika 09/2014

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa.

 

 

 

29.06.2015
Usein koiria hylätään Romaniassa samoihin paikkoihin. Kun löytää yhden, löytää toisenkin myöhemmin samasta paikasta. Yhteistyökumppanimme Lavinia Ion on löytänyt nämä kolme narttukoiraa samasta paikasta, ensin Jupiterin ja Neptunen ja noin kk. päästä Saturnin. Koko kolmikko on nyt päätynyt Lavinian minitarhalle, josta käsin hurmaava kolmikko etsii nyt omia kotejaan kauttamme.

Jupiter on iältään nyt n. 9 kk, kokoa neidolla on n. 45 cm ja 15 kiloa. Jupiter on steriloitu ja rokotettu yhteistyö eläinlääkäriasemallamme One Vetissä, joten se olisi täysin valmis matkustamaan kotiinsa vaikka heti.

Jupiter on kolmikon hiljaisin ja alistuvaisin. Voisi jopa sanoa, että pehmeä luonne. Tarhalla Jupiter ei hauku lainkaan, mutta hakee ihmisen huomiota lähes epätoivoisesti. Jupiterin kotiutuminen tulee varmasti viemään aikaa ja olisikin hyvä jos tulevalla omistajalla olisi jonkin verran kokemusta koirista jo ennestään, sillä Jupiter tulee mitä luultavimmin tarvitsemaan apuja itsetunnon kohottamisessa. Muiden koirien kanssa Jupiter tulee hyvin toimeen. Kissojen kanssa Jupiteria ei ole testattu.

01.09.2015
Kaunis Jupiter odottaa edelleen omaa kotiaan Lavinia Ionin minitarhalla Romaniassa. Jupiterin siskot Saturn ja Neptune ovat jo saaneet omat kotinsa, Saturn Hollannista ja Neptune Suomesta.

Jupiter on nyt n. vuoden ikäinen ja siirtyy sivuillamme aikuisten koirien kategoriaan. Jupiter on edelleen luonteeltaan hiljainen ja alistuvainen. Nyt kun siskot ovat lähteneet omiin koteihinsa, olisi tärkeää että Jupiterkin sen oman kotinsa löytäisi. Edelleen haussa on kokenut koti, jossa on kokemusta siitä, miten koiran kotiuttaminen hoidetaan asian mukaisesti, sekä aikaa ja motivaatiota riittävästi.

10.11.2015
Jupiter on saanut kodin Hollannista. Onnea matkaan, Jupiter.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Jupiter saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jupiter on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Jupiterin yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: