Enkelikoira: INNA (ent. Katie)

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
3.2.2021

M. G. Rescuen tarha M. G. Sanctuary sijaitsee Bulbucata-Stalpu -alueella, noin 30 km Bukarestin ulkopuolella. Tarha on kooltaan noin 5 000 neliömetriä. Tarhalla asuu aina kerrallaan noin 60-70 koiraa ja muutamia muita eläimiä.

Tarhan perustaja ja omistaja Mihai Grigorie on pitkän linjan eläinsuojelija. Mihai itse tekee palkkatyötä täysipäiväisesti rahoittaakseen tarhansa toimintaa ja sen lisäksi hoitaa tarhan päivittäiset asiat, päivittäin. Työntekijän löytäminen tarhalle on haastavaa, sijainnin takia työntekijän olisi helpompi asua tahalla, mutta alkeelliset olot vielä vähän keskeneräisellä tarhalla eivät liiaksi ihmisiä houkuta.

Kulkurit ovat tehneet yhteistyötä M. G. Rescuen kanssa vuodesta 2013. Voit seurata M. G. Rescuen elämää heidän Facebook-sivullaan.

Katie pelastettiin kunnalliselta tarhalta Mihain tarhalle pienen pentunsa, Pikku Prinsessan, kanssa. Katie tulee toimeen ihmisten ja muiden koirien kanssa. Katie ei ole ihan rauhallisimmasta päästä vaan ennemminkin melko energinen, avoin ja eloisa, ja tämän vuoksi Katielle etsitään ensisijaisesti kotia  lapsiperheesetä.

Katie on noin 2 vuoden ikäinen narttu ja kokoa tytöltä löytyy n. 35cm/8kg.

Päivitykset
18.2.2022

Inna 25.10.2019-16.2.2022

Saavuit meille maaliskuussa 2021 kovasti odotettuna. Edellinen koiramme oli kuollut keuhkokasvaimeen lokakuussa 2018 ja pitkän surun jälkeen sydän oli valmis juuri sinua varten. Olimme valmistautuneet tuloosi kuuntelemalla Koiruuksien klubin luentoja ja hankkimalla sinulle monenlaisia tarvikkeita yhdessä lastemme kanssa. Saavuit Mihain tarhalta Suomeen matkustaen yhdessä pentusi Dolcen (ent. Pikku Prinsessa) kanssa. Ensikohtaamisella olit jännittynyt, mutta keitetty kana sai sinut unohtamaan hetkeksi stressaavan matkan. Kotimatkalla nukahdit syliini ja olimme niin kovin onnellisia. <3 Kotona sinua odotti pehmeä peti, jossa sait nukkua rauhassa väsymyksen pois.

Kotiutuminen sujui yli odotusten. Ruoka maistui sinulle hyvin ja olit alusta saakka sisäsiisti. Osasit olla kotona hienosti myös yksin ja nautit pitkistä kävelyistä. Kesän aikana pääsit pari kertaa perheen mökille, jossa sinua pystyi pitämään vapaana – uskomatonta. 🙂 Kesä oli kanssasi parasta, onnelisinta aikaa.
Oli meillä toki haasteitakin. Suhtauduit kotiimme tuleviin vieraisiin pelokkaasti, jopa aggressiivisesti. Ja automatkustusta pelkäsit. Muutaman kerran pääsi tapahtumaan tilanne, jossa näykkäisit jompaa kumpaa pojista. Näihin asioihin lähdimme hakemaan syksyllä apua Koiruuksien Klubin Helmi Pesoselta. Jonkin aikaa näytti siltä, että tilanne kohenee – osasit hakeutua omaan rauhaasi kyläilijöiden tullessa ja pojat oppivat entistä paremmin lukemaan sinua ja antamaan sinulle omaa rauhaa. Mahdolliset kivut yritettiin sulkea pois eläinlääkärin tutkimuksella.

Joulukuun alussa sait epileptisen kohtauksen. Verikokeet olivat normaalit, joten tilannettasi jäätiin seuraamaan. Joulukuun aikana aloit vetäytyä hieman enemmän ja ilmeni lenkkeilyhaluttomuutta. Ajattelimme, että tämä johtui kovista pakkasista ja siitä, että olit oivaltanut omaan rauhaan hakeutumisen hienouden. Ikäväksemme sait uuden vuoden aattona kaksi epileptistä kohtausta, joiden takia aloitettiin epilepsialääkitys. Kohtaukset pysyivät sen jälkeen poissa, mutta olosi oli sekava ja horjahtelit. Vointisi teki meidät kovin huolestuneiksi, mutta uskoimme (kuten neurologi-eläinlääkärikin) sen olevan lääkityksen aiheuttamaa, koska tammikuun lopussa verikokeissakaan ei ollut mitään huomautettavaa.

Kokeilimme vielä helmikuun toisella viikolla vaihtaa epilepsialääkkeen toiseen, jos se helpottaisi oloasi. Ystävänpäivän iltana ja seuraavana aamuna olosi meni kuitenkin ratkaisevasti pahemmaksi ja mukaan tuli etujalkojen pettäminen ja kaatumisia (sekä lopussa jopa kosketukseen) liittyvä vingahtelu. Saimme onneksi varattua ajan neurologille saman tien pään kuvaukseen. Meillä oli epäilys siitä, etteivät nämä oireet voineet enää olla vain lääkityksestä johtuvia. Toivoimme kuitenkin, että oireiden syy olisi hoidettavissa. Valitettavasti uutinen oli kuitenkin pahin mahdollinen, sinulla oli iso aivokasvain. Päätös lopettamisesta ei ollut helppo, mutta ainoa oikea.

Luulin olevani varautunut kaikkeen: antamaan tarvitsemasi ajan sopeutumiseen, hankkimaan ammattilaisen apua käytöshaasteisiin, huolehtimaan hyvinvoinnistasi sairastelujen alkaessa, suunnittelemaan koko elämäni niin, että sinunkin hyvinvointisi otetaan huomioon. Yksi asia kuitenkin oli, johon en ollut varautunut: mitä jos kaikki loppuukin kesken?

Nyt sinulla ei enää ole kipuja. <3 Olen onnellinen siitä, ettet kuollut katukoirana, vaan ehdit saada kodin ja olla todella rakastettu perheenjäsen 11 kuukauden ajan. Jos sinut olisi rakkaudella voinut parantaa, eläisit ikuisesti.

Sinua ikävöimään jäi perheesi:
Sofia ja Janne sekä lapset Julius ja Lukas

Unenkukkia,
sinä lähdit katselemaan.
Niiden terälehdillä,
oli unesi ikuinen.

(Maria Vakkuri)

 

Lämmin osanottomme Innan perheelle <3

14.3.2021

Katie saapui omaan kotiin 13.3.2021 ja sai uudeksi nimekseen Inna.

6.2.2021

Suloinen Katie sai tänään onnellisia uutisia: se varattiin omaan kotiin. Onnea Katie ja perhe! <3

3.2.2021

Katie pääsi mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan, jonka myötä neidolle löytyy toivottavasti se ikioma loppuelämän koti.

————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Katie saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Katie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Laura Arala /Salla Honkapää

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: