Kodin saanut koira: PIKKU PRINSESSA (nyk. Dola)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
13.3.2021

M.G. Rescue on eläinlääkäri ja eläintensuojelija Mihai Grigorien perustama tarha, joka sijaitsee noin 30 kilometria Bukarestin ulkopuolella Bulbucata-Stalpu -alueella. Tarhalla asustaa koirien lisäksi myös kissoja ja erilaisia maatilaeläimiä. Koirat päätyvät M. G. Rescuelle useilla eri tavoilla: osa hylätään tarhan porteille, osa löytyy kadulta vaeltelemasta ja osan Mihai pelastaa kunnallisilta tarhoilta.

Noin 3 kuukauden ikäinen Pikku Prinsessa päätyi Mihain hoiviin emonsa Katien kanssa, kun ne pelastettiin kunnalliselta koiratarhalta. Todennäköisesti Katie ja Pikku Prinsessa oli dumpattu tarhalle pennun synnyttyä entisen omistajan toimesta, joka ei jaksanut narttukoiransa saamaa pentua. Tämä on klassisen surullinen tarina Romaniassa.

Mihai kuvailee Prinsessaa todella reippaaksi, iloiseksi ja ystävälliseksi pennuksi. Sillä on ollut onni kasvaa emonsa kanssa yhdessä ja se ottaa niin muut koirat kuin vieraat ja tutut ihmisetkin vastaan avoimesti. Tokikaan Pikku Prinsessa ei ole nähnyt kovinkaan paljoa tarhan ulkopuolista elämää, joten esimerkiksi liikenteeseen ja kotiympäristöön voi olla paljon totuttelemista. Se on kuitenkin vielä niin nuori, että varmasti nopeasti sisäistää uudet asiat kotikoiran elämässä. Toisten koirien kanssa Pikku Prinsessa on leikkisä ja aktiivinen ja emonsa Katien kanssa kaikki on sujunut myös hienosti.

Pikku Prinsessa on kooltaan nyt noin 2 kiloa ja 20 cm. Arviolta se tulee aikuisena olemaan noin 6 kiloinen ja 35 cm korkea.

Päivitykset

13.3.2021
Pikku Prinsessa matkasi tänään Suomeen ja aloitti elämänsä rakastettuna perheenjäsenenä. Sen uudeksi nimeksi tuli Dola.

3.2.2021
Pikku Prinsessa varattiin omaan kotiin.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Pikku Prinsessa tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Pikku Prinsessa saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pikku Prinsessa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Pikku Prinsessan yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: