Kodin saanut koira: KEIR (Team Survival) (nyk. Basti)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
10.7.2021

Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koiraa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Eläimet, jotka Luizalle päätyvät, ovat ihmisten pelloille, metsiin tai teiden varsille hylkäämiä entisiä kotikoiria. Välillä Luiza saa myös joko puhuttua tai ostettua eläimiä niitä huonosti kohtelevilta omistajiltaan.

Eräs paikallinen nainen löysi Team Survivalin pennut peloaukeamalta joulukuun 2020 alussa. Pennut olivat silloin noin 5 viikon ikäisiä ja joku oli kiduttanut osaa pennuista leikkaamalla niiden hännät poikki. Yksi pennuista oli niin huonossa kunnossa, että Luizan mies Stefan ajoi sen eläinlääkäriin siltä seisomalta ja eläinlääkäri oli todennut olevan parasta antaa pennun nukkua pois kivuistaan. Nainen, joka löysi pennut, piti itse sisaruksista kaksi ja Luiza miehineen ottivat muut kolme suojiinsa. Nyt Kesia, Ife ja Keir aloittavat kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Nyt noin viisikuiset pennut ovat Luizan luona iloisia ja rakastettavia pentukoiria. Pennut eivät erityisemmin hauku ja tulevat erinomaisesti toimeen keskenään, telmivät yhteisessä aitauksessaan päivät pitkät ja iloitsevat Luizan ja miehensä seurasta.

Keir on yksi pennuista, jonka häntä oli leikattu ennen löytymistään. Miten ja kenen toimesta tämä tarkkaan ottaen on tapahtunut, sitä emme saa koskaan tietää. Mutta kokemus on varmasti ollut Keirille kipeä ja traumaattinen. Keirillä on jäljellä lyhyt hännänpätkä, jota se kyllä heiluttaa iloisesti innostuessaan.

Vaikka Keir on tarhalla reipas ja avoin pentu, on kuitenkin hyvä muistaa, että Keir on asunut tarhalla eristettynä ulkomaailmasta melko pitkään ja muutos tulee varmasti olemaan Keirille sisaruksineen alkuun iso ja pelottava. Liikenne, vieraat ihmiset, hihnalenkkeily ja sisätiloissa asuminen ovat pennuille täysin vieraita asioita ja tottuminen voi viedä aikaa. Menneisyyden ikävät kokemukset voivat myös uudessa ympäristössä nostaa päätään yllättävinkin tavoin. On tärkeää, että Keirin tulevalta perheeltä löytyy kärsivällisyyttä ja taitoa olla tukena nuoren koiran kasvussa aikuiseksi ja tarjota sille turvallinen ja rauhallinen koti. Keir hyötyisi varmasti myös kotoa löytyvästä reippaasta koirakaverista, joka toimisi sille tukena kotikoiran elämään totuttelussa.

Keirillä on kokoa nyt noin 40 cm ja 9 kiloa. Keiristä kasvaa aikuisena todennäköisesti keskikokoinen koira, ehkä noin 12-15 kiloinen ja 45 cm korkea.

Päivitykset

10.7.2021
Tänään Keirin elämä muuttui lopullisesti kun se matkasi omaan kotiinsa Suomeen. Keir sai myös uudeksi nimekseen Basti. Onnea Basti ja perhe!

13.5.2021
Tänään on Keirin onnenpäivä! Suloinen poika varattiin omaan kotiin!

28.3.2021
Keir aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Keir tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastraation kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen kastraatiota.

Keir saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Keir on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Keirin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: