Päivitetty 15.01.2023

Kodin saanut koira: LARA M


Syntymäaika: 7/2019
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Suomessa (Etelä-Karjala)
steriloitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
13.09.2022
Lara M on marraskuussa 2019 adoptoitu Suomeen Romanialaisen eläinsuojelija Mihaela Soaren  kautta. Romaniassa Lara on ollut aktiivinen ja leikkisä pentu, joka on tullut hienosti toimeen toisten koirien ja kissojen kanssa. Lara on ollut herttainen ja ystävällinen töppöjalka.

Laralla on ollut oma koti Suomessa, mutta se tulee nyt uudelleen sijoitukseen etsimään itselleen sopivampaa perhettä ja ympäristöä ja on siirtynyt Kulkurien kotihoitajalle kotihoitoon omakotitaloon rauhalliseen ympäristöön.

Laraa etsii aikuiskotia rauhallisesta ympäristöstä ja ihmisiä, jotka osaavat ennakoida sen resurssiaggressiivisuutta ja joilla on aikaa ja kärsivällisyyttä. Esimerkiksi hoitajaan Lara oppi luottamaan muutamassa viikossa, kun sai edetä omaan tahtiin. Ensisijaisesti Lara etsii aikuiskotia. Muiden koirien kanssa täytyy olla eritysmahdollisuus. Lara tulee parhaiten toimeen hieman vanhempien uroskoirien kanssa. Laralla on myös voimakas riistavietti, mikä on tärkeä asia huomioida tulevassa kodissa.

Painoa Laralla on noin 13 kg.

Päivitykset
15.01.2023
Lara on matkustanut omaan loppuelämän kotiinsa. Onnea pienelle ihanalle neidille <3

10.12.2022
Pikkuinen Lara on ollut väliaikaisessa hoitopaikassa, missä se yllätti kaikki rohkeudellaan. Lara oli heti sisäsiisti ja fiksuna tyttönä pyysi ulos, kun hätä yllätti. Taloon sisälle Lara pääsi jännityksen vuoksi matkustamaan sylissä. Sisällä talossa Lara vietti heti aikaa uuden perheen seurassa (kaksi aikuista) ja meni sitten omaan huoneeseensa, kun oli saanut tarpeekseen sosiaalisuudesta. Hoitopaikan perheen koiran kanssa Lara tuli myös hienosti toimeen. Lara kävi hoitopaikassa päivittäin koirapuistossa ja vaikka pikkuinen ei aivan leikkiin uskaltanut, se alkoi näyttämään jo jonkin verran leikki eleitä. Hoitopaikka oli hieman vilkkaammassa ympäristössä kuin vakituinen hoitopaikka ja Lara pärjäsi siellä hyvin. Hoitojakson jälkeen Lara palasi iloisena toiseen hoitopaikkaan. Sohvalle on pääsääntöisesti mahtunut koko perhe samaan aikaan, mutta hoitopaikan koiran ja Laran kommunikointia ja eleitä on tärkeää seurata ja jos se alkaa luimistelemaan tai murahtelemaan, hoitaja on noussut sohvalta ja kutsunut Laran mukaan, jolloin se on yleensä mennyt omaan paikkaansa pedille ja näin tilanne on saatu estettyä. Muilta osin erityisiä kuulumisia tai haasteita ei ole ollut. Lara etsii edelleen omaa loppuelämän kotiaan. Nyt olisi mahdollisuus saada paras mahdollinen pieni paketti jouluksi kotiin!


28.10.2022
Olemme saaneet Laran kotihoitajalta kuulumisia ja terveisiä.
Laran kanssa on sujunut hyvin. Lara luottaa meihin molempiin jo kotona hyvin ja haluaa kömpiä sohvalle viereen ja on aina valmiina masurapsutuksiin omalla pedillään. Joka ilta “peittelen ” Laran ennen nukkumaan menoa yhteisellä rapsutushetkellä. Laran toinen korva hieman punoitti ja korvat keräävät vaikkua ja likaa helposti. Lara on antanut hyvin puhdistaa korvat ja nyt ne ovat kunnossa. Kynsiä nappasin muutamia myös tassujen pyyhinnän yhteydessä ja se sujui hyvin. Laran kynnet ovat aika pitkät, joten nyt olisi varmaan hyvä alkaa niitä napsimaan säännöllisesti vähän kerrallaan. Lara antaa siis hyvin käsitellä ja tehdä hoitotoimenpiteitä ihmisiltä joihin se luottaa. Lara ja meidän toinen koira ovat tulleet hyvin toimeen. Välillä yrittävät leikkiä, mutta meidän koira leikkii tosi harvoin kenenkään kanssa. Pientä jännitettä on ollut ilmassa jos ollaan oltu sohvalla ja me ihmiset napostellaan jotain samalla tv:tä katsoessa, mutta muuten olen yllättynyt siitä, miten sopuisasti olkkarin sohvalta löytyy paikka kaikille. Lara puolustaisi ruokaa ja luitaan jos Mörri menisi sen turvapaikkaan. Laran turvapaikka on edelleen kodinhoitohuone, jonne saattaa itse pyytää kun kaipaa omaa tilaa. Sinne ei ole muilla koirilla asiaa, mutta kerran loppukesästä Mörri pääsi vahingossa livahtamaan sinne ja kuten arvata saattoi, rähinät oli pian menossa. Portin eteen ollaan laitettu myös näkösuoja ruokailujen ajaksi varmuuden vuoksi tai ovi kiinni että kaikki saavat varmasti ruokarauhan. En itse koe että Laran resurssien puolustus haittaisi meidän arkea kunhan asiat ennakoi ja ymmärtää asian. Yksinolot sujuu hyvin. Laralla on muodostunut päivärutiini ja iltapäivällä/ alkuillasta tehdään yleensä se pidempi lenkki, muuten aamu-ja iltapissat ihan omalla pihalla.  Ulkoilu on sujunut hyvin. Larasta on kyllä saanut hyvän väsymättömän lenkkikaverin. Kuten tiedetty, se rakastaa edelleen kulkea metsässä pitkässä liinassa. Autoille yleensä haukkuu ja mitä isompi ja kovempaa vauhtia vierestä kulkeva auto, luonnollisesti sitä voimakkaampi reaktio. Täällä ei juurikaan muita koiria näy, mutta yksi pikkukoira tuli vastaan jonka omistaja päästi sen turhan lähelle pitkässä hihnassa ja tämä odotetusti aiheutti voimakkaan reaktion Laralle. Vilkkaalla alueella Laralla olisi todennäköisesti remmmissä rähjäystä (ainakin läheltä ohittaessa). Ollaan harjoiteltu ihan vähän jo luoksetulon alkeita (“Täällä”) pihalla, mutta mitään varsinaista koulutusta ei olla vielä aloitettu kun olen halunnut antaa Laran sopeutua rauhassa. Perusjuttuja ja arjen tukitaitoja (esim kuonolla kosketus käteen) voisi varmaan pikkuhiljaa alkaa opettamaan. Lara on niin ihana <3.

13.09.2022
Lara on muuttanut uuteen hoitopaikkaan ja muutto sujui paremmin kuin osattiin odottaa. Lara haettiin tiistaina ja jo heti torstai iltana se halusi tulla ulos pissalle ja sisälle perheen kanssa. Lara antaa jo hoitopaikan perheen silittää ja hakeutuu itse sohvalle viereen iltaisin. Pikkuinen on myös innoissaan, kun hoitaja saapuu töistä kotiin ja heiluttaa iloisena häntää. Lara todennäköisesti tulisi myös sänkyyn, mutta hoitopaikan toinen koira on tottunut nukkumaan sängyssä, minkä vuoksi riskiä koirien väliseen kiistaan ei haluta ottaa. Hoitopaikan miestä Lara selvästi jännittää enemmän, mutta myös miehelle Lara heiluttaa häntää ja antaa rapsuttaa. Lara on öisin ollut erillisessä huoneessa kodinhoitohuoneessa koiraportin takana ja samaan turvapaikkaan Lara saa myös ruuan. Selvästi Lara tykkää pehmeistä paikoista, joten hoitaja osti Laralle ihanan karvaisen pedin, jossa se tykkää levätä. Yksinolon suhteen ei ole ollut haasteita, ainakaan hoitaja ei ole kuullut Laran esim itkevän tai ulvovan eikä se ole tuhonnut yksin ollessaan mitään. Välillä myös muissa tilanteissa Lara voi vinkua ja piipittää, jolloin se haluaa jotain, mutta vielä ainakaan Lara ei ole juurikaan haukkunut. Ulkoilu on sujunut hyvin. Lenkit ovat vielä olleet paljon vain omassa pihassa ja ajoittain on Laran kanssa on käyty myös metsässä ja pihan ulkopuolella lenkillä, mutta Lara pelkää autoja mitkä tulevat liian läheltä, minkä vuoksi lenkkeilyn suhteen ollaan oltu vielä varovaisia. Jos esim ohi ajavaa autoa pystyy väistämään pellon reunaan tarpeeksi etäälle, on Lara ok, mutta liian läheltä ja kovaa ajavat autot saavat Laran ymmärrettävästi säikkymään ja se alkaa haukkua ja hyökkäillä pelokkaasti autoa kohti. Yli kaiken Lara rakastaa liikkua ja haistella metsässä. Edelleen Laralla on erittäin kova riista vietti ja tilaisuuden tullen se jahtaa luonnon eläimiä ja esim kissoja. Laran hoitopaikassa asuu myös vanhempi uros koira ja kaksikko on tullut hyvin toimeen. Ruuat ja luut annetaan koirille aina erikseen ja molemmat saavat myös tasapuolisesti huomiota ja rapsutuksia. Lara on myös hoitopaikassa tavannut hyvin pienikokoisen muutaman kilon painavan yorkshirenterrierin ja todennäköisesti Lara luuli sitä jollain tavalla saaliiksi ja yritti vain jahdata raukkaa. Olisi siis toivottavaa, että Laran tulevassa kodissa koirakaveri ei olisi ihan minikokoinen.

Laralle tärkeintä tulevassa kodissa olisi :

-rauhallinen ympäristö
-aikuisperhe, jolla osaamista toimia aran koiran kanssa
-mahdollisuus tarjota Laralle liikuntaa esim metsässä
-reipas uros koirakaveri ja mahdollisuus eristää koirat esim ruokailujen ajaksi
-Laran riistavietin vuoksi kissaton koti

23.08.2022
Laralle on löytynyt uusi hoitopaikka ja neidillä on tänään ollut muuttopäivä. Lara saa aluksi rauhassa kotiutua uuteen ympäristöön, minkä jälkeen pikkuisen esittelyyn päivitetään kuulumisia.

12.08.2022
Herttaisen Laran kodin etsintä jatkuu. Lara on edelleen oma suloinen ja leikkisä itsensä. Neiti on oppinut todella hienosti luottamaan nykyiseen hoitajaan, mutta vieraita kohtaan Lara on edelleen epävarma. Vieraita ihmisiä Lara ensisijaisesti pyrkii väistämään tai pakenemaan. Laralle olisi tärkeää saada koti, missä on rauhallinen ympäristö, sillä aikaisemmin Lara on ollut maalla peltojen keskellä hoidossa ja nyt saaressa, missä ei juurikaan liiku ulkopuolisia ihmisiä. Laraa saa käsitellä hienosti ihmiset, keneen Lara on oppinut luottamaan. Nykyisessä hoitopaikassa saaressa Laralla ei ole juurikaan esiintynyt resurssi aggresiivisuutta. Laran mielestä paras leikkikaveri olisi hieman iäkkäämpi uroskoira. Voimakkaan riistavietin vuoksi Lara etsii ensisijaisesti perhettä, missä ei asuisi kissoja, sillä se oletettavasti jahtaisi niitä.

Nykyisen kotihoitajan muuttuvan tilanteen vuoksi Lara etsii kiireellisesti omaa loppuelämän kotiaan tai vaihtoehtoisesti hoitopaikkaa. Myös Laran nykyisen hoitajan kanssa on mahdollista keskustella Larasta ja Laraan pääsee myös tutustumaan saareen mökille esimerkiksi muutamaksi päiväksi (erilliseen vierasmökkiin), missä Lara on tällä hetkellä vielä lyhyen aikaa hoidossa. Missä olisi tämän ihanan pötkylän tuleva koti? Larasta saisi mitä parhaimman ystävän niin lenkkipoluille kuin sohvalle kainaloon.

14.07.2022
Lara on varmuuden vuoksi tutkittu eläinlääkärissä verikokeiden ja rtg-kuvien suhteen. Lääkärissä Lara on todettu terveeksi tytöksi, eikä rtg-kuvissa ole ortopedisia muutoksia. Lara on itsestään riipumattomista syistä vaihtanut hoitopaikkaa 1.7 ja tällä hetkellä neidin kodin etsintä jatkuu Inkoossa. Nykyinen uusi hoitopaikka on saaressa, joten ympäristö on hyvin rauhallinen. Muutto tehtiin kantokassissa ja kaksi ensimmäistä päivää Lara oli kantokassissa ja sitten sängyn alla. Seitsemäntenä päivänä Lara päätti, että haluaa ulos ja sen jälkeen Lara onkin rohkaistunut paljon. Laralla on hyvä taito siedättää itseään kun saa edetä omaan tahtiin, ja pikkuhiljaa on tullut koko saaren tontti on tullut tutuksi. Laralla on koirakaverina pikkuinen silkkiterrieri ja kaksikko tykkää paljon toisistaan, kun saivat viikon tutustua hajujen kautta koiraportin läpi. Muutaman kerran on ollut pientä komentelua ja ärhentelyä puolin ja toisin, mutta sitten jälleen hännät heiluvat ja leikitään. Toisten koirien kanssa Lara on todella hyvä kommunikoimaan ja hyvin lempeästi osaa komentaa terrieriä, joka on leikkaamaton uros ja ajoittain hieman liiankin intohimoinen. Varvikossa kieriminen on Larasta ihanaa. Uusi kotihoitaja on jo saanut pusuja ja saa käsitellä Laraa, eikä neiti ole missään vaiheessa ollut ihmisagressiivinen. Eroahditusta on esiintynyt ihan lievänä, nyt kun Lara alkaa sopeutumaan uuteen laumaansa. Ihmisiä Lara pelkää ja kylässä ollut ystävä pääsi kolmen päivän aikana kahden metrin päähän Laraa ilman pakenemisreaktiota. Kun Lara saa jännittävissä tilanteissa edetä omaan tahtiin, kuoren alta paljastuu lempeä ja iloinen tyttö.

Lara etsii edelleen omaa loppuelämän kotiaan. Rauhallinen aikuiskoti, missä asuisi jo valmiiksi reipas koirakaveri olisi ihanteellinen koti Laralle.

15.06.2022
Herttaisen Laran kodin etsintä jatkuu. Lara on reipastunut valtavasti hoitopaikassa, mutta se vaatii edelleen lisää aikaa, jotta uskaltaisi olla täysin oma itsensä. Lara on hoitopaikassa jo muun muassa leikkinyt, mikä kertoo siitä, että jännitys helpottaa pikku hiljaa koko ajan. Vieraisiin ihmisiin Laraa täytyy totuttaa pienin askelin, mutta Lara kyllä myös jokaisella tapaamisella oppii luottamaan enemmän. Ulkona esimerkiksi kukkaruukku rappusilla saattaa olla Laran mielestä epäilyttävä, joten Lara todella tarvii aikaa ja kärsivällisyyttä tulevassa kodissaan. Lara syö edelleen Seroniliä ja gababentiiniä ja lääkkeiden suhteen on eläinlääkärin kontrolli heinäkuussa. Ihanteellinen koti Laralle olisi koirakokenut aikuisperhe rauhallisessa ympäristössä ja reipas mahdollisesti hieman iäkkäämpi uros koira koirakaverina varmasti helpottaisi Laran epävarmuuksia arjessa.

18.05.2022
Edellisessä kodissa Lara on alusta saakka ollut arka ja sillä on ollut resurssi aggressiivisuutta ruuan suhteen toisia koiria kohtaan. Laralla on ajoittain tullut pissavahinkoja sisälle, mutta hoitopaikassa se on ollut ainakin toistaiseksi täysin sisäsiisti. Laran kanssa samassa perheessä on asunut 9 vuotias seniori narttu ja Lara on hyökkäillyt toista koiraa kohta, minkä vuoksi toinen koira ei enää uskaltanut liikkua asunnossa. Lisäksi Lara on selvästi stressannut kerrostalon ääniä ja ulkona sillä on ilmennyt voimakasta riistaviettiä. Lapsia Lara pelkää ja Laraa ei luovuteta lapsiperheeseen. Lara on edellisessä kodissa useamman kerran purrut perheen miestä. Lara on tutkittu eläinlääkärissä ja se on saanut kipulääkekuurin ja mielialalääkettä, mutta lääkkeet eivät vaikuttaneet Laran käytökseen ja se on todettu että käytöksen ei pitäisi johtua kivusta. Rauhallisemmassa ympäristössä Laran reaktiivisuus ja jännitys selvästi helpottavat.

Lara etsii uutta kotiaan Juukassa omakotitalossa todella rauhallisessa ympäristössä. Hoitopaikassa Lara tykkää ulkoilusta ja siellä asioiden tutkimisesta ja haistelusta, rapsutuksista ja huomiosta tutulta ihmiseltä ja jonkin verran myös vinkuleluista (vinkuva paprika on Laran lemppari). Sisältä se tykkää myös katsella ikkuinoista ulos, vaikka ulkona kovin paljon tapahtumia olekkaan. Lara nauttii myös hiirten pyydystämisestä. Tutuista ihmisistä Lara myös tykkää todella paljon, ja niiden ihmisten kanssa keneen se luottaa Lara on melkoinen kylkimyyrä. Pehmeät alustat on myös Larasta parhaita. Lara ei tykkää vieraista ihmisistä, kovista äänistä ja isoista autoista. Lara kulkee hihnassa nätisti, pääosin tällähetkellä rauhallisessa ympäristössä se on kulkenut liinoissa, mutta myös perushihnoissa ajoittain ja sujuu hyvin.

Lara antaa hyvin pukea varusteet ja esim tassujen koskettelua sen kanssa kanssa on jo alettu reenaamaan. Myös esimerkiksi tassut Lara antaa hienosti puhdistaa ulkoilun jälkeen. Lara saattaa haukkua jos joku jännittävä ihminen tulee vastaan, mutta vaan muutaman kerran, enemmän “haukahtelee”. Muuten Laran ei ole kuultu haukkuvan. Lara etsii ensisijaisesti rauhallista ympäristöä, sillä se kuuntelee paljon ympäristön ääniä ja myös reagoi niihin. Lara syö Seroniliä ja gababentiiniä, mutta lääkkeiden jatkoa pohditaan yhdessä eläinlääkärin kanssa. Varsinaista kipuläytöstä Laralla ei ole ilmennyt, mutta yksi asia mihin on kiinnittynyt huomio on se, että Lara ei mielellään istu, vaan se mielummin makaa tai seisoo.

Lara suhtautuu toisiin koiriin kiinnostuneesti. Lara ei ole vielä tutustunut muihin koiriin, kun hoitopaikan 7 vuotiaaseen urokseen Maxiin. Maxi on hyvin rauhallinen ja Lara ottaa Maxin käytöksestä paljon esimerkkiä. Maxi selvästi tukee Laraa. Lara tutustui Maxiin rauhallisesti ensin koiraportin takaa. Laralle olisikin toivottavaa olla rauhallinen ja reipas koirakaveri tulevassa kodissa, sillä koirakaverin läsnäolo edesauttaa kotitumista ja jännitystä. Riistaviettiä Laralla todella on ja esimerkiksi jäniksen perään se oli lähdössä salamana. Mikäli hoitopaikkaan saapuu vieraita, Lara piiloutuu ja on pelokas. Jos vieras on useita tunteja, Lara joskus kiinnostuu ja on käynyt katsomassa tilannetta ja vierasta omatoimisesti koiraportin takaa. Lara todennäköisesti voisi olla reaktiivinen tilanteessa, missä ihminen lähestyisi sitä yllättäen tai käyttämällä voimakkaasti ääntään tai resurssitilanteessa tai jos sitä pakotetaan. Laraa kannustaa onnistumisen kokemukset, ruoka (ainakin sisätiloissa), myös sanallisesti kehuminen sekä koirakaveri.
Autoilua Lara jännittää vielä, mutta tilannetta harjoitellaan pikkuisen kanssa. Maxin ollessa myös kotona on rauhallisempi yksin ollessaan. Jos Maxikin lähtee kotoa, Lara itkee perään jonkin aikaa ja välillä käy katsomassa portilla ja ikkunasta. Ihan alussa se kerran ulvoi, mutta sitä ei nyt ole ollut. Ei tuhoa mitään, ei tee tarpeitaan sisälle. Osaa rauhoittua jonkin ajan päästä, vaikka jäisi kokonaan yksinkin. Resursseista Lara on todella tarkka, erityisesti ruuasta. Sängystä myös tuntuu olevan (toiselle koiralle). Hieman näyttää, että saattaa olla myös kotihoitajasta vieraammalle koiralle, keneen Lara ei ole vielä tutustunut. Lara voi ottaa asioita resurssikseen ja puolustaa herkästi ja stressitila varmasti lisää tätä käytöstä. Sisätiloissa Lara
katselee joskus ikkunasta, käy moikkaamassa Maxia, köllöttelee mieluusti sängyllä. Jos on ollut jännempää, on “omalla paikalla” eli meikkipöydän alla taljan päällä makoilemassa. Hoitopaikkaan saapuessa Lara piti turvapaikkana sängyn alusta, mutta alkoi jumiutua sinne ja reagoimaan kotihoitajan mennessä makuuhuoneeseen. Tällöin kuitenkin hoitaja sai koskettaa ja olla miten vain Laran kanssa missä tahansa muualla talossa. Tuon käytöksen vuoksi sängystä otettiin jalat pois, jotta Lara ei päässyt sinne enää. Lara on herkkä, aktiivinen – tykkää juosta ja möyhiä ulkona, sisälläkin tarvitsee välillä tekemistä. Ihmisiä kohtaan tottumaton ja joissakin tilanteissa arka. Se on seurallinen, sitten kun sen luottamuksen saa. Lara on myös utelias, kaikesta jännittävyydestä huolimatta se on kiinnostunut asioista. Tietyissä tilanteissa Laraa täytyy kannustaa ja hieman rikkoa rutiineja, koska se voi helposti jumittua tiettyihin toimintatapoihin.
13.1.2020
Lara on saapunut Suomeen omaan kotiin.

28.11.2019
Lara on varattu omaan kotiin.

_____________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi kodinvaihtajakoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista on saatu jo jonkin verran tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Lara M luovutetaan uuteen kotiin steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna sekä sisä- ja ulkoloishäädettynä. Lisäksi Lara M on mikrosirutettu.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Laran yhteyshenkilö on  Sarianna Syrjä.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.