Kodin saanut koira: LAUHA (nykyisin Sohvi)

Syntymäaika: 2009
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
10.11.2019
Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, jonka kanssa myös Kulkureilla oli yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Carpen tarha on ollut Carmenin ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Koirien lisäksi Carpen tarhalla elää suomalainen valokuvaaja ja Kulkurien vapaaehtoistyöntekijä Veera Nuri. Veera huolehtii tarhalla olevien noin 90 koiran, muutaman kissan sekä Carpestiina sian päivittäisestä hoidosta ja samalla pyörittää tarhan arkea.

Tarhan yksi asukas on ihastuttava Lauha. Carmen löysi Lauhan hylättynä vilkkaan tien varresta. Lauhalle oli jätetty tien varteen vain nukkumisalusta ja leivän paloja. Lauhalla oli vasemmassa silmässä vanha vamma, joten silmä operoitiin ja se poistettiin.

Lauha on nimensä mukaisesti erittäin ystävällinen, luottavainen ja sosiaalinen pikkukoira. Carpen tarhalla Lauha eli ensin sisätiloissa, mutta se karkasi sisältä ikkunan kautta tarhalle, joten nyt se jakaa häkkinsä kahden muun koiran kanssa. Lauha tulee todella hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Rouva haukkuu tarhalla harvoin, mutta koska Lauha kiintyy ihmisiin hyvin voimakkaasti sillä voi todennäköisesti esiintyä eroahdistusta kotiutumisen yhteydessä.

Lauha on aivan erityisen iloinen ja sympaattinen pikkurouva, jolla on arvion mukaan ikää noin 10 vuotta.

Lauhalla on painoa arvion mukaan noin 4-5 kg ja säkäkorkeutta 30 cm.

Lauhan alakulmahampaat heiluvat, joten tulevan kodin täytyy sitoutua hoidattamaan rouvan hampaat Suomessa.

29.12.2019
Lauha nykyisin Sohvi lensi omaan kotiin 21.12.

28.11.2019
Lauha on varattu omaan kotiin. Onnea ihana pikkuinen ja sen tuleva perhe <3

10.11.2019
Ihana Lauha on lisätty Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

____________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lauha saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lauha on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lauhan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä. 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: