Kodin saanut koira: LEMBI (nyk. Lempi)

Syntymäaika: n. 9/2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Tuusula)
Kokoarvio:

 

Lembi on herättänyt paljon kiinnostusta eikä siitä oteta enempää kyselyitä vastaan.


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin
 luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

1.2.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys.

Kesällä 2020 Cosoban tarhalle päätyi pieni, tiineenä oleva kultaturkkinen tyttö, Lembi. Lembi synnytti viisi pentua, joiden kanssa Lembi vietti ensimmäiset kaksi kuukautta tiiviisti yhdessä. Kun pennut eivät enää kaivanneet emoaan samalla tavoin kuin alussa, pääsi Lembi ottamaan hieman kovasti kaipaamaansa etäisyyttä. Vaikka Lembille oli ihan ok pitää pientä hajurakoa omaan jälkikasvuunsa, oli se tarhalla muita koiria kohtaan kiltti ja sosiaalinen. Isommassakin koiraporukassa elo sujui Lembiltä hyvin. Myös ihmisten kanssa Lembi tuli hyvin toimeen tarhaolosuhteissa.

Lembi matkusti Suomeen omaan kotiinsa 16.1., mutta palasi kotia etsiväksi koiraksi itsestään riippumattomista syistä vain alle kaksi viikkoa kotiutumisen jälkeen. Perhe oli arvioinut omat voimavaransa väärin, joten he eivät voineet tarjota Lembille sitä tukea, jota kotiutuva rescuekoira tarvitsee.  Lembin kotiutuminen lähti hyvin liikkeelle ja se kiintyi kovasti omistajiinsa. Lembi piti kovasti omistajien läheisyydestä ja heidän kanssaan leikkimisestä. Lembillä esiintyi hyvin tyypillisiä kotiutuvan ja vielä stressitilassa olevan koiran ongelmia eli se esimerkiksi haukahteli joitain kerrostalon ääniä ja itki omistajien perään heidän ollessaan pois. Lembin kanssa eleli myös kissa, jota Lembi lähti kaksi kertaa jahtaamaan kissan tullessa sen ruokakupille. Ulkona omistajien kanssa Lembi nautti lenkkeilystä päästyään ensimmäisten päivien jännityksestä. Ulkona Lembi oli omistajien kanssa haukahdellut jonkun verran esimerkiksi ihmisille, etenkin lapsille. 

Jo kahden päivän kotihoidossa olon jälkeen kotihoitaja kertoi Lembin olevan rento ja iloinen koira. Kotihoitoperheessä asuu Lembin lisäksi 3 muuta koiraa, naispuolinen kotihoitaja ja hänen 11-vuotias poikansa. Lembi on tullut kaikkien koirien kanssa hyvin toimeen ja kotihoitajan nuorimman koiran kanssa se leikkiikin paljon! Lembi vaikuttaa suorastaan nauttivan toisten koirien kanssa. Mitään ongelmia Lembillä ei ensimmäisen illan järkytyksen jälkeen ole ollut kotihoitajan kanssa ja Lembi suhtautuu hyvin myös kotihoitajan poikaan. Lembi nauttii selkeästi ihmisen huomiosta ja kaivautuukin onnessaan kotihoitajan kainaloon ja pyytää rapsutuksia. Lembi ulkoilee reippaasti kotihoitajan ja toisten koirien kanssa. Ulkona Lembi ei ole haukkunut – ei edes silloin, kun kotihoitajan koira haukkui toiselle koiralle ollessaan Lembin kanssa lenkillä. Myöskään sisällä Lembi ei ole haukahdellut turhia. Lähinnä Lembi haukkuu ja ulvoo vain silloin, kun kotihoitaja poistuu asunnosta. Tätäkään ei tosin ole tapahtunut joka kerta Lembin jäädessä yksin.  Lembi ei pidä siitä, että sen ruokakuppia lähestytään ja sillä vaikuttaa olevan aivan pohjaton ruokahalu. 

Lembillä on tällä hetkellä reippaasti ylipainoa, joka pitäisi ehdottomasti saada pois. Tulevan omistajan tulee sitoutua riittävään liikuntaan Lembin kanssa, mutta myös tarkan ruokavalion noudattamiseen. Kaiken kaikkiaan muut Lembin haasteet ovat tyypillisiä kotiutuvan rescuekoiran haasteita, joista suurin osa jää mitä luultavimmin pois kotiutumisen myötä ja stressitason laskiessa. Lembillä esiintyvien eroahdistuksen merkkien vuoksi tulevan omistajan tulisi kuitenkin työstää rauhassa Lembin kanssa yksin kotiin jääminen turvalliseksi asiaksi. Lisäksi Lembin kanssa tulisi harjoitella käsittelyä, esimerkiksi syliin nostamista ja hoitotoimenpiteitä, miellyttäväksi kokemukseksi. Jos tulevalla omistajalla on muita koiria, olisi ehdottoman tärkeää tarjota Lembille ruokarauha varsinkin alkuun. Lembin kanssa tulee harjoitella rauhallisesti, ettei ruokaa tarvitse puolustaa. Lembillä todettiin Romaniassa sydänmato, johon se on sai jo Romaniassa Immiticide-pistoshoidon ja hoitoa on jatkettu sekä Romaniassa että Suomessa ulkoloishäädöllä. Lembi tarvitsee vielä 3 kertaa ulkoloishäädön ja valmisteesta sekä eläinlääkärikontrolleista annamme tulevalle omistajalle tarkemmat ohjeet. 

Lembi ei vaikuta olevan kovin valikoiva paikan suhteen, joten Lembin tuleva koti voisi yhtä hyvin olla kerrostalossa kaupungissa tai vaikkapa omakotitalossa maalla. Ihan pienten lasten kanssa emme Lembiä sijoita, mutta jo alakouluikäisten lasten kämppäkaveriksi Lembi voisi muuttaa asumaan. Varmuuden vuoksi emme sijoita Lembiä uudelleen kissan kanssa saman katon alle. Lembi on tällä hetkellä noin 7kg ja 30cm, mutta sopiva paino sille olisi varmasti lähempänä 5kg.


Päivitykset

20.2.2021
Lembi pääsi tänään omaan kotiinsa <3 Samalla sen nimi suomalaistui ja siitä tuli Lempi!

1.2.2021
Lembi palaa kotia etsiväksi koiraksi siitä riippumattomista syistä. Lisätty uusia kuvia ja videoita Lembistä!

17.1.2021
Vihdoin oli äitikoira Lembin vuoro matkustaa Suomeen omaan kotiinsa ja eilen se pääsikin tapaamaan oman perheensä pitkän odotuksen jälkeen!

26.10.2020
Suloinen pikku-Lembi on varattu! Oma perhe odottaa malttamattomana, että on Lembin vuoro matkustaa Suomeen.

3.10.2020
Lembi pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään loppuelämän kotia.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Lembi on steriloitu, asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja testattu useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lembi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lembin yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: