Kodin saanut koira: CARL DE MUMMA (nyk. Kaarlo)

Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta:

17.1.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten.

Carl De Mummalla on tavallisen kaltainen romanialaisen kodittoman koiran tausta. Sillä on ollut aiemmin koti ja se on päätynyt tahralle sen omistaneen lapsiperheen muuttaessa pois maasta, kun perhe ei voinut tai halunnut ottaa sitä mukaansa. Adinan ansiosta Carl De Mumma saa nyt uuden mahdollisuuden löytää se oma loppuelämän koti.

Carl De Mumma on ystävällinen ja avoin ihmisiä kohtaan, erityisesti silitykset ja rapsutukset ovat sille mieluisia. Carl De Mumma käyttäytyy tarhakopissaan rauhallisesti ja tasapainoisen oloisesti. Sen kanssa on myös kävelty hihnassa ja tämä on sujunut ainakin tarhaoloissa hyvin.

Carl De Mumma antaa tarhalla vapaana olevien koirien mennä sen häkin ohi reagoimatta niihin muutoin kuin seuraamalla niiden puuhasteluja. Myöskin aidan läpi nuuskuttelut koirien kesken ovat menneet sovussa.  Carl De Mumman reagointia muihin koiriin ilman aitaa välissä ei ole kuitenkaan testattu sen suuren koon ja voimakkuuden takia. Carl De Mumman ei kuulla haukkuvan tarhalla.  Tulevalta kodilta edellytetään kokemusta vahvaluonteisista, molossirotuisista koirista, eikä Carl De Mummaa luovuteta varmuuden vuoksi ainakaan toisen uroksen kaveriksi. Vaikka Carl De Mumma on tarhaolosuhteissa rauhallisen oloinen, tulee se rotuperimänsä johdosta tarvitsemaan kodin, jossa se saa riittävästi liikuntaa ja oikeanlaista aivotyöskentelyä sekä johdonmukaisen, positiivisiin metodeihin perustuvan kasvatuksen.

Kokoa Carl De Mummalla on noin 55-60cm  ja painoa 35-40kg.

 

Päivitykset:

13.3.2021

Carl De Mumma, tuttavallisemmin Kaarlo tapasi tänään oman ihmisensä ensimmäistä kertaa. Ihanaa loppuelämää Kaarlo!<3

30.1.2021

Tämä lempeä jätti on tänään saanut jymyuutisia. Hänet on varattu nimittäin ikiomaan kotiin Suomeen, jonne häntä jo kuumeisesti odotetaan.

17.1.2021
Carl De Mumma aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Carl De Mumman rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Carl De Mumma saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Carl De Mumma on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Harkitut yhteydenotot : Nina Ehrström

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: