Varattu koira: LIITU-NEITI

Syntymäaika: 8-9/2024
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio: 27cm/6-7kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

8.3.2025

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. 


Liitu-neiti on jo ohjelmassa olevan Pirjo-Kaarinan sisko. Liitu on löytynyt siskonsa Pirjo-Kaarinan ja toisen pennun kanssa ollessaan vasta muutaman kuukauden ikäisiä. Sisaruskatras on löydetty yhden työntekijän portille hylättynä; todennäköisesti joku kyläläinen tiesi, että tämä henkilö on koiratarhalla töissä ja suostuisi pelastamaan pennut tarhalle turvaan. Tällä hetkellä Liitu-tyttö asuu Cosoban pihalla koiralaumassa, jossa elelee hyvin erilaisia ja erikokoisia uros- ja narttukoiria.

Tämä ihana tättähäärä-neiti rakastaa kaikkia ihmisiä ja huomiota! Sylissä olo on hänelle täysin ok, josta hän palautuu heti ja pyytää vaan lisää huomiota. Liitu on leikkisä ja hammastelee pentumaisesti. Samankokoisille koirille Liitu on resurssitarkka, mutta muille ja isommille pihan koirille ei. Isommat koirat kiusaavat häntä pihalla, mutta tästä huolimatta hän tulee sitkeästi aina vieraiden luokse uudelleen ja uudelleen. Tättähäärä hyppii vasten koko ajan ja hakee meidän huomiota aina vain lisää. Tämä tasapainoinen ja kaikin puolin kiva tarhapentu olisi aivan valmis omaan kotiin samantein!

Päivitykset

8.3.2025

Ihana Liitu-neiti tulee sivuille suoraan varattuna omaan kotiin. Oma perhe antoikin hänelle ensitöikseen oman nimen: Liitu. Pian Liitu saa karistaa Romanian tomut pienenpienistä tassuistaan ja matkata Suomeen omaan kotiin ja oman perheensä luokse<3

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Suvi Ikonen

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: