Kodin saanut koira: LILLIE

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (M. G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
(päivitetty 27.1.2020)
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa tarhalta löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, mm. kissoja, vuohia, erilaisia lintuja, sikoja ja hevonen.  Tumma kaunotar Lillie on lähtöisin huonoista oloista yksityiseltä tarhalta ja päätynyt onnekseen Mihain hoiviin nelisen vuotta sitten.

Yhdistyksen aktiivien syyskuisella tarhamatkalla oli käydä niin, että Lillie olisi todettu liian araksi koiraksi adoptio-ohjelmaan. Häkissä ollessaan Lillie nimittäin pakeni tuttua Mihaitakin eikä tullut tervehtimään vieraita verkon läpi. Mutta Mihai tunsi suojattinsa paremmin eikä piitannut aktiivien arveluista. Kun Lillie pääsi ulos häkistä, hänestä tuli kuin eri koira, joka reipastui hetki hetkeltä. Namit kelpasivat mainiosti ja Lillie jäi rennosti vieraan lähelle, vaikka tuttu Mihai poistui kauemmaksi. Lillie on eloisa ja superkaunis tyttö, joka tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.  Lilliellä todettiin sydänmato, johon hän on saanut hoitoa ja viimeinen pikatesti oli negatiivinen, joten näyttäisi siltä, että sydänmato on saatu jo hoidettua. Lillie testataan toki vielä ennen lentoa Suomeen uudelleen. Sydänmadosta löytyy lisää tietoa täältä.

Häkissä eläminen ei ole Lillien juttu ja hänen soisi pian löytävän oman kodin. Lillie on sen verran perso herkuille, että on varmasti helposti nameilla motivoitavissa uuden oppimiseen. Lillie sopii kotiin, jossa on jo kokemusta koirista ja jossa ollaan valmiita tukemaan herkän Lillien kasvua suomalaiseksi kotikoiraksi. Lillie on jonkin verran haukkunut tarhalla. Mihain omasta albumista löytyy Lilliestä lisää tietoa.

Lillie on 45-50 cm korkea ja painaa 15 kg.

Päivitykset
14.11.2020
Lillie saapui tänään Suomeen omaan loppuelämän kotiin.

8.10.2020
Kaunis Lillie on tänään varattu omaan kotiin.

26.8.2020
Lisätty video iloisen Lillien vesileikeistä.

27.6.2020
Lisätty video. Missä on ihanan Lillien oma koti?

27.1.2020
Kaunis Lillie juoksee innoissaan vapaana pihalla, kun häkin ovi avataan. Lillie selvästi kaipaa liikuntaa ja ilahtuu mahdollisuudesta juosta. Tyttönen on vapaana samaan aikaan muutaman koiran kanssa, joista nuorta Akia Lillie vähän komentelee. Lillie hakee mielellään namit maasta ja vierailijoiden kädestä, mutta ei jää muuten rapsuteltavaksi. Juokseminen ja haisteleminen houkuttelee tyttöstä enemmän. Mihai kertoo, että hän saa koskea ja käsitellä Lillietä, eikä se haittaa tyttöä. Lillie ei vaikutakaan varsinaisesti aralta, vain tottumattomalta vieraisiin. Tarhalla Lillie ei pääse säännöllisesti tapaamaan vieraita, joten ei ole ihme, että hän on tottumaton. Lillie etsii kotia, joka on valmis tukemaan häntä uuteen elämään sopeutumisessa.

1.10.2019
Lillien kodin etsintä alkaa adoptio-ohjelmassamme.

___________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lillie saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lillie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/356976618792631/

https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/1612608668886584/?comment_id=1613069022173882&v=1612608668886584&notif_id=1593234832940916&notif_t=comment_mention

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: