Päivitetty 01.08.2019

Kotia etsivä koira: LUBU


Syntymäaika: 2/2017
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa Onevet
kastroitu

 

Perustiedot ja tausta

1.8.2019

Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen koiria ja muuttaakseen asioita kotimaassaan. Yksi näistä on eläinlääkäri Adina Vladut, joka miehineen omistaa OneVet-eläinlääkäriaseman, jonka kautta kaikki adoptiokoiramme tulevat Suomeen. Koko parikymmenvuotisen eläinlääkärin uransa aikana Adina on samalla tehnyt eläinsuojelutyötä auttaakseen omalta osaltaan kotimaansa loputonta kodittomien koirien joukkoa. Adina on perustanut One Rescue Association-yhdistyksen, joka ylläpitää Cosoban tarhaa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Vuonna 2015 toimintansa aloittanneella Cosoban tarhalla on jo sen suunnittelussa huomioitu koirien tarve mahdollisimman rauhalliseen ympäristöön. Niillä on muun muassa riittävästi erillisiä sisätiloja ja piha, jossa ne saavat päivittäin ulkoilla.

Siellä kotia on odottanut pitkään reilu kaksivuotias poika, Lubu. Sen mahdollisuudet kotikoiran elämään alkoivat sinä päivänä, kun se pääsi Adinan hoiviin syyskuussa 2017. Lubu on rohkaistunut kovasti tarhallaoloaikanaan eikä enää jännitä vieraitakaan ihmisiä. Luonteeltaan Lubu on puuhakas ja energinen kaveri. Se purkaa energiaansa myös jonkin verran haukkumalla, mutta hiljenee kun saa tekemistä tai huomiota. On selvää, ettei tästä kaverista ole sohvaperunaksi vaan siitä saa loistavan lenkki- ja harrastuskaverin.  Keväällä hieman mustempi pilvi leijaili Lubun ylle. Se joutui maaliskuussa matkaamaan Onevetin klinikalle. Oireiden perusteella sillä epäiltiin autoimmuunisairautta, lyhennettynä AIHA. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin, sillä Lubulle aloitettiin lääkitys, jonka annostusta laskettiin pikkuhiljaa ja lopulta jätettiin kokonaan pois. 22.7. 2019 tehtiin vielä varmuuden vuoksi labrakoe, jossa kaiken todettiin olevan kunnossa. Lubu on terve poika.

Lubu painaa reilut 20 kg ja on n. 55 cm korkea.

Päivitykset

1.8.2019

Aktiivimme tapasivat Lubun heinäkuussa tarhalla vieraillessaan. Lubu on edelleen reipastunut, mikä näkyi heti siinä, kuinka reippaasti se tervehti vieraat häntä iloisesti heiluen. Lubu on kaunis ja sutjakkavartaloinen koirapoika. Se käyttäytyy kohteliaasti ja on nyt hyvin tasapainoisen oloinen, avoin ja ottaa rohkeasti kontaktia ihmiseen. Se antaa myös hienosti käsitellä itseään.  Hollie-kämppiksensä kanssa se tulee toimeen mainiosti. Lisätty Lubulle uusia kuvia ja video ja lähetetty matkaan paljon positiivisia ajatuksia sen puolesta, että Lubun omat ihmiset löytäisivät sen viimein.

24.5.2019
Toukokuussa Lubusta tuli vaikutelma, että se olisi reipastunut kovasti, myös vieraiden ihmisten suhteen. Otti hienosti nameja kädestä ja halusi tutustua vieraisiinsa.  Tosin kamera hieman jännitti mutta kiinnosti silti kovastikkin.

22.3.2019
Aktiivimme tapasivat Lubun jälleen helmikuun reissullaan. Lubu ujoili alkuu vieraiden mennessä sen luo, mutta rentoutui nameja saadessaan.
Vierailun aikana, Lubu siirrettiin omien häkkikaveriensa luota ulkohäkki riviin ja se sai uuden kämppiksen Holliesta. Pian huomattiin että Lubu muuttikin käytöstään hyvin paljon reippaammaksi ihmisiä kohtaan Hollien seurassa, sillä tämä ei jännttänyt ihmisiä.
Lubun tulevassa kodissa voisikin olla reipas tyttökoira, joka opettaisia Lubua kotikoiran tavoilla ja luottamaan ihmisiin. Lubu selvästikkin ottaa mallia toisesta koirasta hyvinkin nopeasti.

16.1.2019
Aktiivmme tapasivat Lubun jälleen juuri ennen vuoden vaihdetta. Lubun ujouden suhteen olikin hieman tapahtunut edistystä, sillä se antoi rapsuttaa leuan alta. Lubu on erittäin kiinnostunut ihmisvieraistaan, mutta sen kanssa on edettävä pienin askelin.

21.10.2018
Syyskuussa tapasimme Lubun. Se oli jälleen aluksi hieman jännittynyt vieraistaan. Lopulta kuitenkin nuoren koira uteliaisuus voitti ja se tuli tervehtimään. Kiltti, iloinen ja energinen ovat sanoja jotka kuvaavat Lubua hyvin. Se tarvitsisi jo oman kodin, sillä häkki on Lubun energia tasoon nähden aivan liian pieni.

Video ja kuvia lisätty syyskuulta 2018

26.6.2018
Myös Kulkurien aktiivit tapasivat Lubun kesäkuussa. Se oli hellesäästä huolimatta elinvoimaisen ja hyväkuntoisen näköinen sekä kaikki veriarvot olivat edelleen hyvät.
Luonteensa puolesta se edelleen hiukan jännitti vieraitaan, mutta nuoren koiran uteliaisuus voitti. Se tulikin aika nopesti tekemään tuttavuutta. Adina kehui, että on hyvin paljon reipastunut tässä, kun on tullut ikää lisää.
Lubu käyttää hiukan ääntään jännittävässä tilanteessa, mutta ei jää sitten turhaan haukkumaan. Häkkikaveidensa kanssa se tulee hyvin toimeen

3.12.2017
Marraskuussa tapasimme jälleen myös Lubun. Se oli edelleen täynnä virtaa, eikä ahdas häkki oikein meinannut riittää sille.
Alkuun se hiukan ujosteli meitä, sille vieraita ihmisiä. Se oli kuitenkin niin kiinnostunut ihmisvieraistaan että oli hyvin houkuteltavissa pieneen leikkiin hanskalla. Lopulta se nappasi hanskan ja sujahti koppiinsa. Sieltä se huitoi tassullaan ilmaa, pyytääkseen lisää huomiota ja leikkiseuraa.
Lubu tulee mainiosti toimeen toisten koirien kanssa, eikä namien syönti häkin ahtaudessa kämppiksensä kanssa vieritysten aiheuta mitään hämminkiä.
Lubu tarvitsee edelleen kodin, joka antaa sille aikaa kotikoiran tavoille oppimiseen, jossa sen kanssa puuhaillaan ja jossa sille tarjotaan paljon myös aikaa energiansa purkamiseen ulkoilun merkeissä.

20.9.2017
Syyskuun aktiivireissulaisemme tapasivat myös Lubun.

Lubu oli edelleen hieman harkitsevainen vieraiden ihmisten kanssa.  Sen ujous tuli esiin lähinnä jähmettymisellä mutta kun sen otti syliin, siihen se rentoutuikin. Lubu on todella kiltti, ja vaikka se hieman jännäilee kosketusta tottumattomuuttaan, haluaa se jäädä lähelle.
Lubun päästessä pihalle, haukkui se aluksi  muiden koirien kanssa. Mutta kun alkutemmeltämiset olivat tehty, lopetti se haukkumisen ja keskittyi leikkimään muiden kanssa juosten. Myös lahjaksi saamallansa sukalla, se alkoi leikkimään toisen koiran kanssa.
Lubu on energinen ja virtaa täynnä, kuten alle 1 vuotiaan kuuluukin olla.

Lubusta lisätty video ja kuvia syyskuulta.

Lubu on kastroitu sekä saanut kaikki rokotukset joten se on  valmis löytämään oman aktiivisen perheensä.
Nuori koira saattaa muuntua vielä jonkin verran, joten sen paino saattaa nousta vielä massaa saadessaan.
_____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lubu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lubulla on mikrosiru sekä EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.