Päivitetty 16.07.2018

Kodin saanut koira: LUMINITA


Syntymäaika: 6/2015
Sukupuoli: Narttu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
Ei steriloitu

Perustiedot ja tausta
1.7.2018

Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka  OneVet on yksi tärkeimmistä Kulkurien yhteistyökumppaneista.  Eläinlääkäripariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistavat klinikan.  OneVetillä on klinikan lisäksi Cosoban kylässä tarha, siellä on yli sata koditonta koiraa.

Luminita kuuluu bichon-tyyppisistä koirista koostuvaan niin sanottuun White Familyyn.  Nämä koirat ovat selvinneet pentutehtaasta ja päässeet Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Hieman muita White Familyn koiria kookkaampi Luminita on luonteeltaan hyvin ystävällinen, mutta ymmärrettävästi, historiansa huomioon ottaen jonkin verran varovainen tutustuessaan uusiin ihmisiin.  Käsittely jännittää Luminitaa vielä,  tulevan perheensä tulee antaa aikaa ja rauhaa totutella uuteen elämään kotikoirana.

Luminita on noin kolmevuotias ja kooltaan noin 30 cm ja 6 kg.  Luminitan tunnistaa videolta ruskeasta kaulapannasta.

15.7.2018

Luminita sai kodin Romaniasta.

————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Luminita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Luminita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Luminitan yhteyshenkilö: Sari Laavi

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.