Kodin saanut koira: LURI

Syntymäaika: 8-9/2018
Sukupuoli: Narttu
Ei steriloitu
Sijainti: Romania (Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

17.3.2019

Kaunis Luri on yksi lukemattomista kuluvan talven aikana ei-toivottuina hylätyiksi tulleista koiranpennuista Romaniassa. Luri on kuitenkin onnentyttö, sillä se on päätynyt turvaan Bukarestin lähistölle Cosoban tarhalle, jota ylläpitää One Rescue Association, paikallinen eläinsuojeluyhdistys. Pikkuinen Luri on myös onnekas, sillä sitä ei ole vienyt parvo, sairaus, joka koituu monen pennun kohtaloksi. Lurista pidetään tarhalla huolta ja sen rokotusohjelma on jo hyvässä vauhdissa.

Luri suhtautuu uteliaasti uusiin asioihin kovin rajallisessa tarhaympäristössä häntä vispaten. Se on reipas koiralapsi, vaikka onkin pikkuisen varovaisempi kuin monet sen kaverit, esimerkiksi videolla sen kanssa temmeltävä Rusko.  Luri elää nyt yhdessä monen muun pennun kanssa ja kaipaa jo kovasti omaa ihmistä, joka mahdollistaisi sille virikkeellisemmän kasvuympäristön ja auttaisi sitä kasvamaan kelpo kotikoiraksi. Luri on pienoisesta varovaisuudestaan huolimatta selvästi kiinnostunut ihmisestä ja sen olisikin hyvä päästä mahdollisimman pian omaan kotiin. Luri tarvitsee rakastavan kodin, jossa ymmärretään pentukoiran tarpeita ja osataan ja halutaan kasvattaa sitä koiralähtöisesti, palkitsemiseen perustuvalla otteella.

Luri painaa nyt noin 7 kg ja on noin 35-40 cm korkea. Lurin arvioidaan kasvavan keskikokoiseksi, noin 20 kg painavaksi koiraksi.

Päivitykset

18.5.2019

Luri saapui omaan kotiin. Paljon onnea Lurille ja kodille!

28.4.2019

Luri on löydetty ja varattu tänään omaan kotiin.

17.3.2019

Lisätty kauniille Lurille kaksi videota.

26.2.2019

Yhdistyksemme aktiivit tapasivat Lurin Cosoban tarhalla. Luri on oikea kaunotar sopusuhtaisine linjoineen. Tarhan sisäpihalla ulkoilevassa pentukoirien joukossa Luri erottuu sopuisana ja rauhallisena tarkkailijana. Ihmisen läheisyys on sille tärkeä, sillä se hakeutuu tarhan tutun työntekijän lähelle. Vierailun aikana Lurin ei kuulla haukkuvan, joten se voisi sopia kerrostaloasujaksi. Luri vaikuttaa tasapainoiselta ja ympäristön tapahtumista kiinnostuneelta, mutta tarvitsee tulevassa kodissaan kaikkien pentujen tavoin turvallisia rutiineja.

6.2.2019

Luri aloitti oman turvallisen kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Luri tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: