Päivitetty 20.10.2018

Kotia etsivä koira: LYYTI


Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (OneVet)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta (päivitetty 20.10.2018)
Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 vierailimme tuttuun tapaan mm. eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVetissa, jonka kanssa teemme tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle. OneVetin koirasuojalla Cosoban kylässä odottaa omaa kotiaan ympärivuotisesti noin 400 koiraa. Yksi näistä koirista on Lyyti. Alun perin neidin toi koirasuojalle sen entinen omistaja. Lyyti oli jäänyt auton alle ja sen vasen etujalka oli loukkaantunut pahoin. Jalka jouduttiin amputoimaan. Lyytin omistajalla ei ollut varaa hoitaa koiraa, joten hän jätti neidin OneVetiin, koska tiesi, että siellä koirasta pidettäisiin huolta. Tammikuisen vierailun aikana Lyyti teki matkalaisiin vaikutuksen positiivisella elämänasenteellaan ja valikoitui näin Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Lyyti on luonteeltaan iloinen ja energinen nuorukainen. Sen olemuksessa ja käyttäytymisessä on jotain hieman labbismaista. Kun neitiä ensimmäisen kerran mentiin tervehtimään, se ei millään meinannut pysyä nahoissaan. Lyyti tuli luottavaisesti tervehtimään, hyppi ja tunki syliin. Hirveästi se ei malttanut olla tutkittavana, koska kiire oli pussailemaan muita, mutta hampaat siltä sai silti katsoa ongelmitta. Jalan puuttuminen ei vaikuttanut vaivaavan neitiä lainkaan.

Lyyti tulee tarhalla hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Aiemmin Lyyti vietti paljon aikaa häkissä, jolloin sillä ilmeni ajoittain resursseihin (ruoka, ihminen) liittyvää puolustamista. Nykyisin Lyyti saa viettää paljon aikaa vapaana tarhan pihalla ja tämä onkin tehnyt neidille todella hyvää. Aktiivisena koirana Lyyti kaipaa tekemistä ja liikuntaa ja virikkeettömät olot ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet myös resurssiriitoihin kavereiden kanssa. Tarhan pihalla vapaana asustaa myös paljon pikkukoiria, joten siellä irti pidettävät koirat valikoituvat huolella: koiran tulee olla sosiaalinen sekä ihmisille, että toisille koirille. Sen tulee myös olla kontaktinhaluinen ihmisille, jotta se saadaan kiinni eikä häviä omille teillensä. Lyytissä näkyy se, että sillä on ollut joskus koti ja että se on tottunut elämään ihmisen kanssa. Lyytiä on totutettu myös kissojen kanssa olemiseen. Aluksi se oli kissoista liian innoissaan, mutta suhtautuu niihin harjoitusten jälkeen rauhallisemmin. Omassa kodissa treeniä täytyy varmasti jatkaa, mutta mahdoton yhtälö Lyyti ja kissat eivät ole.

Lyyti on noin 50cm korkea ja painaa +20kg.

Vaikka Lyytin kolmijalkaisuus ei tällä hetkellä vaivaa koiraa mitenkään, emme pysty antamaan varmuutta siitä, millaista sen elämä tulee olemaan jatkossa. Koska kyseessä on etujalka ja Lyyti melko raskasrakenteinen voi ongelmia olla tiedossa. Lyytin kodin tuleekin ymmärtää, että pysyäkseen hyvässä kunnossa neiti tulee tarvitsemaan erityishuomiota koko elämänsä ajan. Säännöllinen fysioterapia + muu lihashuolto on neidille tarpeen ja sen tulee pysyä sutjakassa kunnossa. Lyytin omistajan tulee pystyä  arvioimaan sen elämänlaatua realistisesti ja tekemään hoitopäätökset sen mukaisesti.

Päivitykset uudemmasta vanhempaan
20.10.2018
Syyskuisen tarhavierailun aikana Lyyti tavattiin jälleen vapaana tarhan pihalla. Se nauttii suuresti saadessaan olla vapaana, mutta niin nauttii myös ihmisen seurasta. Kun aktiivimme ja tarhan henkilökunta istuu alas kirjoittamaan muistiinpanoja koirista, on Lyyti välittömästi mukana. Se kiipeää syliin ja rakastaa olla lähellä.  Lyyti  liikkuu ketterästi kolmella jalallaan ja vapaana liikkuminen tekee varmasti hyvää sielun lisäksi myös sen keholle. Dr.  Adina kertoo,  että Lyyti on löytänyt sielunkumppanin toisesta kolmijalkaisesta koirasta. Kaverukset leikkivät usein kahdestaan.

Lisätty kuvia ja video täyden kympin tytölle.  

16.8.2018
Aktiivimme tapasivat Lyytin heinäkuussa. Lyyti on saanut olla nyt paljon vapaana pihalla toisten koirien kanssa ja näin oli myös kyseisen tapaamisen aikana. Vapaana olo on tehnyt Lyytille selvästi hyvää. Enää se ei ollut lainkaan vaisu vaan aivan ihana ihmisliima, oma itsensä. Ilman pienintäkään epäröintiä Lyyti hyppäsi täysin vieraan ihmisen syliin ja painautui vasten. Neiti on hieman tarkka ihmishuomiosta. Muita koiria se komentaa vähän sivummalle jos tulevat liian lähelle kun on hänen paijausvuoronsa. Muutoin Lyyti tulee hyvin toimeen isommassakin porukassa ja sitä voi huoletta pitää vapaana myös pikkukoirien kanssa. Neiti myös kunnioittaa muita ja osaa itsekin väistää jos tarve vaatii.

Lisätty videot Lyytin uintipuuhista ja kuvia.


26.6.2018
Kulkurien tavatessa Lyytin kesäkuun alussa Cosobassa oli neiti jostain syystä aluksi heiman totuttua vaisumpi. Sen elekieli oli vieraita kohtaan alistuvaa eikä se halunnut, että etenkään kylkiin kosketaan. Vieraita Lyyti lähestyi häntä koipien välissä ja heittäytyi selälleen. Nopeasti Lyyti kuitenkin rentoutui ja oli oma ihana itsensä.

Nopeasti kävi selväksi että kolmijalkaisuus ei paljon tämän mimmin menoa hidasta! Lyyti halusi huomoita ja hyppi vieraita vasten sitä saadakseen. Vaikutti olevan tosi OK kolmijalkaisena, vaikka sillä luulisi olevan painon epätasaisesta jakautumisesta johtuen lihasjumeja. Tällä hetkellä Lyyti on vähän pulskassa kunnossa, eli tulevan kodin olisi hyvä varautua pieneen painonpudotukseen heti alussa – ihannepainossa pysyminen olisi tärkeää ettei nivelille tule liikaa rasitusta.
Lisätty video.

28.5.2018
Lisätty video Lyytistä ja kissoista. Kun Lyyti kohtasi kissoja ensi kerran oli se turhan innoissaan kissoista. Onneksi OneVetin vapaaehtoistyöntekijä Ioana Bodea otti asian työn alle ja on järjestelmällisesti totuttanut Lyytiä kissoihin. Katsokaapa kuinka rauhallisesti neiti suhtautuu kissoihin nyt.

18.3.2018
Kulkurien aktiivit tapasivat pienoisen tauon jälkeen Lyytin vieraillessaan OneVetissa toissa viikolla. Nieti oli edelleen oma kultainen itsensä. Se asui vierailun aikana sittemmin Suomeen lentäneen Lucan kanssa. Lyytin tapaan myös Luca on korkeaenerginen tapaus ja kaksi tämäntyyppistä koiraa pienessä virikkeettömässä tilassa ei ole kovin hyvä yhtälö. Aluksi koirat saivat haisteltavakseen puseron, josta sitten leimahti sanominen samantien. Kumpikaan koira ei antanut tuumaakaan periksi. Tilanne rauhoittui vasta kun Lyyti meni Adinan kanssa hihnassa häkin ulkopuolelle. Ihmiselle Lyyti ei missään vaiheessa ollut aggre, päinvastoin oikein herttainen ja avoin. Pääsääntöisestihän Lyyti tulee toimeen myös toisten koirien kanssa eikä mikään ihme, että kun koirat saavat kerran elämässään jotain millä leikkiä ja mitä tutkia, niin sitä puolustetaan viimeiseen asti.

Lisätty kuvia.

19.12.2017
Tapasin Lyytin vieraillessani OneVetin tarhalla marraskuussa. Lyyti tuli adoptio-ohjelmaamme tammikuussa, jolloin olin myös itse reissussa. Näiden 10 kuukauden aikana ei muutosta neidissä ollut tapahtunut. Lyyti oli edelleen yhtä ihana ja valloittava itsensä kuin tammikuussakin. Vierailustamme ja rapsuttavista käsistä Lyyti innostui ihan valtavasti. Nopeasti neiti kuitenkin rauhoittui eikä todellakaan sählää turhia. Lyyti antaa hienosti myös tutkia itseään ja valokuvausta varten siitä saa pitää kiinni ja nostaa syliin. Ei Lyyti moisista hätkähdä. Kolmijalkaisuuden vuoksi Lyyti ei tulevassa kodissaan pärjää mukana maratooni-lenkeillä, mutta liikuntaa se tulee kuitenkin omien rajoitustensa mukaan tarvitsemaan. Aktiivisena koirana se varmasti tarvitsee kuitenkin pääkopalleen toimintaa. Lyyti nauttisi varmasti esim. temppujen opettelusta tai erilaisista nenätyöskentelyn muodoista.

Lisätty kuvia marraskuulta ja pari videota syyskuun reissulta.

17.9.2017
Kulkurien aktiivit tapasivat Lyytin viime viikolla, eikä kehusanoilta voitu taaskaan välttyä. “Lyyti on ihmiselle pelastus, jos on huono päivä. Se on kuin aurinko, joka kaikottaa läsnäolollaan kaikki tummat pilvet. Sen kanssa elämä on varmasti astetta helpompaa ja kevyempää. Lyyti on siis kaikkinensa aivan täysi kymppi!” Lyyti on todella iloinen ja mutkaton koira, joka nauttii ihmisen kanssa olemisesta täysin rinnoin. Se innostuu helposti ja antaakin itsestään sellaisen vaikutelman, että olisi varmasti jokaisessa arjen menossa mukana. Toisaalta Lyyti myös rauhoittuu nopeasti, kun alkutervehdykset on tervehditty. Lyyti ottaa hyvin kontaktia ihmiseen ja huomaa, että sillä on joskus ollut oma perhe. Se lukee ihmisen eleitä  ja peilaa vahvasti tämän olotilaa itseensä. Masurapsut ja leikki ovat Lyytin mielestä maailman parasta. Se innostuu äärettömästi sille annetusta sukasta ja vaikuttaakin siltä, että kehujen ja namien lisäksi Lyytille erinomainen palkkausvaihtoehto olisi leikki.

Lisätty kuvia.

27.7.2017
Kolmijalkainen superpallo Lyyti otti tuttuun tapaansa hiljattain ilolla vastaan Romaniassa vierailevat aktiivimme. Se ei jännittänyt vieraita yhtään, vaan tunki syliin saakka rapsutuksia hakemaan ja rakkauttansa jakamaan. Kolmijalkaisuus ei Lyytiä haitannut, vaan se hyppi ja pomppi minkä jäljellä olevilla jaloillaan pääsi. Ja kyllähän niillä pääsi. Lyhyet ihmisten vierailut koirien luona saavat ihmisrakkaat koirat aina kierroksille. Kotioloissa Lyyti varmasti osaa myös rauhoittua, kunhan se saa elämäänsä normaalin arjen ja riittävästi aktivointia. Nameille Lyyti on todella perso.

Lisätty kuvia ja video.

14.5.2017
Aktiivimme tapasivat Lyytin hiljattain vieraillessaan Romaniassa. Vain yksi sana kuvaa tätä neitiä parhaiten: ILOPALLO. Lyyti on mahdottoman hyväntuulinen koira, joka saa hymyn nousemaan kaikkien sen tavanneiden huulille. Tuntuu olevan aivan sama, onko jalkoja kolme vai neljä. Tarhaolosuhteissa Lyytillä ei vaikuta olevan kipuja. Lyytin entinen häkkikaveri Sisko lensi hetki sitten Suomeen. Neiti onkin saanut uuden häkkikaverin, jonka kanssa se tulee mainiosti toimeen.

Lisätty kuvia.

24.3.2017
“No onhan tyyppi! Ihan mahtava”, kuului Lyytin ensi kerran tavanneiden aktiiviemme suusta maaliskuisella romanianreissulla. “Tässä koirassa ei ole kyllä tippaakaan ujoutta!” Lyyti tuli kopista reissulaisia vastaan hirveätä kyytiä ja jyräsi  ihan kaiken minkä mennessään voi jyrätä. Se oli todella innoissaan vieraista ja kohelsi alkuun aivan päättömästi ympäri häkkiä ja tuuppii mennessään ihmisiä vuoron perään kumoon. Jotenkin tosi hassu tyyppi! Hetken hepuloinnin jälkeen Lyyti rauhoittuu kyllä, mutta villiintyy helposti uudelleen jos joku yhtään innostaa. Neiti on todella hassu ja höpsö. Lyyti rakastaa ihmisiä ja tunkee heti syliin kun saa mahdollisuuden. Sillon se haluaa heti myös pussailla. Namejakin Lyyti rakastaa ihan hulluna ja innostuu niistä todella paljon. Lyyti  asuu edelleen Sisko-koiran  kanssa. Sisko on kuulemma yrittänyt aiemmin pomottaa, mutta Lyyti oli  kerran sanonut kunnolla takaisin ja nyt elävät sulassa sovussa.

Lisätty kuvia ja video.

 

 


 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lyyti saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lyyti on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti. Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.