Kodin saanut koira: MAGGIE SIMPSON

Syntymäaika: 5/2019
Sukupuoli: Narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
(päivitetty 10.2.2020)
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää.

Maggie Simpson päätyi sisarustensa kanssa Cosoban tarhalle, joka oli pienelle pennulle onnenpotku kadulla selviytymisen sijaan. Maggie Simpson on löydetty yhdessä yhdeksän sisaruksensa kanssa ilman äitiään ja luovutettu tarhalle. Pentueen muut yhdeksän sisarusta on adoptoitu Saksaan ja Maggie Simpson on pentueen viimeinen, joka on edelleen Cosoban tarhalla. Sisaruksilla kotiutuminen Saksassa on sujunut hyvin. Maggie Simpson on ollut pentueen ujoin, mutta vaikuttaa olevan enemmän ujostelevaa sorttia, kuin pelokas. Maggie Simpson hieman jännittää esimerkiksi ihmisen käsittelyä ja haluaa ensin aina tutkiskella tilannetta rauhassa ennen kuin uskaltaa itse tulla ihmisen luokse. Alun ujoisteluista päästyään Maggie Simpson kuitenkin reipastuu ja antaa ihmisen rapsutella ja käsitellä itseään. Maggie Simpson tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Tyttönen on myös tutustunut kissoihin ja sekin on sujunut hyvin. Maggie Simpson yhtyy välillä tarhalla kuuluviin haukkuihin, mutta hänen ei ole huomattu haukkuvan tarhalla sen enempää.

Maggie Simpsonille etsitään ensisijaisesti kotia, jolla on kokemusta herkemmistä ja aremmista koirista sekä omataan positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutustapoja. Kun Maggie Simpsonille antaa aikaa itse tutustua asioihin rauhassa, niin todennäköisesti ujostelevan kuoren alta kehkeytyy touhukas pentu.

Maggie Simpsonilla tulee arviolta aikuisena olemaan korkeutta noin 45-55 cm ja painoa 15-25 kg.

Päivitykset
8.8.2020
Herkkä Maggie on tänään matkustanut kotiin oman perheensä luokse. Onnea yhteiseen tulevaisuuteen Maggie ja perhe!

19.3.2020
Suloinen Maggie Simpson on varattu omaan kotiin.

10.2.2020
Lisätty herkälle Maggie Simpsonille kuvia ja video.

6.11.2019
Maggie Simpson pääsi mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään sitä omaa kotia, jossa kasvaa ja kehittyä pennusta aikuiseksi koiraksi.

________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Maggie Simpson saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Maggie Simpson on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kulkuun, luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Maggie Simpsonin yhteyshenkilö on Mari Jokinen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: