Päivitetty 24.06.2019

Kotia etsivä koira: MALITA


Syntymäaika: 2016-2017
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (M.G Rescue)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta
30.03.2019
Ihastuttava Malita on pelastettu noin vuosi sitten Mihailestin kunnalliselta koiratarhalta. Mihai Gregorie on romanialainen eläinlääkäri, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Voidakseen tehdä eläinsuojelutyötä paremmin, hänen perustamallaan yhteisöllä, M. G. Rescuella on rakenteilla oma tarha noin 30 kilometrin päähän Bukarestista, jossa myös Malita odottaa tällä hetkellä omaa loppuelämän kotiaan.

Malita on kiinnostunut vieraista ihmisistä ja se antaa hienosti rapsuttaa itseään. Rapsutuksista se nauttii ja se jää ihmisen lähelle, kunhan samassa tilanteessa on myös toinen koira. Malita selvästi saa valtavasti tukea samassa häkissä asuvasta koirakaverista, joten Malitan tulevassa kodissa voisi hyvinkin asua jo valmiiksi reipas koiraystävä. Malita on ujompi muun muassa vieraiden ihmisten suhteen jäätyään yksin ilman toista koiraa. Suloinen neiti tulee hienosti toimeen häkissä asuvan toisen koiran kanssa. Malita pärjäisi myös varmasti tulevassa kodissaan ainoana koirana, mikäli sen tuleva omistaja osaa ohjata ja tukea sitä jännittävissä tilanteissa. Epävarmuudesta ja jännityksestä huolimatta Malita ei ole ujo, eikä arka ja jännittävästä tilanteesta se palautuu nopeasti. Malitalla on erityisen upea ja muhkea karva sekä kauniit silmät. Tarhalla Malita liittyy toisten koirien haukkukuoroon.

Malitalla on arvion mukaan painoa noin 8-10 kg ja säkäkorkeutta noin 38 cm.

30.03.2019
Malita on lisätty Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

_______________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Malita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Malita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Malitan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa