Kodin saanut koira: MARCUS

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

6.11.2015
Doina Vellan ja Marcuksen ensikohtaaminen tapahtui syyskuussa 2015, Doinan matkatessa Romaniassa esitellen seurueelleen maan kehnoa eläinsuojelun tilaa ja koirien kurjia oloja kaduilla.

Doina Vella toimii aktiivisesti sekä eläinsuojelu- että ihmisoikeusasioiden parissa ja Kulkurien yhteistyökumppani Doina on ollut vuodesta 2013 lähtien. Hänen kanssaan on järjestetty erilaisia, sekä pitkä- että lyhytkestoisia sterilointiprojekteja useissa eri kaupungeissa ympäri Romaniaa.

Doina seurueineen pysähtyi yhden Bukarestin ympärillä kulkevan kehätien varteen kuvaamaan, jolloin Marcus huomasi Doinan auton tien toisella puolella. Tarkkaavainen poika alkoi seurata pysähtynyttä autoa ja etsi katseellaan kohtaa mistä voisi turvallisesti ylittää tien. Doina sen sijaan oli kauhuissaan, sillä tiellä liikkui paljon raskasta liikennettä, rekkoja ja autoja tuli joka suunnasta. Ketterä ja älykäs Marcus kuitenkin selvisi tien ylityksestä täysin ehjin nahoin ja tuli seurueen luokse. Lempeän Marcuksen poseeratessa iloisesti kameralle, kyseli Doina lähialueen ihmisiltä tunsiko heistä kukaan koiraa. Kukaan ei tunnustanut omistavansa koiraa, mutta kaikki selkeästi tunnistivat sen, ja kertoivat Marcuksen olevan hieno ja hyvä koira. Doina seurueineen saivat koiran autoonsa ja näin alkoi Marcuksen matka kohti kotia.
Tällä hetkellä Marcus on OneVetin tiloissa ja valmiina matkustamaan kotiin.

Marcus on vahva ja energinen koira, joka nauttii saamastaan huomiosta. Tulee muiden koirien kanssa toimeen ja ihmiset, vieraatikin, myös lapset, hyväksyy ehdoitta. Tosin pienet lapset voivat muksahdella nurin Marcuksen ison koon voimasta tai hyppimisestä. Tätä komistusta voisikin helposti kuvata sanonnalla, hiomaton timantti, koska tämä leikkisä ja sosiaalinen koira tarvitsee koirakokemusta omaavan ihmisen, joka osaa ohjata turhautumisen sallituksi toiminnaksi. Marcus haukkuu jonkun verran ja näin ollen, on omakotitalo hänelle paras asuinmuoto, tai mahdollisesti myös rauhallinen rivitalo. Viisas koira joka antaa käsitellä itseään ja jonka lempeät suklaan ruskeat silmät sulattavat kenet tahansa katseellaan.

Kokoa Marcuksella on noin 50-55 cm ja pojassa on 26 kilon edestä rakkautta annettavaksi.

Doina Vellan sanoin; “what I can tell you is that this a definitely a dog I would adopt without hesitation”

11.11.2015
Video Marcuksesta lisätty.

27.1.2016
Tapasimme Marcuksen tammikuussa 2016 ja saimme vastaamme iloisen hännänheiluttajan, joka olisi halunnut, että nyt ruvetaan tekemään …ihan mitä vaan!
Marcuksesta huokuu iloisuus ja positiivisuus ja se tuleekin kaikkien kanssa hyvin toimeen, niin ihmisien, kuin koirienkin kanssa, sukupuolesta riippumatta. Avoimen luontee omaava Marcus on upea niin sisäisesti kuin ulkoisesti, mahtavine turkkineen. Etsimme Marcukselle kotia ensisijaisesti omakotitalosta, jossa sillä olisi mahdollisuus liikkumiseen myös pihalla.

Uusia kuvia ja videoita Marcuksesta lisätty.

16.3.2016
Uusi video Marcuksesta.
Marcus, tuo iloinen ja ystävällinen koira, jolla on rakkautta paljon annettavanaan.

19.3.2016
Marcus sain niin kovin toivotun tekstin itselleen, varattu!

24.4.2016
Onnen päivä! Marcus on nyt turvallisesti päässyt omaan rakastavaan kotiin.

 

HS Kuukausiliite 7.11.2015 / HS Kuukausiliite Marcus

HS Kuukausiliite joulukuu

———————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Marcus saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Marcus on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä Marcuksella on Stina Nurmikoski

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: