Päivitetty 03.07.2016

Kodin saanut koira: MARIAH


Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
steriloitu

 

17.11.2015
Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupungin koiratarhalla elää noin 350 koiraa. Osa koirista on kiinnitettyinä koppeihinsa puolentoista metrin pituisella kettingillä, osa elää siällä petonilattialla. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat  säästä huolimatta. Tämän vuoksi koirlla ei esimerkiksi voida talvisin käyttää olkea lämpöeristeenä. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten adoptioiden piiriin. Cornelian avulla uuden alun elämälleen on saanut myös Mariah. Tuntemattomasta syystä tämä koira oli joutunut Rosiorin tarhalle. Cornelia ei voinut jättää iloista ja sosiaalista Mariahia tarhalle, vaan päätti ostaa sen ulos. Nyt Mariah asuu Cornelian omistamassa tyhjässä talossa, joka toimii muun muassa  sterilointiklinikkana Kulkurien Rosiori de Vede-massasterilointi ja avustusprojektissa. Osallistuessamme projektin sterilointipäivään marraskuun alussa tapasimme ensi kertaa Mariahin. Tutustuessamme tyttöön paremmin huomasimme sen olevan varsin mukavan luonteisen, joten se valikoitui yhdeksi onnekkaaksi koiraksi, joka pääsee aloittamaan kodinetsinnän Suomesta osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Mariah on luonteeltaan ystävällinen ja rauhallinen tyttö. Sterilointipäivän aikana se oleskeli vapaana talon pihalla yhdessä toisten koirien kanssa. Mariahin paras kaveri on samaan aikaan tarhalta ulos otettu Una, jonka kanssa Mariah näytti liikkuvan tiiviisti yhdessä. Muutoinkin se tuli hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa eikä osoittanut missään tilanteessa epävarmuutta tai aggressiivisuutta. Ihmisiä Maria tuli tapaamaan reippaasti ja heitti luottavaisena selälleen massurapsutuksien toivossa. Välillä Mariah viihtyi ihmisten seurassa touhuja seuraillen, välillä kävi tutkimassa omia lenkkejään. Mariah vaikuttaa tasapainoiselta koiralta, joka todennäköisesti sopeutuu hyvin normaaliksi kotikoiraksi. Neiti on myös fyysisesti hyvässä kunnossa. Korkeutta Mariahilla on noin 50cm ja painoa alle 20kg.

24.12.2015
Joulun kunniaksi Mariah sai kuulla iloisia uutisia, hänen paras ystävänsä Una on varattu omaan kotiin. Mariah on onnellinen ystävänsä puolesta, hiljaa mielessään se toivoo, että joku huomaisi hänetkin. Mistä löytyisi oma koti myös tälle ystävälliselle neitoselle?

Mariah on siirtynyt asumaan OneVet klinikan koirasuojalle. Lisätty neidille uusia kuvia.

25.3.2016
Herttaisella Mariahilla on ollut hieman epäonnea matkassaan. OneVet-klinikalle siirtymisen jälkeen Mariahin huomattiin ontuvan ja sillä oikeaa takajalkaa. Jalka on nyt operoitu 2 viikkoa sitten. Keskustelimme Mariahin hoidosta Dr. Adinan kanssa vieraillessamme Romaniassa viime viikolla. Dr. Adinan mukaan jalan tulisi kuntoutua parissa kuukaudessa. Tällä hetkellä tyttö vielä ontui jalkaansa, mutta varasi sen päälle jo hiukan. Olemme lähettäneet Mariahin röntgen-kuvat arvioitavaksi suomalaiselle ortopedille ja odotamme lausuntoa niistä.

Tavatessamme Mariahin oli huomattavasti masentuneempi ja varautuneempi kuin marraskuussa, jolloin näimme sen ensimmäisen kerran Rosiorin sterilonitipäivässä. Toki neiti on vielä kipeä operaation jäljiltä ja sen elämässä on muutoinkin ollut paljon stressitekijöitä. Mariah kaipaisikin kovasti ymmärtäväistä kotia, jossa se saisi viettää loppuelämänsä vioistaan huolimatta.

Lisätty kuvia.

16.5.2016
Kulkurien aktiivit tapasivat Mariahin jälleen vieraillessaan OneVetissa toukokuun alussa. Mariah viettää paljon aikaansa vapaana hoitolan pihalla, jotta se saisi käytettyä jalkaansa. Välillä Mariah varasi painoaan jalalle, mutta suurimmaksi osaksi se vielä hyppelee kolmella jalalla. Röntgen-kuvista saimme vastauksen Suomalaiselta ortopediltä. Kuvista on nähtävissä, että Mariahille tehty reisiluunpään poisto on onnistunut hyvin. Toipuminen tästä operaatiosta kestää pitkään ja avainasemassa olisi fysioterapia ja kuntoutus. Valitettavasti tarhaoloissa ideaali-kuntoutusta on mahdotonta järjestää, joten toipuminen Mariahin kohdalla tulee todennäköisesti kestämään normaalia pidempään.

Luonteeltaan Mariah on lempeä ja kiltti tyttö. Se tulee hyvin toimeen ihmisten ja toisten koirien kanssa. Rapsutuksia saadessaan Mariah kellahtaa selälleen ja vain nautiskelee huomiosta.

Lisätty kuvia.

4.6.2016
Lisätty kuvia.

3.7.2016
Iloisia uutisia. Mariah on varattu Saksaan.

—————————————————————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mariah saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mariah on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Taija Mäkiselle.

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.