Päivitetty 18.02.2017

Kodin saanut koira: MILAGROS


Syntymäaika: 1/2016
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Carmen Mandescu)
ei steriloitu

29.3.2016
Carmen Mandescu on pitkänlinjan eläinsuojelija Romaniassa. Hän on yksi perustajajäsenistä eräässä yhdistyksessä, mutta koska eläinsuojelutyö on myös elämäntapa hän tekee tätä vapaaehtoistyötä myös yksityisenä henkilönä.

Tällä hetkellä Carmenilla on pentu nimeltään Milagros eräässä kotihoitopaikassa. Milagros saa odotella hoitopaikassaan sitä omaa kotiaan, jonka hoitotäti toivoo löytyvän Suomesta. Milagros saa hyvää hoitoa hoitopaikassaan mutta hoitajan työn takia, Milagros joutuu myös olemaan yksin melko paljon. Milagros on melko lailla normaalin pennun oloinen, tyttö tykkää leikkiä ja keksii myös pieni pentujäyniä, kuten voi hieman maistella peiton reunaa tms.

Kooltaan Milagros tulee arvion mukaan jäämään Romanialaisittain keskikokoiseksi koiraksi, noin 50cm, 20kg. Tällä hetkellä Milagros on 3 kuukauden ikäinen, eikä kokoa niin kovin paljoa vielä ole.

Milagrosille tekisi hyvää päästä pian muuttamaan siihen omaan, loppuelämän kotiin, ja jatkaa siellä harjoituksia kohti iloista, tasapainoista koirakansalaista. Mikäli sinusta tuntuu, että se loppuelämän koti voisi löytyä teidän luota, ota yhteyttä Milagrosin yhteyshenkilöön, tutustuttua adoptioprosessiin kotisivuilta.

9.5.2016
Milagros on kasvanut pienestä pennusta suuremmaksi pennuksi. Pentu hän on edelleen ja mitä mukavempaa kuin seurata pennun oivalluksia elämän pienistä ja suurista ihmeistä. Milagros on melko valmis tulemaan jo siihen omaan kotiin, nauttimaan Suomes suvesta yhdessä oman perheen kanssa.

Lisätty kuvia ja videoita.

17.11.2016
Milagros on kasvanut suloisesta pennusta, nuoreksi kaunottareksi. Yhä edelleen tyttö on kotihoitajan luona, odottamassa sitä omaa mahdollisuuttaan kokea millaista on elää rakastettuna perheenjäsenenä, omassa kodissaan, oman perheensä parissa. Milagros on turvassa kotihoitajansa luona, saa kävelylenkkejä, ruokaa ja huolenpitoa MUTTA, kotihoito ei kuitenkaan ole sama kuin koti. Milagrosin olisi jo korkea aika vihdoinkin päästä tekemään tuon tärkeän matkan, Romaniasta Suomeen. Milagros on iloinen, ystävällinen ja upea nuori koira, jolla on paljon annettavaa. Lisätty uusia kuvia.

18.2.2017
Niin onnellisesti siinä sitten kävi, että Milagrosin ei tarvitse muuttaa minnekään. Se on jo kotona. Kotihoitaja sai asiat järjestettyä ja totesi yksikantaan,e ttä ei hän pysty Milagrosista enää luopumaan, se on perheenjäsen. Onnellista loppuelämää, Milagros <3


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Milagros tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Milagros saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Milagros on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Milagrosin yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.