Kodin saanut koira: MINI SÖPÖ (Suomessa)

Syntymäaika: 7/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Tuusula)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
11.12.2023

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Aktiivimme tapasivat Mini Söpön kesäkuussa. Mihai oli hakenut sen edellisenä päivänä kunnalliselta tarhalta. Tarhalla se seurasi Mihaita ja aktiivejamme pitkin tarhaa. Mini Söpö vaikutti tulevan toisten koirien kanssa sopuisasti toimeen, ja se lähinnä väisteli murisevia koiria. Tarhalla Mini Söpön ei kuultu haukkuvan.

Mini Söpö etsii sitoutunutta perhettä, jossa voi olla koirakavereita, mutta voisi nauttia elämästä yhtälailla ainoana koiranakin. Vaikka se on tarhalla suhteellisen mutkaton, niin käytös voi muuttua kotona suurestikin. Mini Söpöllä ei ole mitään kokemusta kotikoiran elämästä, sisäsiisteydestä, hihnakävelystä tai ihmisten kanssa sisätiloissa elämisestä. Se tulee tarvitsemaan paljon kärsivällisyyttä, aikaa, ymmärrystä ja tukea kohti tasapainoisen koti koiran elämää.

Kokoa tältä kaunokaiselta löytyy 30 cm ja 3,5 kg. Mini Söpö tavattiin kesällä juuri tarhalle tulleena, ja se pomputti hieman jalkaansa. Tämän ja pienen rakenteen vuoksi, sen ortopedistä tilannetta on selvitelty Romaniassa. Mini Söpö tutkittiin päällisin puolin, palpoiden ja taivuttaen, eikä siinä havaittu mitään poikkeavaa.  Tämä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon adoptiota harkitessa. Rakenteen vuoksi tulevassa kodissa on hyvä kiinnittää huomiota Mini Söpön painonhallintaan, oikeanlaiseen liikuntaan, mahdolliseen fysioterapian ja kehonhuollon tarpeeseen.

Mini Söpöllä on jalan pomputtamista havaittu myös kotihoidossa, ja tilannetta tutkitaan kotihoidosta käsin.

Päivitykset

11.12.2023

Eipä arvannut Mini Söpö Suomeen matkustaessaan, miten äkkiä se onkin jo kotona – se jää asumaan kotihoitopaikkaan. Onnea pieni tirppana ja perhe. <3

8.11.2023

Mini Söpö on viettänyt nyt reilun viikon kotihoidossa, ja siitä onkin paljastunut aivan hurmaava pieni neitokainen! Se tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja ihmiset ovat hyvin mieluisia myös, eivätkä vaikuta sitä paljon jännittävän. Se tutustuu myös reippaasti ympäristöön, ja varusteiden käyttö ja hihnakävely sujuvat mukavasti.

Mini Söpön postilaatikko avataan uudelleen, sillä kiinnostunutta kotiehdokasta ei edellisistä yhteydenotoista löytynytkään.

Lähtöselvittelyissä Mini Söpön jalan pomputtelua huomattiin jälleen, ja jonkin verran sitä on havaittu myös kotihoidossa. Sen ortopedistä tilannetta tullaan selvittämään eläinlääkärissä.

30.10.2023

Mini-Söpö on matkannut Suomeen ja on asettunut kotihoitoon varsin hienosti! Mini-Söpö odottelee hakemuksia ja tutustuu nyt kotikoiran oppimäärään. Mini-Söpön profiilia päivitetään pian lisää, kunhan se saa hiukan asetuttua hoitopaikkaansa.

25.10.2023
Mini-Söpöä lykästi, ja sille varattiin paikka matkustaa kohti Suomea ja kotihoitopaikkaa, josta etsiä sitä omaa loppuelämän kotia! Mini-Söpö saapuu Suomeen 28.10.2023.

14.10.2023
Voi Mini-Söpö ei löytänyt vielä ehdokkaista omaa kotia, joka olisi valmis opastamaan ja tukemaan sen matkaa tasapainoiseksi kotikoiraksi. Mini-Söpön postilaatikko on siis avattu uudelleen ja hän odottelee kotihakemuksia perheiltä, jotka tiedostavat pienen koiran omistamisen ilot ja haasteet.

31.7.2023
Mini Söpö aloitti oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassa!

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mini Söpö saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mini Söpö on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Harkitut yhteydenotot Milla Kukkonen

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: