Kodin saanut koira: MR MOSHU (nyk. Moshe)

Syntymäaika: 9/2018
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta

Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50–60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintuja, vuohia ja hevosia.

Mihai löysi Mr Moshun harhailemasta Bukarestin esikaupunkialueelta: se seisoi pimeässä keskellä katua, eikä väistänyt. Ehkä joku oli hylännyt sen vastikään, tai ehkä se oli karannut kotoaan, mutta omistajaa ei löytynyt. Vaikka Mihain oma tarha oli täynnä, hän ei voinut olla ottamatta ystävällistä Mr Moshua mukaansa.

Mr Moshu on rauhallinen ja ystävällinen koiraherra, joka antaa hienosti vieraankin ihmisen käsitellä itseään. Sen saa nostaa syliin ja rapsutella myös selästä. Hampaatkin saa tutkia. Mr Moshu asuu tällä hetkellä sokean pienen mäyräkoiran kanssa, ja tulee hyvin toimeen muidenkin koirien kanssa.

Vaikka Mr Moshu vaikuttaa hyvin ihmisystävälliseltä, täytyy muistaa, että sillä ei välttämättä ole minkäänlaista kokemusta kotikoirana elämisestä. Tärkeintä on, että koti jaksaa ja haluaa tukea koiraa uuden elämän jännittävissäkin käänteissä, käyttää vain nykyaikaisia positiivisia koulutusmenetelmiä ja rakastaa herraa ehdoitta.

Mr Moshu on noin 40 cm korkea, ja painaa kymmenkunta kiloa.

 

Päivitykset

16.12.2023

Onnekas Mr Moshu on päässyt ikiomaan kotiin, oman ihmisensä luoksi. Paljon onnea yhteiseen elämäänne!

25.11.2023

Tarhalla vieraillut aktiivimme tiesi heti Mr Moshun nähtyään, missä sen tuleva koti tulisi olemaan. Niinpä herra tassuttelee ohjelmaan suoraan varattuna koirana <3

 

_________________________________________________________________________________________________________________________________________

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella, ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mr Moshu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mr Moshu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Mr Moshun yhteyshenkilönä toimii Maiju Lanki

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: