Kodin saanut koira: MR SHELBY

Syntymäaika: 2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
12.2.2023

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Ioana löysi Mr Shelbyn kadulta, nälkiintyneenä ja huonokuntoisena ja toi tarhalleen. Kastroinnin yhteydessä Shelby reagoi anestesiaan voimakkaasti, joten siltä otettiin verikokeet ja sen sydän kuunneltiin ja ultrattiin varmuuden vuoksi, ja herrasta ei onneksi löytynyt yhtään mitään vikaa! Yhteistyötahomme arveleekin, ettei anestesiassa käytetty ketamiini sovi Mr Shelbylle, ja tämä on tulevan kodin hyvä tiedostaa, mahdollisia tulevia eläinlääkärikäyntejä ajatellen.

Tämä kaunis sinisilmäinen uros on reipas ja iloinen kaveri, tarhaoloissa jopa rauhallinen ja mietteliäs. On toimijoidemme vierailun aikana rapsuteltavana ja nameja syö mielellään. Se tulee muiden koirien kanssa juttuun, ja on kaiken kaikkiaan varsin mutkattoman oloinen koira. Huskyperimänsä vuoksi emme kuitenkaan luovuta sitä kerrostaloon eikä siitä hyvin todennäköisesti ole vain sohvaperunaksi – huskyt ovat hyvin älykkäitä, aktiivisia työkoiria ja tykkäävät usein käyttää jonkin verran ääntäänkin. Ne tarvitsevat paljon virikkeitä ja lajityypillistä puuhaa pysyäkseen tyytyväisinä – mm vetolajit, metsäjuoksu ja jäljestys ovat erityisen hyviä aktiviteetteja huskyille. Muutoin Mr Shelbyn voisi kuvitella monenlaiseen ympäristöön, kuitenkin jo rotua ennestään tuntevaan kotiin, tai kotiin jolla on muutoin erityisen hyvät edellytykset huskymixin kotiuttamiseen. Lisää huskyista rotuna voit lukea täältä.

Mr Shelby on noin vuonna 2020 syntynyt kastroitu uros. Kooltaan Mr Shelby on noin 60 cm ja 25 kiloa.

Päivitykset

19.9.2023

Shelby saapui omaan kotiin Suomeen 17.6.

 

9.5.2023

Shelby on varattu omaan kotiin!

12.2.2023

Yhdistyksemme aktiivit kävivät moikkaamassa vauhdikasta huskyherraa tammikuun reissullaan. Mr Shelby tavataan häkissä, missä sillä on arka häkkitoveri. Mr Shelby on aivan intona vieraista, hyppii vasten ja päälle onnellisena. Kierrokset on korkealla, ja se häseltää joka suuntaan. Pussailee ja nuolee kaikkien vieraiden naamat. Syö herkutkin, mutta ihminen on kaikkein parasta. Rohkea, aktiivinen, ihana höseltäjäpoika. Shelbylla on vauhtia, voimaa ja hyvin huskymainen meno – välillä maistaa vähän nenästä hampaillakin!  Vaatii huumorintajuisen ja rodun tuntevan perheen sekä paljon rodunomaista tekemistä. 

19.10.2022

Mr Shelby aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mr Shelby saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mr Shelby on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Oona Sildén.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: