Kodin saanut koira: MUSTIKKA (nyk. Mimmi)

Syntymäaika: 10/2022
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

7.7.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Mustikka on yksi tuhansista pennuista, joka on syntynyt Romaniaan ei-toivottuna tai -odotettuna. Mustikka on päätynyt tarhalle loppuvuodesta 2022 ollessaan pikkupentu, ja on sen jälkeen varttunut tarhalla. Mustikan tarkemmasta taustasta ei ole tietoa, mutta todennäköisesti se on joko syntynyt kadulle tai hylätty aivan pienenä pentuna.

Mustikka ihmettelee tarhalla vierailevia aktiivejamme sekä kameraa. Siitä huomaa, että se on kovin tottumaton ihmisiin ja lähtee herkästi väistämään, jos sitä lähestyy suoraan. Mustikka pysyttelee enemmän taka-alalla ja tarkkailee ihmisiä turvallisen välimatkan päästä, mutta on kuitenkin kovin kiinnostunut ihmisistä ja nameista. Herkkuja se tuleekin mielellään syömään, mutta antaa muille koirille myös tilaa, eikä ala esimerkiksi kinastelemaan nameista. Mustikka on sopuisan oloinen, eikä lähde muiden koirien kähinöihin mukaan. Käsien taputtaminen saa sen hieman säpsähtelemään, mikä johtuu tottumattomuudesta ja vähäisestä sosiaalistamisesta.

Kaunis Mustikka kaipaa kotia, jolla on osaamista tottumattoman ja aran koiran käsittelystä ja kouluttamisesta, tullakseen reippaaksi ja rohkeammaksi koiraksi. Tulevassa kodissa tulisi olla valmiiksi reipas koirakaveri mallia näyttämässä ja tukemassa. Mustikkaa ei luovuteta vilkkaalle alueelle eikä perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

Ikää mustikalla on tällä hetkellä noin 9kk. Korkeutta sillä on toukokuussa arviolta 45-50cm ja painoa noin 15kg. Mustikka kasvaa luultavasti vielä jonkin verran.

Päivitykset

28.10.2023

Mustikka saapui tänään Suomeen omaan kotiinsa ja sai uuden nimen, Mimmi. <3

24.7.2023

Mustikan ei kauan tarvinnut etsiä kotia, sillä hänet varattiin tänään ja odotus kotiin pääsystä alkoi. <3

7.7.2023

Kaunis Mustikka-tyttö aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mustikka saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mustikka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. Mikäli Elissa ei ole ikänsä puolesta vielä adoptiovaiheessa valmis steriloitavaksi, sitoutuu koti tekemään toimenpiteen viipymättä Suomessa, kunhan koira on siihen fyysisesti valmis.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Mustikan yhteyshenkilönä toimii: Sanja Martikainen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: