Kodin saanut koira: NEENA

Syntymäaika: 03/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
9.3.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Neena asui aikaisemmin pihalla vapaana, mutta muut koirat kiusasivat sitä paljon. Neena, pehmeän luonteisena koirana, vietti tästä syystä paljon aikaa piilossa. Myöhemmin Neena pääsi asumaan neljän adoptio-ohjelmaan tulossa olevan uroksen kanssa uroksia samaan häkkiin ja nyt porukka toimii tosi hyvin. Neena on kiinnostunut ja iloinen vieraista. Neena vaikuttaa olevan muuta häkkiporukkaa rauhallisempi ja odotteleekin poikien häsellykseltä sopivaa ja rauhallisempaa hetkeä, jolloin tulee enemmän luokse. Vähän tauottaa ja ravistelee purkaakseen tilanteen luomaa jännitystä. Neena nuolee paljon käsiä ja hakeutuu lähelle. Neenan ei kuulla haukkuvan vierailun aikana.

Neenan historiasta ja taustasta ei ole tietoa ja onkin tärkeää ymmärtää, että Neenalla ei välttämättä ole mitään kokemusta kotikoiran elämästä, kuten esimerkiksi hihnassa kävelystä, sisäsiisteydestä tai ylipäätään sisällä ihmisten kanssa asumisesta. Neena saattaa siis tarvita paljon aikaa, ymmärrystä, tukea ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta matkallaan kohti kotikoiran elämää.

Neena on kooltaan noin 47-48 cm ja 18-20 kg.

 

Päivitykset

2.5.2023

Neena saapui Suomeen 29.4. ja pääsi aloittamaan uuden elämän ikioman perheen parissa.

4.4.2024 

Huhtikuu toi Neenalle ihania uutisia: hänet on varattu ikiomaan loppuelämän kotiin. Onnea Neena ja perhe!

9.3.2023

Adina kertoi, että toiset koirat kiusaavat Neenaa aika paljon, purevat sen korvia yms. Tästä syystä mm. Neenan korvat olivat tulehtuneet. Olisikin hurjan tärkeää, että Neena pääsisi pois tarhalta. Neena asuu nyt pienessä pihassa sivummalla, pikkukoirien kanssa. Namit maistuu tytölle, hän tulee lähelle ja ottaa kontaktia. Neena selvästi myös innostuu vierailijoista. Kosketus Neenaa vähän jännittää, mutta ei mahdottomasti.

3.11.2022

Neena pääsi Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään loppuelämän kotia.

______________________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Neena saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Neena on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Laura Arala

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: