Enkelikoira: NELE

Syntymäaika: 07/2015
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Roxana Deissima)
Kokoarvio:

 

 

 

22.01.2017
Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten rankkureiden, toimesta yhdelle Romanian kunnallisista tarhoista. Roxana lähti hakemaan koiraa takaisin ja näki ensimmäisen kerran kunnallisen tarhan kauheuden, koirien tuskan ja ihmisten julmuuden, eikä paluuta entiseen enää ollut.

Roxanan mini-shelterin yksi hurmaava asukas on noin 2,5-vuotias Nele. Tyttönen ollaan löydetty kadulta noin vuosi sitten kovin nälkäisenä. Huomattuaan ihmiset, jotka kutsuivat Neleä luokseen, se lähestyi heitä varoen, mutta uteliaana. Siitä päivästä tuli Nelen onnenpäivä ja se pääsi turvaa kadulta. Tällä tiellä Nele on edelleen ja alkaakin etsimään kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmasta.

Nele asuttaa häkkiään monen muun koiran kanssa ja tulee näiden kanssa mainiosti toimeen. Nele onkin äärimmäisen sosiaalinen niin ihmisiä kuin kaikki koiriakin kohtaan. Nelessä onkin potentiaalia monen erilaisen koiran kaveriksi. Saadessaan vieraita Nele ottaa kaikki tulijat vastaan suurella innolla ja taukoamattomalla hännän huiskutuksella. Koiran vilpitön onnellisuus ja ilo ei voi olla tarttumatta. Nele onkin tarha olosuhteista huolimatta säilynyt äärimmäisen tasapainoisena, positiivisena ja miellyttävänä koirana. Nele on luonteeltaan todella reipas, rohkea ja utelias tyllerö. Todellinen timantti.

Nele on jonkin verran harjoitellut tarhalla ollessaan hihnassa kävelyä. Harjoitukset ovat sujuneet jo välillä melko hyvin ja Nele on nopea oppimaan kaikkia uutta. Suurin osa ajasta menee kuitenkin vielä ilohepuleiden parissa, kun koira pääsee tarhalta pois. Nelessä olisi kuitenkin potentiaalia jos jonkinlaiseen menoon ja moneen erilaiseen perheeseen. Tyttö on enää vailla sitä omaa kotiaan.

Nele on kooltaan keskikokoinen. Korkeutta tytöllä on noin 40-45cm ja painoa sille on kertynyt 15kg.

17.02.2017
Nele on varattu omaan kotiinsa <3

09.05.2017
Saimme hetki sitten kuulla järkyttäviä uutisia, joita ei millään halua vieläkään uskoa todeksi. Nele, tuo elämäniloinen, nuori, kuvankaunis tyttönen, on kuollut. Neleä oli täällä Suomen päässä oma koti odottamassa, mutta kuka olisikaan arvannut, että kaiken tämän ajan Nele oli matkalla taivaan kotiin.

Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni hauva uneen vaipuu.
On päivän leikit jäänet taa,
saa onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa

Hyvää matkaa Nele <3 Vie terveisiä kavereille!

——————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Nele saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nele on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: