Kodin saanut koira: NELLE (nyk. Mindi)

Syntymäaika: 9/2019
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
24.1.2020

Mihai Gregorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa tarhalta löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, mm. kissoja, vuohia, erilaisia lintuja, sikoja ja hevonen. Mihain tarhalle päätyy koiria monin eri tavoin: hylättynä tarhan porteille, löydettynä kaduilta harhailemasta tai pelastettuna kunnallisilta tarhoilta.

Kymmenen pennun pentue löydettiin eräänä aamuna tarhan porteilta. Osa pennuista oli jo silloin kuollut, osa sairastui parvoon ja kuoli tarhalla, mutta kaksi sisaruksista voitti haasteet.

Nelle ja Cheesie ovat elämäniloisia ja huolettomia pentuja.
Nelle on iloinen, täynnä pentuenergiaa ja luottavaisen utelias.

Nelle on sisartaan vaaleampi.
Nelle on valmis matkustamaan omaan kotiin noin kuukauden kuluttua.
Tällä hetkellä Nelle painaa noin 2kg ja arvioitu koko aikuisena on noin 10kg.
Nelle etsii rakastavaa kotia, jossa on pitkää pinnaa kasvattaa pennusta iloinen ja onnellinen aikuinen koira.

Päivitykset vanhemmasta uusimpaan

7.3.2020

Nelle muutti omaan kotiin pienen kotihoitajajakson jälkeen.

5.2.2020
Nelle on varattu omaan kotiin. Onnea uuteen seikkailuun kodille ja Nellelle!

24.1.2020

Nelle aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Nelle saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nelle on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nellen yhteyshenkilö Mari Tammenkoski

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/watch/?v=829962667474328″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: