Kodin saanut koira: NOVANA (nyk. Ilo)

Syntymäaika: 8/2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
Kokoarvio:

 

5.2.2107
Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä. Odain tarha on yksi siisteimmistä kunnallisista tarhoista. Siellä koirista pidetään edes vähän huolta ja niitä kohdellaan suurimmaksi osaksi lempeästi. Vaikka tarhalla asuu lähes 500 koiraa, on ilmapiiri tarhalla yllättävän rauhallinen. Odaita johtaa muista kunnallisista poiketen hyväsydäminen nainen, joka todella välittää koirista. Niinpä hän aina mahdollisuuksien mukaan pyytää paikallisia eläinsuojelijoita ottamaan tarhalta koiria ja tarjoamaan niitä adoptioon, jotta ne saisivat mahdollisuuden parempaan elämään.

Tammikuussa 2016 Glinaa kylässä koiratarhaa ylläpitävä Carmen Mandescu pääsi pitkästä aikaa käymään Odain tarhalla. Satojen koirien joukosta mukaan valikoitui muutama onnekas, jotka syystä tai toisesta kiinnittivät vierailijoiden huomion. Siirryttyään Glinan tarhalle, Novana oli aluksi hurjan ujo, mutta Kulkurien Romaniassa asuva, Glinan tarhalla monta kertaa viikossa käyvä Veera on sosiaalistanut sitä ja se on reipastunut pikkuhiljaa ja on nyt valmis adoptio-ohjelmaan. Novana kehittyy hurjan nopeasti kun sen kanssa jaksaa touhuta, joten kärsivällisessä ja koirakokeneessa kodissa siitä saa varmasti hienon ystävän ja touhukaverin. Se väistelee edelleen jonkin verran ihmistä, mutta nykyään se jo pysähtyy ujoillen rapsutettavaksi, kun sen luo menee. Novana antaa käsitellä ja tutkia itseään ja tätä taitoa tulee kehittää myö kotona.  Novana tulee ihan hyvin juttuun muiden koirien kanssa. Alkuun se asui neljän koiran porukassa pienessä häkissä ja siellä tuli jonkin verran rähinöitä resursseista, mutta päästyään isompaan aitaukseen pienemmässä porukassa, se on tullut toimeen kaikkien kanssa. Veera kertoo, että Novana on oikein kiva ja symppis, kompaktin kokoinen neiti.  Novanalla on hauska, pentumainen tapa loikkia kevyesti koppinsa katolle ja sieltä takaisin ja siitä saakin ikäistään nuoremman vaikutelman.

Novana on kooltaan noin 45-senttinen ja 14-kiloinen.

21.3.2017
Aktiivimme tapasivat maaliskuisella reissullaan Romaniaan myös Novanan. Novana on  reipastunut entisestään ja tepsuttaa ilotanssia koppinsa katolla vähän väliä vierailun aikana, kun on niin onnessaan vieraista. Se tulee itse hakemaan huomiota ja nameja ja antaa todella nätisti rapsutella ja hoitaa itseään. Novana on todella kiltti ja alistuva ihmisille ja se on vielä aavistuksen ujo, mutta hyvin todennäköisesti reipastuu kotona hyvää tahtia, kun jo nyt kehitys on näin nopeaa. Novana on todella kiltti ja suloinen tyttö, jonka ihana luonne menee tarhalla hukkaan.

Lisätty kuvia kaunottaresta.

19.5.2017
Kovasti rohkaistunut upea Novana! Kun se heiluttaa häntäänsä ja steppaa koppinsa katolla, voi melkein kuulla kihinän, kun se on niin innoissaan. Se kyllä kiinnostuu vieraan mukanaan tuomista herkuista ja maisteleekin niitä, mutta vieras itse vie kyllä voiton mennen tullen. Novana tulee tarvitsemaan paljon tukea ja aikaa oppiakseen kotikoiraksi, mutta sen kiinnostus ja rakkaus ihmisiä kohtaan on todella suureksi avuksi.

Lisätty kuvia.

19.8.2017
Romaniassa asuva aktiivimme Veera tapaa Novanaa miltei päivittäin. Saimmekin Veeralta kuulumisia suloisesta tytöstä: “Novana on ennallaan. Se ei ole sosiaalistunut lisää, mutta ei myöskään mennyt huonompaan suuntaan. Ilostuu hurjasti huomiosta ja vieraista ja tanssii ja hyppelee ympäriinsä. Se tulee myös moikkaamaan omatoimisesti ja hakee herkut hyvin kädestä, mutta väistää hiukan kosketusta. Jos sitä lähestyy rauhallisesti, se jää paikoilleen, heiluttaa ujosti häntää ja rauhoittelee, mutta rentoutuu sitten, kun sen luo asti pääsee ja jää hyvin rapsuteltavaksi. Novana ansaitsisi kodin, jossa se saisi rohkaistua. Se on hirveän herttainen ja ihmisrakas koira”.

Lisätty video ja kuvia.

14.12.2017
Novana saa elämänsä mahdollisuuden, kun se saapuu jouluaatonaattona Suomeen kotihoidosta käsin kotiaan etsimään. Tai ehkäpä se saakin joulun parhaan lahjan ja saa matkustaa kentältä omaan kotiinsa.

23.12.2017
“Ei enää koskaan öitä kylmässä, mutaisessä ja pienellä häkissä romanialaisella koiratarhalla”, tuumi Novana ja lensi Suomeen kotihoitoon.

29.12.2017
Kotihoitopaikan toinen koira oli sitä mieltä, ettei hän halua enää luopua uudesta parhasta ystävästään ja koti oli samaa mieltä. Niin Novana varattiin omaan kotiinsa.

21.1.2018
Kultainen Novana löysi paitsi omat ihmisensä, myös ikioman parhaan koirasisaruksen ja samalla se sai sille niin kovin hyvin sopivan uuden Ilo- nimen. Onnea Ilo ja perhe.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Novana saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Novana on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Maarit Auranen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: