Kodin saanut koira: PENELOPE (nyk. Panda)

Syntymäaika: 12/2019
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Penelope on herättänyt paljon ihastusta ja se on saanut useita kotiehdokkaita. Toistaiseksi emme ota Penelopesta enempää kyselyitä vastaan.

Perustiedot ja tausta
3.3.2020
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys.

Kodittomista eläimistä ei ole Romaniassa pulaa, niitä on kaikkialla. Myös Cosoban tarhalle ja sen läheisyyteen hylätään jatkuvasti koiria, joita Adina pyrkii parhaansa mukaan auttamaan ja joille hän koettaa löytää koteja. Aina tosin kyse ei ole hylkäämisestä, vaan ihmiset tuovat pelastamiaan koiria paikalle, koska ajattelevat, että ne saavat siellä apua. Pienen, suloisen Penelopen toi Cosobaam Adinan tuttava, joka oli löytänyt Penelopen oleilemasta pellolla ihan yksinään. Aluksi Penelope ei uskaltanut laskea ihmistä lähelleen, mutta Adinan tuttu oli käynyt pellolla päivittäin ja lopulta saanut Penelopen kiinni. Cosobassa Penelope elelee sisäpihan koiralaumassa ja liikkuu siellä reippaasti ja sopuisasti muiden koirien kanssa. Myös kissojen kanssa Penelope tulee toimeen. Aktiivien vieraillessa tarhalla Penelope tuodaan sisälle tutkimuspöydälle, jolloin Penelope-rukka jäätyy. Se ei panikoi tai itkeskele, se vain jähmettyy jännityksestä. Ihmisten kanssa Penelope on vielä ujo, ja se tarvitsee mukavia kokemuksia ihmisen kanssa olemisesta rohkaistuakseen.

Penelope etsii rauhallista ja kärsivällistä kotia, jossa osataan tukea ujon Penelopen kasvua reippaaksi ja hyvinvoivaksi aikuiseksi koiraksi. Koska Penelope tulee hyvin toimeen mudien koirien kanssa, Penelope etsii ensisijaisesti sellaista kotia, jossa on jo reipas ja sosiaalinen koirakaveri odottamassa. Penelope on valmis matkustamaan kotiin noin huhtikuun puolivälin jälkeen.

Penelope on nyt, 3 kuukauden iässä noin 40 cm korkea ja painaa kutakuinkin 10 – 12 kiloa. Siitä tulee aikuisena isokokoinen koira.

Päivitykset
5.9.2020
Muutaman vastoinkäymisen jälkeen tänään oli se päivä kun Penelope matkasi Suomeen ja tapasi ensi kertaa oman perheensä, samalla hän sai uuden osuvan nimen: Panda. Onnea Panda ja perhe <3
11.5.2020
Hyviä uutisia, suloinen Penelope on varattu ja sitä odottaa Suomessa rakastava loppuelämän koti!
3.3.2020
Suloinen pikkupanda Penelope aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu. 

Mikäli Penelope tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Penelope saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Penelope on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: