Kodin saanut koira: PETITI, (nyk. HILMA)

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

Petitistä on tullut useampia yhteydenottoja, joten emme vastaanota toistaiseksi lisää kotiehdokkaita hänelle. Kiitos mielenkiinnosta! (24.12.)

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta 
22.12.2021

Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita.  Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä. Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä.

Petiti löydettiin hylättynä ja viimeisillään tiineenä kylän laitamilta elokuussa 2021. Todennäköisesti Petiti on ollut omistettu koira ennen, mutta hylätty sen tultua tiineeksi, kuten hyvin tavallista Romaniassa on. Petiti sai pennut pellon laitaan, mutta ennen kuin kukaan eläimistä välittävä ihminen löysi heitä, oli suurin osa pennuista ehtinyt kuolla, vain kaksi pentua selvisi. Paikallinen rouva löysi pienen perheen ja piilotti heidät läheisen tyhjän talon pihaan väliaikaisesti yrittäen löytää pysyvämpää ratkaisua niille. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Luiza puuttui asiaan tarjoten Petitille ja sen kahdelle pennulle turvapaikan luotaan. Petitin pennut ovat tulossa myös Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Kulkurien aktiivi Iris tapasi Petitin syksyllä Luizan ja Stefanin luona vieraillessaan. Petiti osoittautuu heti varsin innokkaaksi ja iloiseksi pikku vipeltäjäksi, joka ei epäröi tutustua uusiin vieraisiin ihmisiin, päinvastoin. Petitistä ihmiset ja heiltä saatu huomio on ihan parasta, ja melkein yhtä parasta on kaikki herkut ja syötävä. Petitiä olisikin varmasti helppo motivoida oppimaan uutta namipalkalla ja positiivisen vahvistamisen keinoin. Petiti on luonteeltaan avoin, sosiaalinen ja reipas. Vaikka Petiti onkin innokas, se ei kuitenkaan ole mahdottoman sählä, vaan osaa myös rauhoittua ja viihtyy myös sylissä pussaillen pitkiäkin aikoja.

Petiti elää Luizan pihalla pentujensa kanssa, mutta ei juurikaan enää viihdy niiden kanssa aitauksessa ja viettääkin siellä enää lähinnä yöt. Petiti olisi ihan valmis uusiin seikkailuihin ja omaan elämään!

Petiti sopisi varmasti monenlaiseen kotiin. Pienestä koostaan huolimatta Petiti tulee kuitenkin tarvitsemaan yhtälailla koulutusta ja uuteen elämään rauhassa tutustumista koiran ehdoilla. Noin 2-3 vuotias Petiti tullaan steriloimaan ennen matkustusta ja se on kooltaan noin 5 kiloa/30 cm. Petitillä on lievä alapurenta ja hampaita tuleekin seurata ja hoidattaa tarpeen mukaan jatkossa.

Päivitykset

11.4.2022
Pitkän odotuksen päätteeksi Petiti matkusti omaan kotiin 9.4. ja sai uudeksi nimekseen Hilma.

14.1.2022
Petiti, uudelta nimeltään Hilma, on varattu omaan kotiin Suomeen. Onnea!

22.12.2021
Petiti aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Petiti saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Petiti on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää (ensiyhteydenotot vain sähköpostitse) 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: