Kotia etsivä koira: PEYTON (P-team)

Peyton ei toistaiseksi etsi aktiivisesti kotia huomattavan arkuuden vuoksi. Seuraamme Peytonin kehittymistä ja pyrimme edistämään toimenpiteitä, joilla saisimme Peytonille lisää positiivisia, sosiaalisia kokemuksia ja mahdollisesti mallioppimista reippaammilta koirilta ja aktivoimme Peytonin kodin etsinnän jos kehitys-suunta muuttuu parempaa kohti.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.


Perustiedot ja tausta

3.10.2022
Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

P-teamin neljän pennun (Peyton, Paislee, Phoenix ja Penni B) tarina on alkanut sydäntä raastavan surullisesti. Helmikuun 2022 alussa eräs paikallinen henkilö soitti Ioanalle, että neljän parin kuukauden ikäisen pennun emo oli tapettu ja että pennut tarvitsisivat kipeästi apua. Ioana lupasi ottaa pennut suojiinsa ja niin ne päätyivät Cosoban tarhalle, mistä käsin nyt vajaa puolivuotiaat pennut nyt pääsevät aloittamaan omien kotien etsimisen.

P-teamin pennut ovat vielä jonkin verran tottumattomia ihmiskontakteihin ja haukkuvat alkuun uudessa, niille jännittävässä tilanteessa vieraiden ihmisten saapuessa niiden häkkiin. Ne kuitenkin rauhoittuvat nopeasti, eivätkä sen jälkeen enää käytä ääntään vierailun aikana. Jännityksestä huolimatta pennut eivät piiloudu koppiin, vaan kohtaavat uudet ihmiset uteliaan kiinnostuneina. Pennut reipastuvat nopeasti, kun saavat tulla tutustumaan ihmisiin omaan tahtiinsa, eikä niitä painosteta tilanteessa liikaa.

Peyton on pennuista reippain ja se ottaa reippaasti kontaktia Kulkurien aktiiveihin tapaamisen aikana. Neito syö nameja kädestä ja antaa koskea itseensä. Peyton vähän pomottaa muita pentuja, mutta kaiken kaikkiaan pennut elävät sopuisasti yhdessä eikä niille tule mitään isompia kärhämöintejä myöskään Kulkurien aktiivien tapaamisen aikana.

Peyton voisi sopia monenlaiseen ympäristöön ja kotiin. Tulee kuitenkin muistaa, että Peyton on elänyt tarhalla lähes koko lyhyen elämänsä eikä sillä ole oikeastaan kokemusta tarhan ulkopuolisesta elämästä. Peyton voi olla alussa hämmentynyt uudesta elämästään ilman sisaruksiaan. Perheen tulee olla valmis tukemaan nuorta neitiä uuden taipaleensa alussa ja opastaa sitä hellin ottein kotikoiran elämään.

Peytonin tuntomerkkinä on tumma maski ja oikean etutassun valkoinen kärki. Kooltaan neitokainen on tällä hetkellä n. 45 cm ja 15 kg, mutta se kasvaa kenties n. 50-55cm korkeaksi keskikokoiseksi koiraksi.

Päivitykset

3.10.2022
Vielä syyskuun alussa Kulkurien vieraillessa tarhalla Peyton piilotteli kopissa siskojensa kanssa. Vierailun jälkeen Ioana kuitenkin siirsi Peytonin rohkean koiran kaveriksi ja se onkin vaikuttanut Peytoniin todella positiivisesti! Peyton on rohkaistunut huomattavan paljon kuten uudesta videosta näkyy.

12.9.2022
Kulkurien aktiivi vieraili tarhalla elokuun alussa. P-Teamin kolmesta sisaruksesta oli valitettavasti tullut niin arkoja, etteivät ne uskaltaneet tulla kopistaan ulos lainkaan. Peyton on edelleen porukasta rohkein ja sen kuono kävi välillä haistelemassa kopin ulkopuolella. Lisätty kuva.

14.4.2022
Peyton aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Peyton tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.

Peyton saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Peyton on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.