Kodin saanut koira: DANI (ent. Piciu)

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
12.3.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Dani eleli Romanissa kodissa erään paikallisen perheen koirana. Perheen narttukoira oli saanut yllätyspennut ja perhe päätti kantaa vastuunsa ja huolehtia myös pennuista, joista yksi oli Dani. Ikävä kyllä kuitenkin Danin kasvettua aikuiseksi, ei perheellä ollutkaan enää mahdollisuutta huolehtia Danista, koska Dani oli ottanut tavaksi karkailla kotipihasta ja aiheuttaa näin pahennusta lähipiirin ihmisissä. Tilanne pääsi äitymään jo niin pahaksi, että naapurustossa suhtauduttiin aggressiivisesti Danin perhettä kohtaan, joten perhe päätti tehdä kipeän päätöksen ja luopua Danista. Dani pääsi etsimään etsii kotia Adinan hoiviin.

Tarhalla Dani asui sisäpihan suuressa koiralaumassa vapaana ja tuli siellä hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Tultuaan tarhalle Dani eli hetken aikaa häkissä, mutta ei sopeutunut häkkieloon vaan tuhosi häkkinsä ja muita paikkoja, joten Adina päätti antaa Danin liikkua vapaasti pihapiirissä. Dani oli tarhalla rauhallinen ja tuumaileva persoona, se ei mennyt mukaan konflikteihin eikä turhia hauku. Dani suhtautui tarhalla myös ihmisiin avoimesti ja ystävällisesti, ja esimerkiksi aktiivien vieraillessa tarhalla Dani liimautui aktiivien seuraan lähes koko päiväksi. Se nautti huomiosta sekä nameista ja alkoikin aika pian vahtia aktiiveja ja aktiivien namitaskuja resurssina muilta koirilta.

Helmikuussa 2022 Dani pääsi vihdoin omaan kotiin omakotitaloon yhden ihmisen perheeseen, mutta Danin omistaja valitettavasti menehtyi kesällä 2023. Tämän vuoksi Dani palaa nyt adoptio-ohjelmaan etsimään uutta koita kotihoitopaikasta käsin. Kotihoitopaikka on kahden ihmisen talous kerrostalossa ja Dani on pärjännyt näissä puitteissa mukavasti.

Kotihoitajan mukaan Dani on rauhallinen ja hellyydenkipeä. Dani kävelee mainiosti hihnassa – pysyy mukana ja menee kävelyttäjän tahtiin. Dani on myös kiinnostunut muista ihmisistä ja yrittääkin päästä tutustumaan jokaiseen ihmiseen, joka ohi kulkee. Muita koiria Dani joko väistää kaukaa tai sitten menee häntä heiluen haistelemaan.  Dani on myös ollut jo on yksin lyhyitä jaksoja ja nekin ovat sujuneet hyvin.

Dani etsii ymmärtäväistä kotia, jossa ollaan valmiita sitoutumaan koiralähtöisyyden periaatteisiin. Erityisesti mikäli tulevassa kodissa on ennestään koirakaveri Danille, on tärkeää huomioida Danin tarve puolustaa resursseja ja miettiä etukäteen miten resurssien puolustamisesta aiheutuvat konfliktit voidaan välttää. Dani kiintyy selvästi ihmisiin, joten yksinoloa on tärkeää harjoitella huolella. Danin perimässä lienee paimenkoiraa, joten tekemistä ja tilaa on siis löydyttävä, jotta poika voi elää onnellista ja tyytyväistä elämää.

Danilta on uusittu vektorivälitteisten tautien testit joulukuussa 2023 ja tulokset olivat negatiiviset. Samassa yhteydessä uusittiin myös Danin rokotukset.

Sympaattistakin sympaattisempi Dani on mitoiltaan noin 55 cm ja 32 kg. Dani on hivenen tuhdissa kunnossa eli pieni painonpudotus on paikallaan.

Päivitykset:

12.3.2024

Herrasmies Dani tuli jäädäkseen kun valloitti upealla luonteellaan kotihoitajansa. Kotihoitopaikasta tulikin koti <3 Onnea Dani ja perhe!

22.2.2024

Danilla menee hoidossa kivasti. Autopelko jota hänellä kerrottiin olevan hurjasti onkin paljastunut, että kyseessä on pelko olla kuljetusboksissa. Ilman boksia autoilut ovat sujuneet mutkitta.

Danin harrastus on myös oravabongailu! Siitä lisätty video.

24.1.2024

Dani on nyt ollut reilun kuukauden kotihoidossa ja osoittanut olevansa melkoinen halinalle.

Danin itsevarmuus on kasvanut ja hän on paljon rohkeampi kuin mitä hoitoon tullessa. Muut koirat ulkona Dani tervehtii häntä heiluen, myös leikit muiden koirien kanssa ulkona sujuu hienosti. Lumi ja lumessa kieriminen on Danista hirmuisen kivaa. Dani saattaa haukkua kun ovikello soi, muuten sen ei olla kuultu hoidossa haukkuvan.

Tietyt toimenpiteet on Danista vähän outoa ja epämukavaa, esim tassujen ja silmien käsittely on vähän ikävää Danista, mutta hän osaa hienosti kommunikoida ja näyttää hampaitaan siinä kohtaa kun tilanne on hänestä liikaa. Käsittelyä opetellaan hoidossa pikkuhiljaa ja koiralähtöisesti. Saman toivotaan jatkuvan tulevassa kodissa, ymmärtäen että hiljaa hyvä tulee.

Yllättävin uusi asia minkä kanssa autopelkoinen Dani on aivan okei on julkiset kulkuvälineet! Dani on kuukauden aikana matkustanut niin junassa kuin bussissakin ja nämä menneet todella hyvin. Hän on itse kävellyt sisään ja istunut ympärilleen katsellen koko matkan.

Lisätty pari talvista kuvaa ja video.

20.12.2023

Dani palaa Kulkurien adoptio-ohjelmaan itsestään riippumattomista syistä etsimään uutta kotia.

5.2.2022

Piciu pääsi viimein omaan kotiinsa ja sai uudeksi nimekseen Dani.

6.12.2021
Piciu ei tiedäkään mikä onni sitä odottaa: Piciuta odottaa Suomessa ikioma koti.

31.10.2021
Piciu etsii nyt omaa kotiaan Suomesta.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Dani on saapunut Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dani on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Yhteyshenkilönä toimii: Anne-Mari Vihtonen